Toiminnot

Taddeus Petroskoilainen

Ortodoksi.netista

Kristuksen tähden houkka,
autuas Taddeus Petroskoilainen ja elämäkerta.
Ikoni, Petroskoin p. Aleksanteri Nevskin kirkko.
Kuva © Hannu Pyykkönen.

Pyhä Taddeus Petroskoilainen (venäjäksi: Фаддей Петроэаводский / Faddei Petrozavodskij) eli 1700-luvulla nykyisen Petroskoin (Петрозаводск / Petrozavodsk) läheisyydessä.

Taddeus eli erakkona ja kantoi yllään kilvoitusrautana kaulassaan suurta rautaista ristiä kaapunsa alla. Taddeuksen elämä muutui, kun hänen asuinpaikalleen alettiin tsaari Pietari Suuren toimesta rakentaa tehtaita (Petrozavodsk -> Petro [Пётр, Pjotr, Pietari], zavod [завод, tehdas]). Taddeukselle tuli merkittävä rooli alueen asukkaiden uskon vahvistajana.

Autuas Taddeus

Taddeus tekeytyi Kristuksen tähden houkaksi, jotta muun ympäröivän maailman vaikutus olisi jäänyt sanan julistajaan mahdollisimman vähäiseksi. Kuten Venäjällä oli tapana, Kristuksen tähden houkkia nimitettiin usein autuaiksi, niin myös Taddeus sai nimityksen autuas Taddeus.

Kerrotaan, että lahkolaiset yrittivät käännyttää Taddeusta omaan harhaoppiinsa. Taddeus tenttasi lahkolaisia, kysellen, onko heidän uskonsa uskontunnustuksen mukaista. Mikäli hän sai näiltä epäröiviä tai kierteleviä vastauksia, hän ajoi lahkolaiset sauvansa kanssa matkoihinsa. Näin hän toimi hyvänä esimerkkinä aikansa ihmisille uskon lujuudesta ja oman vakaumuksensa vahvuudesta.

Pyhä Taddeus saavutti mainetta teoillaan myös muualla Venäjällä ja esimerkiksi tsaari Pietari Suuri vieraili hänen luonaan tarkastaessaan Petroskoin tehtaita. Pyhän Taddeuksen kerrotaan ennustaneen tsaarille jopa hänen kuolinaikansa.

Muistopäivä ja muistomerkki

Pyhä Taddeus Petroskoilainen kuoli elokuun 21. päivänä 1726 ja hänet haudattiin hautausmaalle Lohijoen (Lososinka) rannalle. Hänen muistomerkkinsä on Petroskoissa pyhän Aleksanteri Nevskin kirkon pihalla. Pyhä Taddeus lasketaan kuuluvaksi Karjalan pyhiin kilvoittelijoihin ja hänen muistopäivänään vietetään tuota kuolinpäivää elokuun 21. päivää. Häntä muistellaan myös Karjalan valistajien yhteisenä muistelupäivänä, joka vuosittain sijoittuu aina lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin.

Hannu Pyykkönen

Tropari

"Sinun palvelijasi pyhä autuas Taddeus, oi Kristus Jumala, kuultuaan apostolisi Paavalin sanat 'Me olemme houkkia Kristuksen tähden' tekeytyy itse maan päällä houkaksi Sinun tähtesi. Kunnioittaen hänen muistoaan rukoilemme Sinua, oi Herra: Pelasta meidän sielumme."

Kirjallisuutta

  • Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
    • Autuas Taddeus Petroskoilainen s. 73-75
  • Arhimandrit Nikodim: Oloneckii paterik ili skazaniya o zhizni, podvigah i chudesah prepodobnyh i bogonosnyh otec nashih prosvetitelei i chudotvorcev oloneckih
    • Blazhennyi Faddei Petrozavodskii s. 63-72