Toiminnot

Mystikkofilosofin pohdintaa vapaudesta

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirja-arvostelu, Aamun Koitto nr.9/2007

Kirjan kansi
Munkki Serafim: Vapaus
Julkaisija/kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuajankohta: 2007.
ISBN 978-951-607-465-1
213 sivua


Munkki Serafim on mielettömän hyvä kirjoittaja ja hänen kielentajunsa on huikea - etten sanoisi uskomaton. Tämä on ollut mielipiteeni siitä alkaen, kun hänen tekstejään olen lukenut. Uudessa kirjassaan Vapaus hän selittää vapauteni kyseiseen tulkintaan:

”Luova filosofi… etsii totuutta ja hänen lukijansa etsivät totuutta. Jos heidän reittinsä sattuvat leikkaamaan, lukija voi sisäistää lukemansa ja pitää filosofia hyvänä kirjoittajana.”

Niin yksinkertaista se on.

Vapaus ei ole yhtä yksinkertaista.

Ei aivan perinteistä hartauskirjallisuutta

Munkki Serafim sanoo kirjansa esipuheessa, että pyrkii käsittelemään ”vapauden teemaa niin, että lopputulos voisi olla antoisa niin kirkosta vieraantuneelle modernille mielelle kuin hengenelämään syventyneelle kristitylle”. En lue itseäni kirkosta vieraantuneeksi joskaan en liene paras esimerkki hengenelämään syventyneestä kristitystäkään – missään tapauksessa en osaa ottaa yleisesti kantaa, miten Serafim on utopistisessa tavoitteenasettelussaan onnistunut; itse luin kirjan suuresti nauttien.

Päivänselvää kuitenkin on, että kristillisyys leimaa Serafimin ajattelua kuten kenen tahansa filosofin ajattelua tämän omaksuma maailmankatsomus tai näkemys on kautta filosofianhistorian leimannut. Mieleeni nousi toinen filosofi – Tuomas Nevanlinna – mutta minulle Serafim näyttäytyy dekadeja kiintoisampana kristillisen aspektinsa tähden.

Vapaus sisältää myös järjestyksen mahdollisuuden

Aloitin Serafimin kielentajun uskomattomuudella. Tästäkin teoksesta voisi poimia aforismikokoelman, jonka heikoimpiin esityksiin ei kuuluisi toteamus:

”On paljon kallisarvoisempaa olla lintu ilman siipiä kuin kone, joka lentää vailla elämää ja vapautta.”

Kaiken kaikkiaan kirja sisältää niin runsaasti upeita oivalluksia, että sitä tekisi koko ajan mieli siteerata. Vapaus, ajattelun vapaus, valinnan vapaus ovat monille itsestäänselvyyksiä – mutta itsestäänselvyys paljastuu aika pinnalliseksi, kun sukeltaa kirjan esittämien ajatusten mukana jonnekin, millä ei ole äärtä ei rajaa; sen kokee helposti pelottavaksi kuten kaiken hallitsemattoman.

Myös kirkko on ollut tekemisissä vapauden ja vapauden tukahduttamisen kanssa koko olemassaolonsa ajan. Serafim kuvaa lähes herkullisesti kolminaisuutta, johon kuuluvat vapaus, kirkko ja Kristus.

Hyvä taide tuottaa kauneutta maailmaan

Vain vapaudessa kasvaa luovuus. Jumala on Luoja, joka antoi ihmiselle vapauden, ja ihminen on Jumalan kuva – niin myös ihmisellä on vapaus luoda. Ihminen voi valita myös toisin; silloin vapaus kääntyy tuhoavaksi: ”paha on sokea tuhovoima, eräänlainen pimeä energia.”

Mutta Serafim käsittelee myös aivan arkipäivää – kipeääkin arkipäivää: miten länsimainen ihminen saattaa kepeästi tehdä valintoja, jotka jossakin Etiopiassa tai Sudanissa kuuluvat mahdottomiin valintoihin: vapaudellakin on rajoitteensa ja varsinkin arkipäivässä rajoitteet ovat joskus hyvin triviaaleja.

Silti kaikkein koskettavimmiksi vapauden ja sitä rajoittavien tekijöiden kuvauksiksi minun mielessäni kohoavat Serafimin omakohtaiset tuntemukset: kristittyjen kohtalo nykyisen Turkin alueella - ”edes natsit eivät pystyneet toteuttamaan yhtä totaalista puhdistusta”; Serafim kirjoittaa.

Ongelma ei ole uskonnollinen

Ja mitä tekemistä sillä on vapauden kanssa?

Sillä on tekemistä sekä yksilön että yhteisön vapauden kanssa sikäli, että yksikään ortodoksi ei voi osallistua uskontonsa keskeisessä pyhäkössä Hagia Sofiassa jumalanpalvelukseen, ”koska turkkilaiset käyttävät omaa vapauttaan pitää kirkko poissa kristillisestä käytöstä”.

Serafimin vapaus ei liioin voi toteutua kulttuurisesti ehkä kaikkein rakkaimmilla alueilla: ei ole enää syyrialaiskristittyjen pyhää kaupunkia Edessaa, on olemassa turkkilainen Sanliurfan kaupunki; suurelta osin on rikas armenialainen kulttuuri tuhottu. ”Tällaiset seikat rajoittavat minun vapauttani ja vapaudentunnettani…”

Mutta hänellä on vapaus sanoa se ja saada sanomansa julkaistuksi siitä huolimatta, että esimerkiksi Hagia Sofiastakin ”puhumista pidetään nykyään jotenkin epäkorrektina.”

Munkki Serafimilla on epäilemättä kompetenssia sanoa nämäkin asiat. Ja minua ilahduttaa, että hän käyttää vapauttaan – vapaasti.

Arvokkain vapaus luo hyvää

Minua on aikaisemminkin koskettanut syvästi Serafimin suhtautuminen taiteeseen ja luovuuteen. Sallittakoon yksi sitaatti: ”…taide on ikuisuuden perspektiivi aikaan; taide on ajan yläpuolelle nousemista.”

Tämän kirjan kohdalla käsitin, mikä minua erityisesti miellyttää Serafimin tavassa kirjoittaa, antaa sanojen tosin kovin rajallinen asu ajatuksilleen. Jossakin välähdyksessä sen tajusin: tämä keveä sarkasmi, vakavuuden takana piilevä hymy, ikään kuin kehotus kireydestä luopumiseen. Vaikka kyse on vakavista asioista ja vakavasta suhtautumisesta niihin.

Olen kuullut Serafimin käyttävän monesti sanaa makoisa. Sanonpa siis, että tässä kirjassa hän itse kirjoittaa aivan erityisen makoisasti. Sanonpa senkin, että näin syvällistä mystikkoa en tähän mennessä ole meidän kirkossamme kohdannut.

Hellevi Matihalti

Väliotsikot mukailuja käsitellystä kirjasta


(Kirja-arvostelun julkaisemiselle Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Aamun Koiton päätoimittajan lupa)