Miksi Bysantti säilytti pakanallisia tekstejä?
Ortodoksi.netista
Miksi Bysantti säilytti pakanallisia tekstejä kristillisessä valtakunnassa?
Kristillinen valtakunta ja antiikin perintö
Itä-Rooman eli Bysantin valtakunta peri antiikin maailman kirjallisen ja filosofisen perinnön aikana, jolloin kristinusko oli jo vakiintunut koko yhteiskuntaa muovaavaksi voimaksi. Tämä ei kuitenkaan johtanut klassisten, kristinuskoa edeltävien tekstien hävittämiseen. Päinvastoin, bysanttilaiset oppineet kehittivät tapoja, joilla pakanallisessa ympäristössä syntyneet tekstit voitiin säilyttää, tulkita ja ottaa käyttöön kristillisessä viitekehyksessä ilman että niiden alkuperäistä ääntä kokonaan vaiennettiin.
Tekstien säilyttäminen ei ollut sattumanvaraista vaan harkittua. Se perustui valintaan, kommentointiin ja pedagogiseen soveltamiseen. Näin Homeroksen, Platonin ja Aristoteleen kaltaiset kirjoittajat saattoivat jatkaa elämäänsä osana kristillistä sivistystä, ei kilpailevina ilmoituksen lähteinä vaan kielen, ajattelun ja yhteiskunnallisen ymmärryksen harjoittajina.
Oppineisuuden instituutiot ja tekstien kopioiminen
Jo 400-luvulla perustettu Konstantinopolin korkeakoulu ja myöhemmin Makedonialaisen dynastian aikainen oppineisuuden elpyminen loivat instituutioita, joissa antiikin tekstejä kopioitiin ja luettiin. Luostareissa ja kaupunkikouluissa klassikoita käytettiin ennen kaikkea kieliopin, retoriikan ja logiikan opetuksessa. Näin ne palvelivat kristillisiä ja hallinnollisia päämääriä.
Merkittävä tekninen muutos tapahtui 800-luvulla, kun käyttöön vakiintui pienikirjaiminen kreikkalainen minuskelikirjoitus. Se nopeutti kirjojen tuotantoa ja vähensi virheitä, ja suuri osa nykyisin tunnetuista antiikin teksteistä perustuu juuri näihin bysanttilaisiin käsikirjoituksiin.
Katkelmakokoelmat ja lukupäiväkirjat
900-luvulla keisari Konstantinos VII:n hovissa laaditut laajat katkelmakokoelmat historiankirjoittajista ja moraalifilosofeista pelastivat osia teoksista, jotka ovat muuten kadonneet. Samoin ekumeeninen patriarkka Fotios kokosi laajan lukupäiväkirjan, jossa hän referoi satoja teoksia. Monet niistä tunnetaan nykyään vain hänen merkintöjensä kautta.
Vaikka tällaiset tiivistelmät saattoivat muokata alkuperäistä ääntä, ne toimivat usein viimeisenä pelastusrenkaana kirjallisen perinnön siirtyessä sukupolvelta toiselle.
Luostarit, skolia ja tekstien tulkinta
Kopioiminen oli konkreettista ja kurinalaista työtä. Tunnetuin esimerkki on Studionin luostari Konstantinopolissa, jossa käsikirjoituksia kopioitiin tarkasti valvotuissa oloissa. Teksteihin liitettiin reunahuomautuksia eli skolioita, jotka selittivät, arvioivat ja toisinaan myös kristillistivät vaikeita kohtia.
Arethas Kesarealainen tunnetaan erityisesti Platonin ja muiden klassisten kirjoittajien kommentaattorina. Ilman tällaisia selityksiä moni teos olisi voitu katsoa ongelmalliseksi ja jätetty kokonaan kopioimatta.
Filosofia teologian palvelijana
Bysanttilaisessa ajattelussa filosofia ymmärrettiin usein teologian palvelijaksi. Myytit tulkittiin allegorisesti, ja pakanallinen filosofia nähtiin osittaisena totuuden etsintänä, joka saattoi valmistaa mieltä kristillisen ilmoituksen vastaanottamiseen.
Tämä ei poistanut jännitteitä, ja ajoittain vallitsi tiukempi ilmapiiri. Siitä huolimatta opettaminen, referointi ja käyttö osana hallintoa ja saarnaperinnettä pitivät antiikin kielen ja käsitteistön elävänä arjessa.
Palimpsestit ja materiaalinen todellisuus
Taloudelliset realiteetit vaikuttivat myös tekstien säilymiseen. Pergamentin kalleuden vuoksi vanhoja käsikirjoituksia joskus raaputettiin ja käytettiin uudelleen, jolloin syntyi palimpsesteja. Nykyaikaisen teknologian avulla näistä on voitu lukea esiin muun muassa Arkhimedeen ja Hippokrateen tekstejä.
Näin näennäinen hävittäminen osoittautui pitkällä aikavälillä myös säilyttämisen muodoksi.
Bysantti kulttuurien välisenä siltana
Bysantti toimi siltana eri kulttuurien välillä. Kreikankielinen oppineisuus siirtyi syyriankielisten kääntäjien kautta Abbasidien Bagdadiin, missä se loi perustan islamilaisen maailman tieteelliselle kukoistukselle.
Myöhemmin, valtakunnan supistuessa, kreikkalaiset oppineet veivät käsikirjoituksia Italiaan ja vaikuttivat ratkaisevasti renessanssin syntyyn. 1400-luvulla Georguios Gemistos Plethon] nosti Platonin uudelleen esiin lännessä, joka oli pitkään tuntenut antiikin lähinnä Aristoteleen kautta.
Bysanttilainen perintö nykyisessä tutkimuksessa
Nykyinen klassinen filologia nojaa suurelta osin bysanttilaisiin käsikirjoitustraditioihin. Monien tragedioiden, historiateosten ja filosofisten kirjoitusten kriittiset laitokset perustuvat bysanttilaisiin tekstiperheisiin ja niiden reunahuomautuksiin. Myös nykyaikainen tapa merkitä epävarmoja lukutapoja juontaa juurensa bysanttilaiseen käytäntöön.
Bysantin vastaus kysymykseen, miten kristillinen yhteiskunta suhtautuu eriarvoisesta maailmankuvasta nousevaan perintöön, oli käytännöllinen ja pastoraalinen: tekstit kontekstualisoitiin], selitettiin ja valjastettiin palvelemaan nykyhetkeä. Antiikki ei ollut virheetön auktoriteetti, mutta sitä ei myöskään hylätty. Sen säilyttäminen nähtiin osana vastuuta ajasta ja muistista – tehtävänä, joka lopulta hyödytti koko myöhempää kristillistä ja tieteellistä maailmaa.
(Lähde: The Greek Reporter)