Toiminnot

Pietari Canterburylainen

Ortodoksi.netista

Pyhittäjä Pietari Canterburylainen oli Pyhän Andreaksen benediktiiniluostarin munkki, joka lähetettiin levittämään evankeliumia anglosaksien keskuuteen 500-luvun ja 600-luvun taitteessa.

Tuota ryhmää johti Augustinus Canterburylainen ja sen oli lähettänyt matkaan paavi Gregorios Suuri, jota nimitetään myös nimellä Gregorios Dialogos. Ryhmä saapui Kentiin (nykyisessä Englannissa) vuonna 597 ja pienen epäluuloisen jakson jälkeen myös paikallinen kuningas Ethelbert otti kasteen.

Kuninkaan antamaan taloon perustettiin Pyhien Pietarin ja Paavalin luostari, jonka ensimmäinen igumeni oli Pietari Canterburylainen.

Pyhä Pietari kuoli hukkumalla vuonna 607 ja hänen reliikkinsä ovat Boulognen kirkossa (Luoteis-Ranskassa Englannin kanaalin rannikolla). Häntä kunnioitettiin aluksi joulukuun lopussa 30.12. mutta vuonna 1915 tapahtuneen roomalaiskatolisen kirkon kanonisoinnin jälkeen muistopäiväksi vakiintui tammikuun 6. päivä.

Pyhä Pietari kuuluu ns. jakamattoman kirkon (aika ennen vuotta 1054) aikaisiin pyhiin ja siksi hänet voidaan lukea pyhien joukkoon kuuluvaksi myös ortodoksisessa kirkossa.

HAP