Nikean kirkolliskokous virstanpylväänä kirkon opillisen identiteetin muovaamisessa

(Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)

Patriarkka Bartholomeos:

Nikean kirkolliskokous virstanpylväänä kirkon opillisen identiteetin muovaamisessa

Konstantinopolin ekumeenisen partarkka Bartholomeoksen puheenvuoro konferenssissa, jonka aiheena oli ”Isän kanssa samaa olemusta”. Maaliskuussa 2025 pidetty konferenssi oli omistettu ensimmäiselle ekumeeniselle kirkolliskokoukselle Nikeassa, ja se järjestettiin Nikean kirkolliskokouksen koollekutsumisen 1700-vuotisjuhlan puitteissa.
---
Nikean kirkolliskokouksen koollekutsuminen edustaa kirkon ”alkuperäisen kirkolliskokouksellisuuden” ja ”ekumeenisen tietoisuuden” huippua, samalla kun se merkitsee uuden kirkolliskokouksellisen rakenteen ja käytännön – nimittäin ekumeenisen kirkolliskokouksen – syntyä.

Konstantinopolin kaupungista, joka vihittiin käyttöön viisi vuotta Nikean kirkolliskokouksen jälkeen, oli määrä tulla kirkollisen elämän keskus, jossa pidettiin neljä ekumeenista kirkolliskokousta, jotka olivat ratkaisevia kirkon identiteetille ja suunnalle maailmassa. Täällä ekumeeninen patriarkaatti pitää vankkumattoman valtaistuimensa puhtaan ortodoksisen uskomme ja pyhien perinteidemme valppaana vartijana.

Nikean uskontunnustus, joka alkaa sanoilla ”Me uskomme…”, on kirkon yhteisen uskon julistus, joka muotoiltiin vastauksena areiolaisuuden harhaoppiin, joka pyrki korvaamaan iankaikkisen Jumalan Sanan teologian – joka oli ”alussa” ja tuli lihaksi meidän pelastuksemme tähden – niin kutsutulla ”kosmologisella filosofoinnilla”.

On merkittävää, että Nikean isät toteuttivat periaatteen ”nimien uudistamisesta”. Vaikka filosofia yhdistettiin Areioksen ajattelussa kristinuskon äärimmäiseen hellenisaatioon, he kuitenkin käyttivät filosofista termiä ilmaistakseen uskon Jumalan Sanan jumaluuteen. Näin tehdessään he saavuttivat filosofisen käsitteen kristillistämisen, josta tuli ”Nikean kirkolliskokouksen koko opillisen rakennelman kulmakivi” (Kallinikos Delikanis, Nikean ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous, Konstantinopoli, 1930, s. 130).

Kuten hyvin tiedetään, termi homoousios (samaa olemusta) oli aiemmin kirjoittamaton ja sitä olivat käyttäneet harhaoppiset, kuten Sabellius ja Paavali Samosatalainen. Koska kirkolliskokous kuitenkin piti itseään kirkon apostolisen, aina elävän kokemuksen ja perinteen aitona kantajana – ja vankkumattomalla uskolla siihen, että vain samaa olemusta oleva Jumalan Sana, ”tosi Jumala tosi Jumalasta”, avaa lihaksitulemisensa kautta ihmiskunnalle tien jumalallistumiseen – se ei epäröinyt ottaa tätä termiä uskontunnustukseensa, vahvistaen Isän Pojan ja Sanan täydellisen jumaluuden, joka ”tuli ihmiseksi, jotta meistä tulisi jumalallisia” (Pyhä Athanasios Suuri).

Mitä tulee hämmästyttävään termiin jumalallistuminen (theosis), edesmennyt isä Georges Florovsky totesi, että ”siinä ei ole mitään naturalistista tai panteistista… Theosis ei tarkoita muuta kuin ihmispersoonien sisäistä yhteyttä elävän Jumalan kanssa. Jumalan kanssa oleminen tarkoittaa Hänessä asumista ja Hänen täydellisyydestään osallistumista” (Sielun kuolemattomuus, teoksessa Luominen ja lunastus, Pournaras-julkaisut, Thessaloniki 1983, s. 275).

Kun filosofi Hegel arvosteli ankarasti bysanttilaista ymmärrystä ja kokemusta kristillisestä uskosta väittäen, että uskonto siellä pysyi ”abstraktina” johtaen kansalaiskonflikteihin ja väkivaltaisiin mullistuksiin ”kristillisten oppien nimissä”, kuten homoousios- ja homoiousios-termeistä käydyissä kiistoissa, joissa i-kirjaimen (joota) vastustus johti moniin väkivaltaisiin kuolemiin (G.W.F. Hegel, Historian filosofian luennot), hän ei ymmärtänyt opin syvää pelastuksellista merkitystä ortodoksisessa tietoisuudessa. Dogmit eivät ole pelkästään uskon teoreettisia muotoiluja, vaan kutsu osallistumaan elämään Kristuksessa kirkon sisällä, ja niiden perimmäisenä horisonttina on pelastus. Nikean kirkolliskokous on maamerkki kirkon opillisen identiteetin muotoutumisessa ja pysyy mallina opillisten ja kanonisten haasteiden käsittelemiselle ekumeenisella tasolla.

Sen koollekutsumisen 1700-vuotisjuhla toimii muistutuksena kristikunnalle jakamattoman kirkon periaatteista ja yhteisen kamppailun arvosta uskomme väärintulkintoja vastaan, vankkumattomana viitepisteenä Isän kanssa samaa olemusta oleva Jumala-Sana, joka otti meidän muotomme, vapautti meidät vihollisen orjuudesta ja antoi meille iankaikkisen elämän. Hänen lihaksitulemisensa kautta ”olemme oppineet tuntemaan Isän, ja Pyhä Henki on laskeutunut maailmaan”.

Juhlien tulisi edistää uskon uudelleen syttymistä samaa olemusta olevaan ja jakamattomaan Pyhään Kolminaisuuteen ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa iankaikkiseen Sanaan sekä sen siunausten moninkertaistumista maailmassa.

Arvoisat tämän konferenssin osallistujat,

Teologian tehtävä on paljastaa pelastuksellinen ulottuvuus kaikessa. Kirkon oppien oikea ymmärtäminen ja niiden tulkinta eksistentiaalisesti edellyttää kirkolliseen todellisuuteen osallistumisen ohella herkkyyttä ja aitoa huolta ihmiskunnasta ja ihmisen vapauden koettelemuksista. Tässä mielessä julistukseen uskostamme kolmiyhteiseen Jumalaan ja lihaksi tulleeseen Sanaan – Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen – on liitettävä konkreettinen vastaus Hänen kehotukseensa, että meistä tulisi ”lähimmäisiä” niille, jotka ovat joutuneet rosvojen käsiin, ja Hänen ”vähimmille veljilleen”, joihin Herra samastui, yhdistäen iankaikkisen pelastuksemme siihen, ”mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle” (Matt. 25:40).

(Lähde: ec-patr.org)