Toiminnot

Pseudo-Dionysios Areopagita

Ortodoksi.netista

Pseudo-Dionysios Areopagita on nimi, jonka oppineet ovat antaneet anonyymille kristitylle teologille ja filosofille, joka eli 400- ja 500-lukujen vaihteessa. Hän on ottanut nimen Dionysios Areopagitalta, joka mainitaan Apostolien teoissa.

Pseudo-Dionysios kirjoitti useita teoksia (ns. Corpus Areopagiticum). Hän kirjoitti niin kuin olisi ollut alkuperäinen Dionysios ja esitti tuntevansa Raamatussa mainittuja henkilöitä ja siksi heitä luultiin pitkään samaksi henkilöksi. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja valehtelee usein kirjoituksissaan muutenkin, väittäen että olisi kirjoittanut myös useita muita teoksia, sekä siteeraten näitä kuviteltuja muita teoksia.

Pseudo-Dionysios näyttää kuuluneen ryhmään, joka pyrkii muodostamaan kompromissin monofysitismin ja ortodoksisten opetusten välille. Hänen teoksensa osoittavat myös suuria uusplatonilaisia vaikutteita. Vaikutteita on erityisesti Proklokselta, mikä todistaa, että Pseudo-Dionysios kirjoitti 400-luvulla tai myöhemmin. Vaikutteita on myös Klemens Aleksandrialaiselta, kappadokialaisilta kirkkoisiltä, Origeneeltä, ja monilta muilta. Myös viittaukset kirkon liturgioihin auttavat ajoittamaan Pseudo-Dionysioksen 300-lukua myöhemmäksi.

Hänen kirjoituksensa tulivat julkisuuteen ensimmäisenä 400-luvulla ja monofysitistit käyttivät niitä tukemaan omia argumenttejaan. Vähitellen myös muut kirkon teologit hyväksyivät ne ja erityisesti kristilliset mystikot saivat niistä vaikutteita. Keskiajalla niistä tuli hyvin suosittuja teologien keskuudessa, mutta renessanssin aikana alkoivat väittelyt teosten autenttisuudesta. 1400-luvulla erityisesti Lorenzo Valla teki paljon työtä vakuuttaakseen muut siitä, ettei Pseudo-Dionysios voinut olla sama henkilö kuin alkuperäinen Dionysios.

Georgialainen akateemikko Shalva Nutsubidze ja belgialainen professori Ernest Honigmann ovat esittäneet teorian, jonka mukaan Pseudo-Dionysios Areopagita olisi todellisuudessa ollut Pietari Iberialainen. Teoria on kiistanalainen.

Lähde: Wikipedia.org

Tekstin julkaisulisenssi: GDFL

Teoksia

  • De ecclesiastica hierarchica ("Kirkollisesta hierarkiasta")
  • De caelestica hierarchica ("Taivaallisesta hierarkiasta")
  • De divinis nominibus ("Jumalallisista nimistä")
  • Theologica mystica ("Mystillinen teologia")

Aiheesta muualla

Teoksia:

Muuta: