Toiminnot

Suomen ortodoksisen kirkkokunnan piispainkokouksen pöytäkirja 4/02

Ortodoksi.netista

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen päätös vuoden 2002 lokakuun kokouksesta (14.10.2002 / §4):


Polvistuminen jumalanpalveluksissa sunnuntaisin

...

Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen sääntö 20 kehottaa kaikissa seurakunnissa noudatettavan tapaa, jossa sunnuntaisin ja helluntaijuhlan päivinä kaikki rukoukset kannetaan Jumalalle seisoaltaan. Sama ohje toistuu viides-kuudennen (Trullon) ekumeenisen kirkolliskokouksen säännössä 90. Myös Pyhän Basileios Suuren 91. kanoni koskee samaa asiaa.
Piispainkokous toteaa asiasta keskusteltuaan, että ensinnäkin kanonit ovat kirkon vuosisatoja vanhaa ohjeistoa, jota tulee syvässä mielessä kunnioittaa. Ne pyrkivät ohjaamaan kirkon jäseniä oikeaan kristilliseen ja hengelliseen elämään. Kanonien kirjaimellinen noudattaminen ei kuitenkaan ole itse tarkoitus, vaan kirkko piispainkokouksen kautta tarvittaessa tulkitsee ja soveltaa kanoneja kussakin erityistilanteessa sielujen pelastumisen edistämiseksi.
Esillä olevassa asiassa on otettava huomioon, että varhaiskirkon aikana rukoileminen polvistuneena oli huomattavasti yleisempää kuin nykyään. Edelleen rukoileminen polvistuneena ja maahan kumartaminen ovat eri asioita. Suomen ortodoksiseen kirkkoon muodostunut tapa kumartaa maahan sunnuntaina esimerkiksi ehtollislahjojen siunaamisen jälkeen ei ole vieras muissakaan ortodoksisissa paikalliskirkoissa. Tapaa noudatetaan muun muassa Ekumeenisessa patriarkaatissa. Omissa oloissamme useimmilla kirkkomme jäsenillä on tilaisuus osallistua liturgiaan ainoastaan sunnuntaisin. Näin heillä on kuitenkin mahdollisuus osoittaa kumartaen kunnioitustaan Jumalalle. Kristuksen kirkastumisen luostari on keskeinen osa kirkkoamme, minkä vuoksi luostarissa tulee noudattaa tässä suhteessa kirkossamme vallitsevaa yleistä tapaa.
Piispainkokous toteaa, että kirkossamme kumarretaan maahan liturgiasta ehtoollislahjojen siunaamisen jälkeen papiston esimerkkiä noudattaen sekä "Uskon, Herra, ja tunnustan..." ehtoollisrukouksen jälkeen. Edellä mainittu rukous luetaan seisoen.