Toiminnot

Seurakunta

Ortodoksi.netista

Seurakunta (kreikaksi: ενορία / enoria tai ἐκκλεσία, ekklesia, verbistä ekkaleo, ”kutsua ulos”, venäjäksi: приход / prihod) on ortodoksisen kirkon paikallisyksikkö, joka koostuu tietyn paikkakunnan tai seudun asukkaista, jotka kuuluvat kyseiseen seurakuntaan. Seurakunta kokoontuu oman papistonsa johdolla jumalanpalveluksiin oman seurakunnan alueen kirkkoihin ja tšasounoihin tai muihin tiloihin, mikäli paikkakunnalata kirkollinen tila puuttuu.

Suomen ortodoksisessa kirkossa jokaisessa seurakunnassa on vähintään yksi pappi, jota nimitetään kirkkoherraksi ja hänen apunaan on suuremmissa seurakunnassa useampia pappeja. Kuitenkin Suomessa yleisin seurakunta on ns. yksipappinen seurakunta. Seurakunnan alueella asuvat eläkkeellä olevat papit tai ns. harrastuksensa vuoksi pappeuteen vihityt papit kuuluvat seurakunnan papistoon ja avustavat usein seurakunnan omaa papistoa esimerkiksi jumalanpalveluksissa taimuissa toimituksissa.

Raamatussa sanaa seurakunta on käytetty synonyymina (samaa tarkoittavana sanana) sanalle kirkko. Seurakunta on Jeesukseen Kristukseen uskovien yhteisö ja Israelille annettujen lupausten perillinen

  • (Gal.3:29)
Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.
  • (Gal.6:16)
Tulkoon rauha ja laupeus niiden osaksi, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan, koko Jumalan Israelin osaksi!

jota Jumala Pyhällä Hengellään ja evankeliumin julistuksella alkoi koota helluntaina.

  • (Apt.2)

Raamatullisen opetuksen mukaisesti seurakunta on Kristuksen ruumis, jota Jumala rakentaa antamalla seurakunnan jäsenille erilaisia armolahjoja, joista keskeisin on rakkaus.

  • (1.Kor.12)
  • (1.Kor.13)

Joissakin maissa (ei Suomessa) seurakunnista on muodostettu ns. rovastikuntia, suurempia kirkollisia yksiköitä, joista sitten muodostuu hiippakunta. Suomessa on kolme hiippakuntaa ja niissä on yhteensä 12 seurakuntaa ja kaksi luostaria. (kts. -> Seurakunnat)

HAP