Toiminnot

Theofilos Antiokialainen

Ortodoksi.netista

Apologeetta Theofilos Antiokialainen oli Antiokian piispa, jonka kuolinvuodesta ei ole varmaa tietoa, mutta todennäköisesti hän kuoli vuosien 183 ja 185 välillä. Hän on todennäköisesti ensimmäisiä henkilöitä, joka käytti Pyhän Kolminaisuuden käsitettä, jota Tertullianus vei eteenpäin.

Biografia

Theofiloksen elämästä tiedetään vähän. Hän syntyi pakanaksi, mutta kääntyi kristityksi tutkittuaan pyhiä kirjoituksia tarkasti. Eusebios Kesarealainen kertoo hänen olleen Antiokian kuudes piispa. Häntä ennen tehtävässä toimivat Eros, Cornelius, Hero, Ignatius ja Euodius. Hänet vihittiin tehtävään Markus Aureliuksen kahdeksantena hallintovuonna eli 168 (tai toimi vuosina 169-177, riippuen lähteestä).

Theofilos Antiokialainen kirjoitti kristinuskoa puolustavia kirjoja ja on mielipiteissään hyvin samoilla linjoilla kuin Justinos Marttyyri ja muut apologeetat. Ainoa säilynyt teos on apologia Autolycukselle. Theofilos oli kristillisen Raamatun kronologian perustaja ja hän on kirjoittanut ensimmäisen selityksen Genesiksestä.

Apologiassa Autolycykselle hän kirjoittaa kristinuskon puolustuspuheen suunnattuna älykkäälle pakanalle. Teoksen ensimmäisessä kirjassa hän korostaa pakanallisessa ympäristössä Jumalan kunnian käsittämättömyyttä:

"Jumalan hahmo on lausumaton, selittämätön ja ruumiillisille silmille näkymätön. Hänen kirkkautensa on käsittämätön, hänen suuruutensa mahdoton ymmärtää, hänen korkeutensa ajattelulle saavuttamaton, hänen voimansa mittaamaton, hänen viisautensa vailla vertaa, hänen hyvyytensä jäljittelemätön ja hänen kirkkauden työnsä kuvailematon. Sillä ellei ihminen voi katsella edes aurinkoa, niin pieneltä näyttävää taivaankappaletta sen tavattoman kuumuuden ja voiman vuoksi, kuinka paljon vähemmän kuolevaisen ihmisen silmä voi kestää Jumalan kirkkautta, joka on lausumaton."

Teofilos näyttää tunteneen jonkin verran filosofisten suuntausten ajatuksia. Hän hyökkää toisessa kirjassaan epäjumalanpalvontaa ja filosofiaa, kuten Platoa ja Homerosta, vastaan. Stoalaisuuden voi kuitenkin nähdä vaikuttaneen Teofiloksen ajatteluun. Tämä näkyy erityisesti hänen suhtautumisestaan maailman luomiseen, joka näkyy hänen Genesiksen selityksestään.

Kirjallinen tuotanto

Eusebios ja Jerome mainitsevat muutamia Theofiloksen kirjoittamia teoksia, jotka olivat olemassa heidän aikanaan:

  • Apologia Autolycukselle (säilynyt)
  • Kirjoitus Hermogeneksen harhaoppia vastaan
  • Marcionia vastaan
  • Joitakin katekumeenisia kirjoituksia
  • Joitakin kommentaareja Evankeliumista ja sananlaskuista

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee Theofilos Antiokialaista 6.12.

Petja Pyykkönen

Katso myös

Muualla Internetissä