Suuren paaston alku 12
Ortodoksi.netista
Missä on minun paratiisini?
Olemme katsoneet paratiisin porttia, vartioivaa kerubia ja Aadamin itkua. Olemme nähneet myös ylösnousemuksen ikonissa murtuneet portit ja kädet, jotka nostetaan kuolemasta elämään. Mutta paaston keskellä kysymys ei jää historiaan eikä ikonografiaan.
Missä on minun paratiisini?
Paratiisi ei ole vain muinainen puutarha. Se on tila, jossa ihminen elää Jumalan yhteydessä. Se on sydämen kirkkaus, jossa ei tarvitse piiloutua. Kun tuo yhteys hämärtyy, ihminen kokee olevansa portin ulkopuolella.
Tämä kokemus ei aina ole dramaattinen. Se voi olla hiljainen etääntyminen. Rukous jää vähemmälle. Kiitollisuus ohenee. Elämä täyttyy äänistä, mutta sisäinen hiljaisuus katoaa. Silloin ihminen ei ehkä osaa sanoa, mitä on menettänyt, mutta jokin kaipuu herää.
Se on hengellinen nälkä.
Hengellinen nälkä ei ole pelkkää uskonnollista tunnetta. Se on kokemus siitä, että mikään ei täysin täytä. Ihminen voi olla ympäröitynä tavaroista, ihmisistä ja tekemisestä, mutta silti tuntea tyhjyyttä. Paaston traditio ei torju tätä tunnetta, vaan tunnistaa sen. Se sanoo: tämä kaipuu on merkki siitä, että sydän on luotu suurempaa varten.
Siksi paaston yksinkertaisuus on niin tärkeä. Kun ruokaa vähennetään, kun elämää yksinkertaistetaan, kun turhat ärsykkeet hiljenevät, ihminen alkaa huomata, mitä hän todella kaipaa. Paasto ei luo hengellistä nälkää. Se paljastaa sen.
Aadamin itku paratiisin portilla ei ole vain menetyksen surua. Se on muistamisen hetki. Hän muistaa, millaista oli elää Jumalan läsnäolossa. Samoin paastossa me muistamme alkuperäisen kutsumuksemme: olla Jumalan kuvina, elää Hänen valossaan.
On tärkeää huomata, että hengellinen nälkä ei ole epäonnistumisen merkki. Se on kutsu. Jos ihminen ei koskaan kokisi puutetta, hän ei etsisi. Jos hän ei koskaan tuntisi vieraantumista, hän ei kaipaisi yhteyttä.
Paasto ei siis ala siitä, että olemme vahvoja. Se alkaa siitä, että tunnistamme nälkämme. Ja juuri siinä hetkessä Kristus tulee vastaan. Hän, joka murtaa portit ja nostaa Aadamin, ei tule syyttämään, vaan ravitsemaan.
Missä on minun paratiisini?
Se on siellä, missä sydän kääntyy takaisin Jumalan puoleen.
Paaston tie on yksinkertainen, mutta syvä: hiljaisuus, rukous, katumus, toivo. Ei siksi, että ansaitsisimme paluun, vaan siksi, että meidät on luotu siihen.
---
Aleksanteri
---
(Adam and Eve expelled from Paradise (1865). Tässä kuvassa Aadam ja Eeva ajetaan ulos paratiisista, ja se kuvaa sitä hengellistä kokemusta, josta edellisissä teksteissä on puhuttu – ihmisen etäisyyttä Jumalasta ja kaipuuta paluuseen.)
---