Toiminnot

OL - Alustava suunnitelma 2010

Kohteesta Ortodoksi.net

Ortodoksinen Lähetys ry

Alustava suunnitelma Suomen ortodoksisen kirkon tuen käytöstä vuonna 2010

Suomen ortodoksisen kirkon lähetysjärjestö ja sen yhteistyökumppanit

Lähetystyö on yksi kirkon perustoiminnoista. Suomen ortodoksisen kirkon lähetysjärjestö Ortodoksinen Lähetys ry. koordinoi ja toteuttaa kirkkomme lähetystyötä. Ortodoksinen lähetystyö on yhteistyötä paikallisen vastaanottavan kirkon sekä lähetystyötä toteuttavien kirkkojen kanssa. Ortodoksinen Lähetys ry:n yhteistyökumppanina on yli 30 vuoden ajan ollut Kenian ortodoksinen arkkipiispakunta. Tansanian Mwanzan metropoliittakunnan kanssa yhteistyö käynnistettiin vuonna 2008. Järjestön keskeinen yhteistyökumppani on lisäksi kanonisten amerikkalaisten ortodoksisten piispojen (Standing Conference of the Canonical Orthodox Bishops) siunauksella toimiva amerikkalainen ortodoksinen lähetyskeskus (Orthodox Christian Mission Center, OCMC).

Projektit

Ortodoksinen Lähetys ry:n jatkuvia projekteja ovat missiotiimi- ja koulupankkitoiminta, joita vahvistetaan vuoden 2010 aikana. Tavoitteena on myös käynnistää valmistelut pitkäaikaisen lähetystyöntekijän lähettämiseksi sekä aloittaa kirkollinen julkaisu- tai rakennusprojekti yhteistyössä useamman yhteistyökumppanin kanssa.

Missiotiimitoiminta

Missiotiimi on lyhytaikainen lähetysryhmä, joka lähetetään paikallisen kirkon tueksi erilaisiin tehtäviin. Toimintaa toteutetaan yhdessä OCMC:n kanssa ja kaksi amerikkalais-suomalaista tiimiä on toiminut Tansanian Mwanzan hiippakunnassa opetustehtävissä.

Missiotiimitoiminnan tavoitteena on tukea paikallista kirkkoa sekä vahvistaa lähettävän kirkon lähetystyötietoisuutta. Missiotiimi kouluttaa paikallisen kirkon nuoria seurakunnallisiin tehtäviin. Kotimaassa missiotiimiläiset kiertävät seurakunnissa vahvistamassa suomalaisten ortodoksien lähetystietoisuutta.

Tavoitteena on lähettää kolmas amerikkalais-suomalainen missiotiimi Tansaniaan kesällä 2010. Valmistelemme neljän suomalaisen sekä tiimin vetäjän lähettämistä Suomesta. Suunnitelmana on lisäksi lähettää yksi suomalainen tutustumaan OCMC:n missiotiimin kanssa Nigerian tai Zimbabwen ortodoksien ja kirkon elämään.

Koulupankkitoiminta

Koulutuksen tukeminen on ollut osa Ortodoksinen Lähetys ry:n toimintaa yli 20 vuoden ajan. Kaikki koulutukseen suuntautuva tuki yhdistettiin koulupankkitoiminnaksi vuonna 2008. Koulupankki on rahasto, josta myönnetään avustuksia vähävaraisten ortodoksien koulutukseen. Tukea myönnetään perus- ja lukiokoulutukseen sekä ammatillisen ja akateemisen tutkinnon suorittamiseen. Vuosittain rahastosta tuetaan noin 20 opiskelijaa.

Ortodoksinen Lähetys ry:n tavoitteena on laajentaa koulupankkitoimintaa Kenian arkkipiispakunnan lisäksi Tansanian Mwanzan hiippakuntaan. Mwanzan hiippakunnan nuorista ortodokseista suurin osa on suorittanut peruskoulun, mutta mahdollisuudet muuhun koulutukseen ovat hyvin rajalliset. Hiippakunnalla on rakenteilla kaksi lukiota, jotka tulevat olemaan avoimia kaikille alueen ihmisille. Lukiokoulutuksen mahdollistaminen avaa Mwanzan hiippakunnalle uusia mahdollisuuksia vahvistaa omaa toimintaansa koulutetun jäsenistön ja henkilökunnan kautta.

Alustava talousarvio

Tulot Menot Kirkon tuen käyttö €
Kirkon avustus 40 000 Kotimaantyö (* 47 000 20 000
Srk:en avustukset 17 000 Missiotiimi 17 000 5 000
Muut lahjoitukset 28 000 Koulupankki 7 000 3 000
Yhteensä 85 000 Muut hankkeet 14 000 7 000
- - Yhteensä 85 000 35 000

*Kotimaantyö sisältää seurakuntatyön, toimisto- ja palkkakulut sekä tiedotuksen.

Katso myös