Toiminnot

Ortodoksisuuden sunnuntain teksti

Ortodoksi.netista

Ortodoksisuuden sunnuntai

Suuren paaston ensimmäinen sunnuntai

Vigilian ehtoopalveluksessa

Avuksihuutostikiiroja

Vuorosävelmän stikiirat

Paasto-stikiiroista, 6. sävelmä

Liitelauselma: Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan, Israel. (Ps. 130: 6-7).

Herra, Sinun Henkesi innoittamat profeetat ennustivat Sinun, käsittämättömän, / ennen Kointähteä ja ennen aikaa Isän aineettomasta ja ruumiittomasta povesta säteilleen, / tulevan aviontuntemattomasta Neitseestä ruumiillistuneeksi, / ihmiskäsin kosketeltavaksi / ja maan päällä olevien katseltavaksi Lapsukaiseksi. / Sinä, Laupias, suo meidän tulla heidän kauttaan Sinun antamasta valistuksestasi osallisiksi / meidän ylistäessämme kiitosvirsin pyhää ylösnousemistasi.

Liitelauselma: Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus Hänen tykönänsä. Ja Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. (Ps. 130: 7-8).

Ollen jumalalliselta luonnoltasi kuvaamaton Sinä, oi Herra, tulit näinä viimeisinä aikoina lihaksi / ja sallit itsesi tulla kuvattavaksi, / sillä otettuasi ruumiin Sinä otit myöskin kaikki sen ominaisuudet. / Sen vuoksi me kuvaammekin Sinun muotoasi / ja kohoten Sinun rakkauteesi rakkaudella suutelemme Sinun kuvaasi / sekä apostoleilta perittyyn pyhään tapaan ammennamme siitä parannusten armoa.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. 2. sävelmä

Nyt on kirkastunut totuuden armo. / Mikä muinoin ilmoitettiin hämärin kuvauksin, / se nyt ilmeisesti toteutuu, / sillä katso, seurakunta saa ihanaksi koristuksekseen Kristuksen ruumiillisen kuvan, / jonka esikuvana oli ollut seurakunnan maja / ja joka voimassa pitää oikeata uskoa. / Emme tee siis väärin, kun pidämme arvossa Hänen kuvaansa, ketä me hartaasti kunnioitamme. / Joutukoot häpeään ne. jotka eivät näin usko. / Lihaksi tulleen Sanan kuva on meille kunniaksi, / kun me sitä hartaasti kunnioitamme, sitä kuitenkaan jumaloimatta. / Sitä suudellen, uskovaiset, huutakaamme: / Jumala, pelasta kansasi ja perintösi siunaa!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Vuorosävelmän veisu Jumalansynnyttäjälle.

Litanian stikiirat

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. 2. sävelmä

Tervehdimme teitä, kunnialliset profeetat! / Te olette Herran lain täytännön hyvin säätäneet. / Uskonne puolesta te olette osoittautuneet horjumattomiksi tukipylväiksi. / Te olette tulleet myöskin Kristuksen uuden liiton välittäjiksi. / Muutettuanne taivaaseen rukoilkaa, että Kristus antaisi maailmalle rauhan / ja pelastaisi meidän sielumme.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Kaiken toivoni minä panen Sinuun, / oi Jumalanäiti, / suojele minua kattosi alla!

Virrelmästikiirat

Vuorosävelmän stikiirat.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. 2. sävelmä.

Vaihdettuamme jumalattomuuden jumalisuudeksi / ja tultuamme tiedon valolla valaistuiksi / kantakaamme riemuvirsin kiitosta ja ylistystä Jumalalle / sekä hyljäten vääräuskoisten epähurskaan uskonnon / osoittakaamme hartain mielin kunnioitustamme seiniin, tauluihin sekä pyhiin astioihin tehdyille Kristuksen, puhtaan Neitseen ja pyhien ihmisten kuville, / sillä kuville osoitettu kunnioitus, niin kuin Basileios sanoo, kohdistuu kuvien esittämiin olentoihin. / Kristus, meidän Jumalamme! Me rukoilemme Sinua: / anna meille puhtahimman Äitisi ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien tähden suuri armosi!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Oi ihmettä uutta, / suurinta kaikista vanhoista ihmeistä! / Ken on tuntenut äidin, joka olisi miehettä synnyttänyt / ja joka olisi käsivarrellansa kantanut sitä, jonka hallussa on koko luomakunta? / Se synnytys on Jumalan päätöksestä tapahtunut. / Mutta Sinä, oi Puhtahin, / joka olet sylissäsi Sinusta syntynyttä Lapsukaista kantanut, / ja joka olet saanut Hänen edessänsä äidillisen rohkeuden, / älä lakkaa rukoilemasta Häntä meidän edestämme, /jotka Sinua kunnioitamme, / että Hän armahtaisi ja pelastaisi meidän sielumme!


Troparit, 4. sävelmä.

Iloitse, Jumalanäiti, Neitsyt, armoitettu Maria! / Herra on Sinun kanssasi. / Siunattu olet Sinä naisten joukossa / ja siunattu on Sinun kohtusi hedelmä, / sillä Sinä olet synnyttänyt sielujemme Pelastajan. (Kahdesti).

2. sävelmä.

Sinun puhtaalle kuvallesi me kumarramme, oi Hyvä, / ja rukoilemme syntejämme anteeksi, oi Kristus Jumala, / sillä pelastaaksesi Sinun luotusi vihollisen orjuudesta, / Sinä tahdoit lihassa astua ristille. / Kiittäen me siis huudamme Sinulle: / ilolla täytit Sinä kaikki, meidän Vapahtajamme, / Sinä, joka tulit maailmaa pelastamaan. Aamupalveluksessa

Vuorosävelmän tropari

Kunnia...

Sinun puhtaalle kuvallesi...

Nyt...

Sinun salaisuutesi, oi Jumalansynnyttäjä, / ovat yli kaiken ymmärryksen ylen kunniakkaat: / vaikka puhtautesi jäi sinetöidyksi ja neitsyytesi säilyi, / Sinä olet totisesti tullut äidiksi / ja olet synnyttänyt totisen Jumalan. / Rukoile Häntä pelastamaan meidän sielumme!

Evankeliumin ja psalmin 51 jälkeen:

Synninkatumuksen ovet... Kanonista

Vuorosävelmän sunnuntaikanonin lisäksi paastokanonista, 4. sävelmä.

1. irmossi

Kuivin jaloin kuljettuaan Punaisen meren syvyyden halki / muinainen Israel erämaassa / Mooseksen ristinmuotoisesti kohotettujen kätten voimalla / karkotti pakosalle Amalekin sotajoukon.

Liitelauselma: Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Riemuitkaamme tänään, uskovaiset, ja huutakaamme ilosta: Oi, kuinka ihmeelliset ovat tekosi, Kristus, kuinka suuri on voimasi, kun olet saanut yksimielisyyden ja sopusoinnun keskuuteemme!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Jumalattomien harhaoppien sota-aseet ovat ilmeisesti tylsistyneet, sillä hartaudella katsellessamme pyhillä kuvilla koristettua temppeliäsi, oi pyhä, puhdas Neitsyt, me nyt tunnemme itsessämme pyhää iloa.

3. irmossi

Seurakuntasi iloitsee Sinusta, oi Kristus, ja huutaa / Sinä Herra olet minun väkevyyteni, / turvani ja tukeni.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Ei jumalattomain harhaoppisten katse enää kohoa ylimielisenä, sillä Jumalan voima on vahvistanut oikean uskon.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Tultuamme sisälle Sinun pyhään majaasi me rukoilemme Sinua, oi puhdas Neitsyt, valaise meidät kirkkaalla armon valollasi!


4. irmossi

Nähtyään Sinut, vanhurskauden Auringon, / ristille ylennettynä / seurakunta hämmästyksen valtaamana seisahtui ja oikeutetusti korotti äänensä. / Kunnia olkoon, Herra, Sinun voimallesi.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Armollinen Jumalan Sana, pyhitä jumalallisen Puolustajan alas tulemisella temppelisi ja Hänen läsnäolollaan karkoita pois harhaopin eksytys!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Synnytettyäsi lihaksi tulleen Jumalan Sanan Sinä, Armoitettu, toit meille näkyviin Hänen jumalallisen pyhyytensä. Sen vuoksi me Sinun valoisan temppelisikin uudistamme.

5. irmossi

Sinä, oi minun Herrani, tulit valkeutena maailmaan, / pyhänä valkeutena, / käännyttäen pois tietämättömyyden synkästä pimeydestä ne, / jotka Sinulle uskolla ylistystä veisaavat.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Vahvista, Herra, seurakuntasi niin, etteivät sitä harhauskoisten tuottamat levottomuudet horjuttaisi iankaikkisesti!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Jumalanäiti, uudista meille entinen ihanuus ja pyhitä armollasi tämä Sinun huoneesi!

6. irmossi

Herra, minä kiitosta veisaten uhraan Sinulle, / huutaa Sinulle seurakunta, / joka armon kautta puhdistui pahoille hengille uhratusta saastaisesta verestä / Sinun kyljestäsi vuotaneella puhtaalla verellä.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Herran kuvia uskovaisten kumarrettaviksi tehdään ja niille kunnioitusta osoitetaan. Seurakunta saa taas vapaasti hartauttaan ilmaista, Vapahtajaa hurskaasti ylistäen.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Hän, jonka käskystä oli muinoin tehty todistuksen maja, - Hän ainoa ylistetty, asuu Sinussa, ikäänkuin jossakin hengellisessä majassa, kunnioittaen ihmeteoillaan temppeliäsi, oi Neitsyt.

Kontakki, 8. sävelmä

Isän kuvaamaton Sana tultuaan lihaksi Sinusta, oi Jumalansynnyttäjä, tuli kuvattavaksi, / ja jälleen kaunistettuaan muinoin turmeltuneen kuvan / yhdisti sen jumalalliseen kauneuteen. / Tunnustaen pelastuksen me sitä töin ja sanoin julistakaamme.

7. irmossi

Persian pätsissä / Aabrahamin sukukunnan lapset / enemmän jumalisuuden innon kuin liekkien polttamina huusivat: / Kiitetty olet Sinä kunniasi temppelissä, oi Herra!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Yhtyköön jumalallisella rakkaudella seurakunnan iloon enkelein sotaväki jumalisin mielin laulaen: Kiitetty olet Sinä, Herra, kunniasi temppelissä!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Neitsyt! Sinä olet ylennetty korkeammalle ylhäisiä juhlajoukkoja, - Sinä, koko luomakunnan Luojan Äidiksi valittu. Sinulle me iloiten huudamme: Siunattu olet Sinä naisten joukossa, Sinä puhtahin Valtiatar!


8. irmossi

Kätensä ojentaen Daniel luolassa tukki jalopeurojen ammottavat kidat, / kun taas hurskautta rakastavat nuorukaiset miehuuteen vyöttäytyneinä / sammuttivat raivoavan tulen voiman huutaen: / Kaikki Herran luodut, kiittäkää Herraa.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Noudattaen jumalallisten opettajain ohjausta me osoitamme kunnioitusta pyhille kuville, selvästi kohottaen kunniotuksemme ja kumarruksemme kuvien esittämiin alkuolentoihin, ja uskoen Kristukseen huudamme: Kaikki Herran teot kiittäkää Herraa!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Hengellisten valonsäteiden valaisema jumalallinen huoneesi suojaa nyt kaikkia Hengen varjoon ja pyhittää uskovaiset, kun nämä yksimielisesti laulavat: Kaikki Herran teot kiittäkää Herraa!

Me kiitämme ja ylistämme ja kumarramme Herraa, / veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.

Katabasi: Daniel ojennettuaan kätensä luolassa tukki jalopeurojen ammottavat kidat, / kun taas hurskautta rakastavat nuorukaiset miehuuteen vyöttäytyneinä / sammuttivat raivoavan tulen voiman huutaen: / Kaikki Herran luodut, kiittäkää Herraa!

Pappi: Jumalansynnyttäjää, Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme.

Laulajat: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa...

9. irmossi

Sinusta, koskemattomasta vuoresta, / erkani käsittä kulmakivi, Kristus, / joka yhdisti toisistaan erillään olleet luonnot. / Sen tähden me Sinua, Jumalansynnyttäjä! / Neitsyt riemuiten ylistämme.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Nähdessämme pyhän kirkkomme taas pyhillä kuvilla koristettuna rientäkäämme kaikki hartain mielin siihen ja huutakaamme Jumalalle: Sinua me ylistämme, oi Kaikkein Pyhin.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Jumalansynnyttäjä! Esiäidillemme Eevalle langetettu tuomio on poistettu, sillä Sinä, Puhdas, olet sanoin selittämättömästi synnyttänyt kaikkien Herran, jonka muotoa me nyt pyhissä kuvissa suutelemme.

Katabasi: Neitsyt! Sinusta koskemattomasta vuoresta, / erkani käsittä kulmakivi, Kristus, / joka yhdisti toisistaan erillään olleet luonnot. / Sen tähden me Sinua, Jumalansynnyttäjä! / Neitsyt riemuiten ylistämme.

Eksapostilariot

Vuorossa olevan sunnuntaieksapostilarion lisäksi:

Antautukaamme ilon valtaan, kajahuttakaamme riemulaulu ja huutakaamme: Oi, kuinka ihmeellisiä ja käsittämättömiä ovat tekosi, Kristus! Ken voisi ilmaista voimasi, oi Vapahtaja, sillä Sinä olet liittänyt meidät yhteen kirkkoon, saatuasi ajatuksemme yksimielisyyteen.

Nyt vihamielisen harhaopin sota-aseet ovat tylsistyneet, ja sen muistokin on pauhulla kadonnut. Nähdessämme Sinun pyhäkkösi, oi puhdas Neitsyt, armonkoristuksilla ihanasti kaunistettuna me kaikki tulemme täyteen iloa.

Kiitos-stikiiroista

Vuorosävelmän sunnuntaistikiirat.

Paastostikiiroista, 4. sävelmä

Ihmisiä rakastava Herra! / Sinusta, omasta Yljästään ja Luojastaan iloitsee nyt seurakunta, / jonka Sinä olet jumalallisella tahdollasi päästänyt irti epäjumalain eksytyksestä / ja kalliilla verelläsi itsellesi kihlannut. / Juhlien nyt pyhien kuvien ottamista jälleen käytäntöön ja iloiten siitä / se kiitosvirsin uskollisesti ylistää ja kunnioittaa Sinua. Hetkissä

Vuorosävelmän sunnuntaitropari.

Paastotropari: Sinun puhtaalle kuvallesi me kumarramme, oi Hyvä, / ja rukoilemme syntejämme anteeksi, oi Kristus Jumala, / sillä pelastaaksesi Sinun luotusi vihollisen orjuudesta, / Sinä tahdoit lihassa astua ristille. / Kiittäen me siis huudamme Sinulle: / ilolla täytit Sinä kaikki, meidän Vapahtajamme, / Sinä, joka tulit maailmaa pelastamaan.

Vuorosävelmän kontakki.

Paastokontakki: Isän kuvaamaton Sana tultuaan lihaksi Sinusta, oi Jumalansynnyttäjä, tuli kuvattavaksi, ja jälleen kaunistettuaan muinoin turmeltuneen kuvan yhdisti sen jumalalliseen kauneuteen. Tunnustaen pelastuksen me sitä töin ja sanoin julistakaamme.

Liturgiassa

Prokimeni, 4. sävelmä: Kiitetty olet Sinä, Herra, isäimme Jumala! / Ja Sinua pitää kiitettämän ja ylistettämän iankaikkisesti. (Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa 52).

Liitelauselma: Herra on vanhurskas kaikissa teoissaan.

Epistola: Hebr. 11: 24-26, 32-12:2

Halleluja! 8. sävelmä.

Mooses ja Aaron olivat hänen pappejansa, ja Samuel oli niitä, jotka huusivat avuksensa hänen nimeänsä. (Ps.99:6)

He huusivat Herraa, ja Hän vastasi heille.

Evankeliumi: Joh: 1: 43-51. Siihen aikaan Jeesus oli aikeissa lähteä Galileaan...

Ehtoollislauselmat: Kiittäkää taivaissa Herraa; kiittäkää Häntä korkeuksissa! (Ps.148:1)

Riemuitkaa Herrassa hurskaat! Oikeamielisten sopii Häntä kiittää. (Ps.33:1)