Tule kotiin (opetuspuhe)

Tämä teksti on julkaistu 10.12.1925 julkaistussa Aamun Koitto lehden numerossa 23 sivulla 4-5. Tektiin on lisätty väliotsikoita ja oikeinkirjoitusta on korjattu tekoälyllä.

---

Tule kotiin

Joulu, joulu – oi, miten ihmeellisen ihana sointu onkaan tuolla sanalla. Niin vanhan kuin nuorenkin, ja miksipä ei keski-ikäisenkin, sydämen kielet värähtelevät ilosta, kun tuo sana mainitaan. Miksi näin on? Siksi, että joulu on kodin kallis ja pyhä juhla.

Kun joulun suuri sankari, maailman Vapahtaja, syntyi tähän maailmaan, hänen äitinsä oli vieraalla paikkakunnalla, kaukana kotoa. Ja kun hänen syntymänsä tuli kuningas Herodeksen tietoon, täytyi hänen jälleen jättää kotinsa ja kotiseutunsa välttyäkseen tuon julman kuninkaan murha-aikeilta. Myöhemmin, vartuttuaan aikuiseksi ja aloitettuaan julkisen toimintansa, hän joutui sanomaan murheelliset sanat: “Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.”

Kodittomana ja kodin hoivaa vailla hän kulki raskasta ja okaista elämänpolkuaan, poikkeuksena vain ne vuodet, jotka hän vietti Nasaretin puusepän kodissa.

Miksi joulu vetää kotiin

Ja silti – tai ehkä juuri siksi – joulusta on tullut kodin juhla. Kun se vuodenaika lähestyy, jolloin joulukynttilät sytytetään, koettaa jokainen, ken suinkin voi, rientää kotiin joulua viettämään. Täysikasvuiset lapset, jotka ovat poissa kotoa työn tai opiskelun vuoksi, palaavat lapsuuden kotiin. Ne, joilla lapsuudenkotia ei enää ole, hakeutuvat sukulaisten, ystävien tai tuttavien luo, joilla on koti.

Joulu on kodin juhla, mutta se on myös lasten juhla. Sen näkee lasten silmistä, jotka loistavat kilpaa joulukynttilöiden kanssa, kun he joulukuusen ympärillä tepastelevat, leikkivät ja ihailevat pieniä lahjojaan. Ja kuka meistä vanhemmistakaan ei muistaisi kaiholla, kuinka itsekin kerran, kodin vaatimattomuudesta huolimatta, tepastelimme aivan samalla tavoin.

Levon ja lohdun hetki

Ei ole ihme, että joulu vetää voimakkaasti kodin piiriin. Sen herttaisessa helmassa ihminen saa edes hetkeksi levähtää, ja maailman murjoma mieli rauhoittuu. Ja tuo rauhaton mieli todella levähtää, sillä joulu tuo meille tervehdyksen myös iäisyyskodista, sieltä, missä leivästä huolehtimisen taistelut eivät enää väsytä eivätkä maailman iskut enää satuta.

Siksi jouluna vanhakin nuortuu ja koukkuselkäkin suortuu. Muistellen huoletonta lapsuuttaan ihminen käy hetkeksi itsekin kuin lapseksi leikkimään. Ja niin palataan joulun jälkeen arkeen ikään kuin uudistunein ja virkistynein mielin ja voimin.

Ne, jotka eivät tule kotiin

Kaikki eivät kuitenkaan palaa kotiin. On tuhansia tuhlaajapoikia ja -tyttäriä, jotka eivät tule viettämään tätä siunattua kodin juhlaa, vaan kulkevat kaukana kotoa maailman liukkailla poluilla, painuen yhä syvemmälle paheiden liejuun.

Monella heistä ei ehkä ole kotia lainkaan. Mutta monilla on, ja silti he ovat sen unohtaneet tai eivät tahdo sinne palata. Kodin kynnys tuntuu liian korkealta, sillä siellä odottaisi isän ja äidin katse – ja oma katse ei ole enää puhdas, sellainen kuin se oli kotoa lähtiessä.

Ja kuitenkin, kuinka moni isä ja äiti odottaakaan juuri tällaista tuhlaajalasta, sydän täynnä ikävää ja rakkautta.

Tule sellaisena kuin olet

Siksi, tuhlaajalapsi, tule kotiin. Tule sellaisena kuin olet, huonoudestasi huolimatta. Et arvaakaan, kuinka suurella ilolla vanhempasi sinua odottavat, kuinka he sulkisivat sinut kaipaavaan, rakkauden lämpöä uhkuvaan ja anteeksiantavaan syliinsä.

Tule kotiin ja vietä vanhempiesi parissa hiljaiset jouluhetket, joulukynttilöiden kuiskiessa sinulle lapsuusmuistojen salaperäistä ja tuttua kieltä. Jos niin teet, lähdet sieltä parempana ihmisenä kuin tullessasi. Et enää jää turhuuden markkinoille vetelehtimään, vaan palaat hyödylliseen työhön ja todelliseen elämään.

Joulu ja iäisyyskodin toivo

Sanoin jo, että joulu tuo meille tervehdyksen iäisyyskodistamme. Silti harvat muistavat olevansa iäisyysolentoja. Maailman melske ja lakkaamaton kiire saavat tämän totuuden helposti unohtumaan.

Iäisyyskoti ja joulu kuuluvat kuitenkin erottamattomasti yhteen. Ilman joulua ei olisi iäisyyskodin toivoa, ja ilman iäisyyskotia ei olisi joulua eikä tarvetta sille. Joulu on kodin juhla, mutta vielä enemmän se on iäisyyskodin juhla.

Kun ihminen turmeltui eikä omin voimin kyennyt nousemaan eikä täyttämään Jumalan pyhää lakia, tie iäisyyskotiin sulkeutui. Mutta sitten tuli joulu ja toi tullessaan Vapahtajan, Aut­tajan ja Pelastajan. Ja niin tie iäisyyskotiin avautui uudelleen.

Kysymys, jota ei voi sivuuttaa

Ehkä joku ajattelee, että on liian aikaista puhua iäisyyskodista, kun elämme vielä ajan rajojen sisäpuolella. Totta on, että tuo koti saavutetaan vasta, kun astumme ajallisuuden rajan yli. Mutta yhtä totta on, että ellei meillä jo täällä ajassa ole iäisyystoivoa, ei meillä ole siihen kotiin pääsyä myöskään rajan tuolla puolen.

Ystäväni, onko sinulla tämä toivo? Pohdi sitä rehellisesti nyt, kun käyt viettämään joulua, rauhan ja kodin juhlaa. Epävarma vastaus ei tyydytä Jumalaa eikä ihmistä itseään. Sinun täytyy tietää tämä ennen kuin astut aikojen rajan yli, sillä et tiedä, milloin tuo hetki tulee.

Paluu Isän luo

Eräs laulaja kysyy, onko ihminen valmis kohtaamaan Karitsan. Kysymys voi ahdistaa, jos oma omatunto todistaa, ettei ole synnistä puhdistettu. Mutta juuri sitä varten joulun Herra tuli maailmaan: puhdistaakseen meidät synneistämme. Ja sen hän teki täydellisesti.

Raamatun tuhlaajapojallakin oli koti ja rakastava isä. Mutta se ei häntä hyödyttänyt niin kauan kuin hän harhaili kaukana. Isä tiesi poikansa kurjuuden, mutta odotti mielenmuutosta. Ja vasta kun poika palasi kotiin, kaikki muuttui. Hän sai leipää, juhlapuvun, sormuksen ja ennen kaikkea isän rakastavan syliin sulkeutumisen.

Kutsu jokaiselle

Samoin on meidänkin laitamme. Niin kauan kuin emme hylkää sitä, mistä omatuntomme meitä tuomitsee, emmekä tule Vapahtajamme nimessä taivaallisen Isän luo, emme voi omistaa iäisyystoivoa.

Siksi sinä tuhlaajalapsi, ja sinäkin, joka et itseäsi sellaisena pidä, mutta vaellat silti vailla iäisyystoivoa: tule kotiin. Tule maalliseen kotiin, jos sinulla sellainen on. Mutta ennen kaikkea tule iäisyyskotiin, omistamalla sen varma toivo jo täällä ajan rajojen tällä puolen.

Ystäväni, kuka lienetkin, tule kotiin.

— niko -