Toiminnot

Taivaallista mannaa (kirja)

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirjan kansi
Marja Tanhuanpää: Taivaallista mannaa - Ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa
ISBN 978-952-301-021-3
Julkaisija/kustantaja: Maahenki Oy
Julkaisupäivämäärä: 4.12.2014
Sivumäärä: 127 sivua
Koko: 230 x 165 mm
Sidos: Sidottu / kovakantinen

Uudessa, mielenkiintoisia tarinoita ruuasta ja resepteistä kertovassa kirjassa Taivaallista mannaa', löytyy joitain - tosin niukanlaisesti - yhtymäkohtia myös ortodoksisuuteen (mm. pyhä Agatha Palermolainen tai pyhä Lucia Syrakusalainen ja Itämaan tietäjät) ja sen ruokakulttuuriin. Enemmänkin olisi ollut ruokakulttuurissa tarjolla - jopa Suomessa, mm. vaikkapa koliva eli muistelupuuro tai vaikkapa Tuomaan tiistaihin liittyvät Tuomaan pikkuleivät. Maailmanlaajuinen ortodoksinen ruokakulttuuri on äärettömän rikasta, mutta valitettavasti ortodoksisuudesta on enemmän tuttua ympärillä olevalle valtaväestölle kirkkomme taide: ikonit ja kirkkomusiikki ja ruuasta kenties vain karajlaiset ruokaperinteet: Karjalanpiirakka ja luovutettujen alueiden lihapata eli Karjalanpaisti.

Hieman - näin ortodoksina - haittasi sekin, että kirjan todella kauniissa kuvituksessa oli varsin niukanlaisesti käytetty yhtymäkohdista huolimatta ortodoksista kuvitusta. Vaikka aihe on yleiskristillinen, kuvitus suurelta osin oli lännen kirkon kuvitusta, ei suuresti idän kirkon.

Mutta ruuasta kiinnostuneille ja sen ystäville kirja tarjoaa monta todella mielenkiintoista reseptiäkin, vaikkei kirja reseptikokoelma olekaan. Nyt voi ruuan yhteydessä vieraille kertoa myös tarinan ruuasta, siihen liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä. Καλή όρεξη /Kali oreksi!

Hannu Pyykkönen 3.12.2014

Kustantajan esittelyteksti:

Marja Tanhuanpään kirjoittama Taivaallista mannaa esittelee ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa. Teos havainnollistaa, kuinka ruoka ei ole ollut ihmisille koskaan pelkästään energianlähde, vaan se on osa identiteettiämme.

Ruoka määrittää, mihin joukkoon kuulumme. Siinä voivat näkyä omat uskomuksemme ja lopulta jopa arvomme ja asenteemme. Kristillisessä perinteessä ruoan on katsottu ravitsevan ruumiin ohella myös sielua ja henkeä.

Taivaallista mannaa sisältää ruokaohjeita mikkelinpässistä kekrilampaan kautta “neitsyen rintoihin” ja Maulbronnin munkkien lihanyytteihin. Teos ei ole kuitenkaan varsinainen keittokirja vaan ennemmin kirja ruoasta, tarinoista sekä uskonnollisista rituaaleista ja symboleista perinteisten ruokalajien takana.

Marja Tanhuanpään sanoin “nälän ja kylläisyyden välissä on koko elämämme“.

Teoksen visuaaliseen ilmeeseen on satsattu. Sen näyttävä, lähes taivaallista hehkua säteilevä ulkoasu on Riikka Löytökorven käsialaa.

FM Marja Tanhuanpää on opinto-ohjauksen lehtori Rauman Lyseon lukiossa. Aiemmin hän on toiminut myös lukion äidinkielen ja uskonnon lehtorina. Lisäksi hän on Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n Synsygus-lehden ruokatoimittaja. Tanhuanpää on kiinnostunut uskonnon ja ruokakulttuurin yhteyksistä, uskonnollisesta ruokakulttuurista ja sen historiasta sekä ruokatarinoista.

Kirjan takakannessa sanotaan vielä: Mistä tulee viipurinrinkelin muoto ja mihin liittyy ranskalaisten kuuluisa galette des rois -kakku? Monella eurooppalaisella leivonnaisella ja ruoalla on värikäs ja kiehtova tarina, joka pohjautuu raamatunkertomuksiin ja kristillisiin legendoihin. Taivaallista mannaa esittelee ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa ja kertoo niin tuttujen kuin eksoottisempien ruokien unohdettuja tarinoita ja herkullisia ohjeita.

Sisällysluettelo

  • Taivaan leipää
  • Vanha pyhä öljypuu
  • Kielletty veri
  • Jumala olutkellarissa
  • Rukoilijan ristityt kädet
  • Pappilan hätävara
  • Kolmen kuninkaan kakku
  • Laskiaisen ja torstain keitto
  • Valkoinen herkku
  • Vohvelipäivä
  • Mikkelinpässi ja kekrilammas
  • Mustaakeittoa ja martinhanhea
  • Lussekatter, Lucian pullat
  • Neitsyen rinnat
  • Hildegardin hermopiparit
  • Pyhän Honoren kakku
  • Apostoli Jaakobin torttu
  • Maulbronnin munkkien lihanyytit
  • Kupolikakku