Toiminnot

Mitä symbolit kertovat (kirja)

Ortodoksi.netista

Kirjan kansi
Liisa Väisänen: Mitä symbolit kertovat - Taidetta pintaa syvemmältä
ISBN 978-952-288-204-2
Julkaisija ja kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuajankohta: syyskuu 2015
Sivumäärä: 271 sivua
Koko: 215 mm x 200 mm
Sidos: sidottu / kovakantinen (kansipaperi)

Tiedätkö, että Applen logolla, puraistulla omenalla, on yhteys hyvän ja pahan tiedon puuhun ja Eevan omenaan. Steve Jobs, yksi Applen perustajista, halusi muistuttaa logolla tiedon kahtalaisuudesta. Samalla omena on kunnianosoitus yhdelle modernin tietokoneen kehittäjälle, Alan Turningille, joka eläessään ristiriitaisessa maailmassa teki itsemurhan myrkytetyllä omenalla.

Mutta mistä ovatkaan Starbucks tai Alfa Romeo ottaneet symbolinsa? Se selviää tätä mielenkiintoisesta kirjasta, jonka teksti ja nimistö tosin perustuu lähes täysin läntisen kirkon perinteeseen ja kirjotusasuun (mm. pyhä Lauri, pyhä Martti, Nikolaus, jne.), mutta oikein tulkittuina ja luettuina kirja on myös ehtaa tietoa ortodokseillekin.

Rakkauden ja rakastamisen symbolin, sydämen, alkuperäinen lähtökohta, aihe, on jo kuollut sukupuuttoon, mutta sydän sykkii yhä rakkautta vaikkapa sosiaalisen median, somen symboleissa <3.

Miksi punainen kuvaa kieltoa ja vihreä myöntöä? Tiesitkö, että Punahilkan hatun väri ja koko tarina sijoittuvat helluntain aikaan, jonka liturginen väri on valkoisen lisäksi punainen. Nämä ja monet muut symboliset asiat ja taustat selviävät mielenkiintoisella tavalla kuvitettuina tästä kirjasta.

Ortodoksi.net
23.9.2015

Kirjan takakannen esittelyteksti:

Selkoa symbolien kielestä

Kun käsittelemme rahaa, näemme maiden lippuja, painamme puhelimen vihreää luuria tai noudatamme liikennemerkkien ohjeita, olemme tekemisissä symbolien kanssa.

Symbolit ovat osa omaa historiaamme ja kulttuuriamme, ja niitä ymmärtämällä taideteoksetkin aukeavat uudella tavalla.

Symbolit auttavat tunnistamaan paitsi aiheita myös aikakausia. Jopa lomamatkoista saa symbolien kieleen perehtynyt enemmän irti.

Kirjassa esitellään länsimaisen taiteen keskeisimmät aiheet antiikista 1800-luvun loppuun. Se on mainio opas kaikille kuvallisesta kielestä kiinnostuneille.

Liisa Väisänen on symbolitutkija ja länsimaisen kulttuurihistorian tuntija. Hän on julkaissut aiemmin mm. teokset Kristilliset symbolit sekä Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjassa on Marco Peretton valokuvat.

Sisällysluettelo

  • Johdanto
  • Missä teoksia näkee
  • Vanha testamentti
    • Luomiskertomus
    • Aadamin luominen
    • Eevan syntymä
    • Syntiinlankeemus
    • Paratiisista karkotus
    • Tuomio ikuiseen työhön
    • Abraham ja Melkisedek
    • Daavid ja Goljat
    • Nooa ja vedenpaisumus
    • Baabelin torni
    • Abraham ja Jumalan sanansaattajat
    • Abraham ja Iisakin uhri
    • Mooseksen kirjat
    • Simson tappaa leijonan
    • Susanna ja vanhukset
    • Jael tappaa Siselin
    • Judit ja Holofernes
    • Tobias, kala ja enkeli
    • Salomonin tuomio
    • Jaakobin tarina
    • Joosef ja Potifarin vaimo
    • Jaakobin ja Joosefin tapaaminen
    • Joosuan taistelu
    • Kuningas Belsassarin pidot
  • Uusi testamentti
    • Sarjakuvamainen kokoelmakertomus
    • Marian ja Joosefin avioituminen
    • Elisabetin ja Neitsyt Marian kohtaaminen
    • Paimenten kumarrus
    • Kuninkaiden kumarrus
    • Jeesuksen esittely temppelissä
    • Ympärileikkaus
    • Viattomien surma
    • Pakomatka Egyptiin
    • Levähdys Egyptissä
    • Jeesus väittele temppelissä
    • Kristuksen kaste
    • Kristus ja syntinen nainen
    • Kaanan häät
    • Laupias samarialainen
    • Kristus ja rahanvaihtajat
    • Illallinen Simon Fariseuksen kotona
    • Ateria Emmauksen talossa
    • Jeesuksen ihmeteot
    • Kristuksen kärsimyshistoria
      • Viimeinen ehtoollinen
      • juudaksen suudelma; Pietari sivaltaa korvan roomalaiselta sotilaalta
      • Jeesuksen ruoskiminen
      • Ristiinnaulitseminen
      • Ristiltä lasku
      • Hautaan lasku
      • Magdalan Maria tapaa Jeesuksen
    • Apostolien teot
  • Yleiset kristilliset aiheet
    • Madonna ja Jeesus-lapsi
    • Madonnan versiot
    • Marian syntymä
    • Marian ilmestys
    • Marian vieminen temppeliin
    • Neitsyt Marian taivaaseen astuminen
    • Neitsyt Marian kruunaaminen
    • Pyhä Anna
    • Joakim
    • Jesajan puu
    • Pyhä Kolminaisuus
    • Pyhä Henki
    • Pelikaani
  • Puhtaat symbolikuvat
    • Jeesus
    • Viimeinen tuomio
    • Helvetti
    • Paratiisi
    • Kiirastuli
    • Pietà
    • Pyhien kuvat
    • Evankelistat
    • Johannes Kastaja
    • Evankelista Johannes
    • Apostoli Andreas
    • Vanhan testamentin profeetat
    • Magdalan Maria
    • Aleksandrian pyhä Katariina
    • Margareeta Antiokialainen
    • Pyhä Agatha
    • Pyhä Barbara
    • Pyhä Cecilia
    • Apostoli Jaakob Vanhempi
    • Pyhä Martti
    • Pyhä Kristofer
    • Pyhä Sebastianus
    • Barin pyhä Nikolaus
    • Pyhä Lauri
    • Pyhä Hieronymus
    • Pyhä Ambrosius
    • Konstantinus Suuren uni
    • Pyhä Franciscus
    • Luukas maalaa Madonnan ja Jeesus-lapsen
    • Pyhän Antoniuksen kiusaukset
    • Pyhimyksiä ja piispoja
    • Pääkallo
    • Kädet ristikkäin
    • Maria-symboli
    • Enkelit
    • Petomaiset ja kasvimaiset symbolikuvat
    • Aarnikotka
    • Haudat
    • Hyveet
    • Vanitas eli nature morte
  • Antiikin kreikkalainen ja roomalainen mytologia
    • Olympoksen jumalat
    • Vulkanus ja Venus tai Hefaistos ja Afrodite
    • Io, Danae ja Leida
    • Europan ryöstö
    • Hera ja Zeus tai Juno ja Jupiter
    • Zeus tai Jupiter
    • Neptunus tai Poseidon
    • Apollo ja Diana, Apollo ja Dafne sekä Apollo ja Marsyas
    • Baccus eli Dionyso ja Ariadne
    • Satyyri
    • Keres tai Dimetra
    • Merkurius tai Hermes
    • Herakles (Herkules)
    • Kerberos
    • Kharon
    • Kentauri
    • Kentauri Nessos ja Deianeira
    • Narkissos ja Ekho
    • Atalante ja Hippomenes
    • Pasifae ja Minotauros, Theseus ja Ariadne
    • Troijan palo
    • Aneas ja Dido
    • Ifigeneia Tauriksessa
    • Sapfo hyppää mereen
  • Uuden taiteen aiheistot
    • Ajatus
    • Historiallisen tapahtuman kuvaus
    • Allegoria Batavian tasavallan ja Ranskan liitosta
    • Anatomiakuvat
    • Lehmiä tallissa
    • Hedelmäasetelma
    • Maisema
    • Aika
    • Kirjalliset aiheet
    • Muotokuvat
    • Muotokuva tutkielmana
  • Kieli kehittyy
    • Apple ja Eevan omena
    • Starbucks coffeen kyltti ja Bergamon piispantalon vaakuna
    • Vicontien vaakuna ja Alfa Romeon logo
    • Sydän
    • Pysähtymiskielto ja Kristus-monogrammi
    • Geometriset muodot: stop-merkki, kahdeksankulmio, Jumalan silmä ja Vapaamuurarijärjestön tunnus
    • Värien symboliikka: liikennevalo, ulospääsytie ja puhelin
    • Apteekki ja sairaalamaailman symbolit
    • Symbolit kielenä
      • Picasson Guernica
  • Päätteeksi
  • Lähteet
  • Hakemistot