Toiminnot

Korsunin Jumalanäiti

Ortodoksi.netista

Korsunin Jumalanäidin ikonin syntytarinasta on mainittu Jerusalemin Jumalanäidin ikonista kertovassa artikkelissa:

"Jerusalemin Jumalanäidin ikonin sanotaan tuodun 900-luvun alussa Konstantinopolista Korsuniin Krimin niemimaalle. Venäjän historian maineikas ja kuuluisa hallitsija, ruhtinas Vladimir, joka tunnetaan myös nimellä pyhä Vladimir Kiovalainen (muistopv 15.7.), otti kasteen vuonna 988 juuri Korsunissa ja siirsi ikonin Kiovaan.
Ikoni luovutettiin sitten Novgorodiin, jonka asukkaat olivat juuri kääntyneet ortodokseiksi. Siellä se sijoitettiin Sofian katedraaliin ja ikoni olikin sitten Novgorodissa yli 400 vuotta. Novorodissa tehdyistä jerusalemilaisen ikonin kopioista alettiin sittemmin käyttää nimitystä Korsunin Jumalanäidin ikonit."

Myös tämän ikonin tarinoissa kerrotaan ikonin olevan alunperin apostoli ja evankelista Luukkaan maalaama. Todellisuudessa se siis lienee yksi muunnelma ja kopio tuosta ikonista.

Korsunin Jumalanäiti-ikoni Outokummun kirkosta
(Kuva © Arvo Naumanen)

Tuon edellä mainitun lisäksi toinenkin kopio apostoli Luukkaan maalaamasta ikonista tuotiin Kreikasta Venäjälle vuonna 1162 pyhittäjä Efrosyne Polotskilaisen (muistopv 23.5.) aloittamien toimien vuoksi. Pyhittäjä-äiti Efrosyne perusti Polotskiin Vapahtajan luostarin ja kun hän kuuli tuosta ikonista, hän lähetti lahjoja sekä Bysantin keisarille että patriarkka Luukas Krysovergikselle (Λουκᾶς Χρυσοβέργης, 1156-1169) ja pyysi heitä lähettämään tuon ikonin heille Polotskiin.

Ikoni lähetettiin Efesoksesta Venäjälle ja se kuljetettiin Korsuniin, jonne se asukkaiden pyynnöstä jäin noin vuodeksi ja sinä aikana sitä ryhdyttiin nimittämään Korsunin Jumalanäidiksi.

Vuonna 1239 Aleksandra, Polotskin ruhtinaan Briasilavin tytär toi ikonin Toropetsin kaupunkiin mennessään naimisiin pyhän suurruhtinaan Aleksanteri Nevskin (muistopv 23.11.) kanssa.

Korsunin Jumalanäidin ikoni kuuluu tyylillisesti ikonityyliin, jota nimitetään nimellä Eleusa Jumalanäiti-ikonit, tunnetaan myös paremmin nimellä Hellyyden Jumalanäiti-ikonit.

Venäjällä ja monessa muussa slaavilaiseen traditioon perustuvassa paikalliskirkossa Jumalansynnyttäjän juhlaa Korsunin ikonin muistoksi vietetään vuosittain lokakuun 9. päivänä.

Hannu Pyykkönen

Kirjallisuutta

  • Dmitri Orehov: Venäjän pyhiä ikoneja (sarjassa: Sielun parantaminen), kust. N.Prospekt, Pietari, 2003 (venäjäksi)

Katso myös


Jumalansynnyttäjän (Jumalanäidin) ikoneja

Jumalanäiti Aerovindus | Jumalanäiti Ahtyrskaja | Jumalanäiti Akatistos | Arapetin (Arabian) Jumalanäiti | Jumalanäiti Aristakratus | Armatian Jumalanäiti | Barskin Jumalanäiti | Belozerskin Jumalanäiti | Betlehemin Jumalanäiti | Jumalanäiti Bogoljubskaja | Devpetepurin Jumalanäiti | Donin Jumalanäiti | Ilojen ilo -ikoni | Japanilainen Jumalanäiti | Jumalanäiti Ehtymätön malja | Jumalanäiti Eksyneiden lohduttaja | Jumalansynnyttäjä Elävöittävä lähde | Jumalanäiti Elefterousa | Jumalanäiti Ennusmerkki | Fjodorovin Jumalanäiti | Gerbovetsin Jumalanäiti | Georgian Jumalanäiti | Jumalanäiti Grebnevskaja | Jumalanäiti Hukkuvien pelastaja | Imettävä Jumalanäiti | Itkevä Jumalanäiti | Ivironin Jumalanäiti | Jeletsin Jumalanäiti | Jerusalemin Jumalanäiti | Jumalanäiti ilmestyy Sergei Radonežilaiselle | Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen | Jumalanäidin ylistys | Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo | Jumalanäiti Lohduta minua surussani | Kalugan Jumalanäiti | Kasperovin Jumalanäiti | Kazanin Jumalanäiti | Kiinalainen Jumalanäiti | Kolmikätinen Jumalanäidin ikoni | Kolotskajan Jumalanäiti | Konevitsan Jumalanäiti | Korsunin Jumalanäiti | Kostrovin Jumalanäiti | Kozelshtshanin Jumalanäiti | Jumalanäiti Kuihtumaton kukka | Kupjatitsin Jumalanäiti | Kärsimyksen Jumalanäiti | Jumalanäiti Lapin viljaa | Leipäviljan Jumalanäiti | Lesnan Jumalanäiti | Mirožin Jumalanäiti | Neitsyt Marian ilmestys | Neitsyt Marian syntymä | Neitsyt Marian temppeliin tuominen | Neamţun Jumalanäiti | Nikopoioksen Jumalanäiti | Novgorodin Jumalanäiti | Novonikitan Jumalanäiti | Jumalanäiti Nöyrän tuki | Jumalanäiti Oi suuresti ylistetty Äiti | Okonskin Jumalanäiti | Jumalanäiti Olet viinitarha | Jumalanäiti Ostrobramskaja | Palava pensas | Pielaveden Jumalanmuamo | Porin Jumalanäiti | Jumalanäiti Parantaja | Jumalanäidin suojelus eli Pokrova | Potšaevin Jumalanäiti | Pyhtitsan Jumalanäiti | Rasimäen Jumalanäiti | Rauman Jumalanäiti | Rooman kansan pelastus | Serafim-Divejevon Jumalanäiti | Sitkan Jumalanäiti | Jumalanäiti Siunattu kohtu | Seiso Kristuksen puolella | Seitsemän surua | Smolenskin Jumalanäiti | Socolan Jumalanäiti | Jumalanäiti Suljettu puutarha | Supraslin Jumalanäiti | Svjatogorskin Jumalanäiti | Tihvinän Jumalanäiti | Tinoksen Jumalanäiti | Tolgan Jumalanäiti | Jumalanäiti Totisesti on kohtuullista | Troitse-Sergijevin Jumalanäiti | Tsilkanin Jumalanäiti | Tširskin Jumalanäiti | Tšuhloman Jumalanäiti | Tulessa ilmestyvä | Ustjužnan Jumalanäiti | Valamolainen Jumalanäiti | Valgetjärven Jumalanäiti | Volokolamskin Jumalanäiti | Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella | Vladimirin Jumalanäiti | Jumalanäiti Ymmärryksen lisääjä | Älä itke minua, äitini |