Toiminnot

Pyhitetty vesi

Ortodoksi.netista

Ortodoksisessa kirkossa on kaksi erillistä vedenpyhitystoimitusta: suuri vedenpyhitys toimitetaan Kristuksen kasteen juhlana tammikuun 6. päivänä, pieni vedenpyhitys mm. kirkon vuosipäivänä, mutta voidaan toimittaa aina tarvittaessa, myös kodin tai työtilan siunaamisen yhteydessä. Vedenpyhitys on myös osa kastetoimitusta.

Veden pyhittäminen tapahtuu kummassakin vedenpyhitystoimituksessa ristin veteen upottamisen kautta ja rukouksella, että Pyhä Henki täyttäisi pyhityksellään veden ja sen kautta myös meidän sielumme ja ruumiimme, kun me nautimme vettä tai meitä vihmo-taan sillä. Kasteveden pyhittäminen tapahtuu papin siunaavan käden veteen piirtämän ristin ja pyhän öljyn välityksellä ja rukouksella. Jumala, Pyhä Kolminaisuus, on kuitenkin ”kaiken siunaaja ja pyhittäjä”.

Kaikki pyhyys on lähtöisin Jumalasta, joka jakaa meille ihmisille pyhyyttään eri tavoin ja käyttäen erilaisia välineitä. Elämän yksi tärkeimmistä elementeistä on vesi ja se on pyhitetyn veden kautta myös Jumalan pyhyyden ja pyhityksen välikappale. Ortodoksikristityllä on muitakin pyhyyden kokemisen ja vastaanottamisen välineitä: pyhät sakramentit, risti, ikonit, pyhä Raamattu ehkä tärkeimpinä.

Pyhitettyä vettä on kirkossamme käytetty Jumalan pyhittävän ja siunaavan voiman välittäjänä hyvin monenlaisissa tilanteissa. Oikeastaan koko elämämme on pyhitetyn veden käyttöpaikka. Me voimme sen kautta siirtää Jumalan siunauksen kotiimme, työpaikkaamme, ajoneuvoihimme ja käyttää sitä aina, kun tarvitsemme kokea Jumalan läsnäolon elämässämme. Me voimme nauttia sitä päivittäin aivan samoin, kuin nautimme siunattua leipää, palan prosforaa, kirkkoleipää. Vettä voi antaa sairaalle juoda tai sillä voi pyyhkiä sairasta ruumiinosaa, sitä voi pirskottaa siunattavan esineen päälle. Pieni määrä pyhitettyä vettä taikinassa tai ruuassa kertoo meille, että olemme pyytäneet siunausta jokapäiväiselle ravinnollemme.

Pyhitetyn veden käyttö ei ole magiaa eikä taikuutta, sillä sitä käyttäessämme me siirrämme pyhitysrukousten vaikutuksen ja liitämme siihen oman rukouksemme tarpeittemme mukaan. Jumala on kaiken pyhittäjä, me itse siirrämme pyhityksen ja siunauksen tarpeisiimme. Siksi meillä pitäisi olla aina saatavilla pyhitettyä vettä, jopa niin että sitä voisi kuljettaa pienessä pullossa mukana.

Länsi-Uudenmaan ortodoksit ry:n myytäviä pyhitetyn veden pulloja

Tätä varten on muutamissa seurakunnissa ja esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla tuotettu erikokoisia pulloja, joihin liimataan ’etiketiksi’ Kristuksen kastetta esittävä värillinen ikonitarra, jonka alareunassa on teksti ’Pyhitetty vesi’. Pienin pullo (1 dl) mahtuu hyvin vaikka käsilaukkuun tai salkkuun muiden tavaroiden joukkoon ja voi olla aina mukana. Saman tarran voi toki liimata johonkin omaan sopivaan pulloon. Ikoni ja teksti yhdessä kertovat pullon sisällöstä ja sen käyttötarkoituksesta. Imatran kirkolla on vastaavia pulloja, jossa on heidän kirkkonsa kuva. Samoin on Järvenpäässä, mutta sitä ei voi kuljettaa mukana, korkki ei ole tiivis. Itse sain tällaisen pullon Amerikassa ystävältäni, pulloon oli viivapiirroksena painettu Kristuksen kasteen ikoni. Nämä ovat vain esimerkkeinä, ikonitarra pulloineen on tarkoitettu koko kirkkokunnan käyttöön.

Monesti kysytään, säilyykö pyhitetty vesi pilaantumatta? Oman lapsemme kastevesi säilyi n. neljäkymmentä vuotta, ennen kuin siihen ilmaantui sakkaa. Eräs vanha ortodoksipappi teki myös kokeen: hän pani puhtaisiin pulloihin samaa vettä, toiseen suoraan hanasta ja toiseen vasta sen pyhittämisen jälkeen ja pani pullot vierekkäin keittiön kaapin päälle. Siunaamattomaan veteen ilmestyi sakkaa puolen vuoden kuluttua, mutta siunattu vesi säilyi kirkkaana vielä kuukausia myöhemminkin ja otettiin sitten sille tarkoitettuun käyttöön.

Kirkon tuntema vanha käytäntö on, että kun vedenpyhitys toimitetaan joen tai järven rannalla tai jopa jäällä, ihmiset kastautuvat siunattuun veteen. On myös monia paikkoja, joissa siunataan luonnonlähteen vesi ja uskovat käyvät lähteessä saamassa siunausta ja pyhitystä ja saavat myös apua monenlaisiin vaivoihinsa ja tarpeisiinsa.

Kirkoissa voisi olla, ehkä joissakin onkin, pyhitetyllä vedellä täytettyjä pulloja, jollaisen voisi pullon hinnalla saada omakseen kotiin vietäväksi. Sellaisen voisi myös viedä vierailulle mennessään tuomisena isäntäperheelle.

On vahinko, että olemme unohtaneet käyttää tätä meille tarjolla olevaa mahdollisuutta kokea Jumalan pyhyyden ja pyhityksen läsnäoloa. Jokaisessa seurakunnassa toimitetaan useita kertoja vuodessa vedenpyhitys ja aina sen jälkeen on mahdollista ottaa pyhitettyä vettä kotiin tai vaikkapa aina mukana pidettävään pieneen pulloon. Kun pullo tyhjenee, sen voi aina täyttää uudelleen, Jumalan siunaus on silloin mukanamme myös tässä muodossa.

”Sinä itse, ihmisiä rakastava Kuningas, ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta ja pyhitä tämä vesi. – Anna kaikille, jotka sitä käyttävät, sivelevät sillä itseään tai tulevat siitä osallisiksi, pyhitys, siunaus, puhdistus ja terveys. – Ja tee meidät otollisiksi täyttymään pyhityksellä tämän veden juomisen ja vihmomisen kautta ja tulkoon se, Herra, sielumme ja ruumiimme terveydeksi.” (Euhologion, Suuri vedenpyhitys ss. 258-260)

isä Teppo


Ylhäällä kuvassa olevia pulloja voi ostaa todella edullisesti Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta Länsi-Uudenmaan ortodoksit ry:ltä, jonka tiedot löytyvät Helsingin seurakunnan nettisivuilta.