Tuomiosunnuntaina (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Viikon kuluttua maanantaina alkaa suuri paasto, joka kestää aina pääsiäiseen saakka. Kristityn, joka ottaa paastoajan vakavalta kannalta, oli kenties vaikeata siirtyä arkielämästä kilvoituselämään. Sen vuoksi ennen suurta paastoa Kirkkomme viettää niin sanottuja valmistusviikkoja: kaksi edellistä valmistusviikon sunnuntaita olivat publikaanin ja farisealaisen sekä tuhlaajapojan sunnuntait. Tänään on tuomiosunnuntai. Ensi sunnuntai on jo laskiaissunnuntai ja sen jälkeen alkaa suuri paasto, joka kestää aina pääsiäiseen saakka.
Kirkkomme opin mukaan Herran pääsiäinen on vuoden suurin juhla, sillä silloin me vietämme Kristuksen kuolleista ylösnousemista, mikä on tärkein kohta Kristuksen meidän pelastuksemme hyväksi suorittamasta lunastustyöstä. Onhan apostoli Paavalikin sanonut, että ellei Kristus olisi nousut ylös, niin turha olisi meidän uskomme. Joulu, loppiainen, kirkastuminen, Jerusalemiin tulo ja kaikki muut suuret juhlat ovat kuin askelmat Kristuksen suorittaman lunastustyön portaissa, joiden päätekohtana on pääsiäinen, ikuisesta pimeydestä ja kirouksesta pääseminen takaisin sen portin eteen, joka kerran muinaisuudessa sulkeutui esivanhempiemme Aadamin ja Eevan takana. Tämän portin avautumista, sitten kun se oli moneen kertaan luvattu, juutalaiset odottivat koko Vanhan Testamentin ajan. Heille annetun lupauksen täyttymisen esikuvana oli muun muassa heidän Egyptin orjuuden loppuminen ja pääsy luvattuun maahan. Tämän heidän uskonnollis-kansallisen historiansa suurimman tapahtuman muistoksi Jumala asetti pääsiäisjuhlan, jota juutalaisten oli vietettävä erikoisin menoin ja johon heidän tuli valmistautua paastolla ja rukouksella.
Jos Jumalan valitseman kansan tuli valmistautua pääsiäisjuhlansa viettämiseen, joka, kuten jo mainittiin, oli Kristuksen ylösnousemisen juhlan esikuvana, niin on luonnollista, että ennen meitä eläneiden ja meidän jälkeemme tulevien sukupovien historiassa suurimman tapahtuman muistojuhlan eli kristillisen pääsiäisen viettämiseen on valmistauduttava sitä suuremmalla syyllä. Niin ollen ei syyttä Kristuksen Kirkko ole asettanut suurta paastoa ja sitä edeltäviä valmistusviikkoja.
Se, joka aikoo osallistua hiihtokilpailuihin ja aikoo myös niissä saavuttaa tuloksia, jo kauan ennen niiden alkamista aikaa harjoitella – tekee ensin lyhyempiä matkoja tasaisessa maastossa, päivä päivältä kuitenkin lisäten matkan pituutta. Sitten hän siirtyy vaikeampaan maastoon, valitsee epäedullista säitä, harjoittelee huonolla kelillä. – Suuri paasto on myös eräänlainen kilpailu. Siinä kilpailevat meissä olevat hyvä ja paha minämme, omatuntomme meissä piileviä pahoja taipumuksia vastaan. On luonnollista, että jos me kerran antaudumme kilpailuun, niin meidän aikomuksenamme on myös voitta, mutta voiton saavuttaminen vaatii tiettyjä edellytyksiä, määrättyä kuntoa sekä myös vastakilpailijain mahdollisuuksien tuntemista. Näitä edellytyksiä vastaista kilpailua tai, kuten kirkollisessa kielessä on tapana sanoa, kilvoitusta varten antavatkin meille suuria paastoa edeltävät valmistusviikot. Nöyrä mieli, oman mitättömyytemme ja pahuutemme tajuaminen, jumalanpelko, anteeksiantavaisuuden henki – nämä ovat ne edellytykset, jotka antavat meille mahdollisuuden suoriutua voittajina suupaaston kilpailuissa ja pääsemään voittajia varten järjestettävään juhlaan – pääsiäisen viettoon.
Kahtena edellisenä sunnuntaina Kirkkomme kehotti meitä saavuttamaan nöyrän mielen ja pahuutemme tajuamisen. Sitä varten meille luettiin Kristuksen vertaukset publikaanista ja farisealaisesta sekä tuhlaajapojasta. Tänä päivänä eli tuomiosunnuntaina Kirkkomme kehottaa meitä jumalanpelkoon esittäen meille evankeliumitekstin viimeisestä tuomiosta. Ensi sunnuntaina meitä kehotetaan anteeksiantavaisuuteen. Suuren paaston alkaessa me taas siirrymme katumuksen ja parannuksen tekoon, jotta pääsisimme jälleen sovintoon Jumalan kanssa, mikä onkin päämäärämme ja suuren paaston tarkoitus. Mutta voidaksemme siirtyä katumuksen ja parannuksen tekoon ja saadaksemme Jumalalta anteeksiannon meillä täytyy olla ne edellytykset, jotka juuri mainittiin, nimittäin nöyrä mieli, oman pahuutemme tajuaminen, jumalanpelko sekä anteeksiantavaisuuden henki.
Ellemme ole nöyriä, niin emme voi katua ja pyytää itsellemme armoa Jumalalta, sillä ylpeä ei pyydä armoa eikä kadu tekojaan. Ellemme tunnusta olevamme pahoja, ellemme tajua rikkomuksiamme, niin kuinka me silloin voimme katua? Mitä pyydämme anteeksi, kun emme tunne anteeksiannon tarpeellisuutta? Ellemme tunne jumalanpelkoa, niin mitä varten yleensä katuisimmekaan? Ellei meillä ole, anteeksiantavaisuuden henkeä, niin kuinka me voimme odottaa, että meille itsellemme annetaan anteeksi? Jos tahdot, että Jumala antaisi sinulle anteeksi rikkomuksesi, niin anna ensin itse anteeksi muille; jos tahdot lähestyä Jumalaa anteeksipyynnöllä, niin opi ensin tuntemaan jumalanpelko; jos tahdot saada anteeksiannon, niin sinun on tajuttava ja itsellesi rehelliseti tunnustettava olevasi paha ja rikkoneesi Jumalaa vastaan ja ennen kaikkea sinun täytyy olla nöyrä.
Mutta syventykäämme tämänpäiväiseen evankeliumitekstiin ja katsokaamme, mitä se meille opettaa. Kristuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta on todellakin pelottava, voi sanoa suorastaan kammottava, jos ottaa asian siltä kannalta, miltä todellisen, jumalaapelkääväisen kristityn tulee ottaa, toisin sanoen uskoen haudantakaiseen iankaikkiseen elämään ja ihmisen vastuuseen Jumalan edessä omasta elämästään.
Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit Hänen kanssaan, hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Hän erottaa heidät toisistaan – pahat vasemmalle ja hyvät oikealle puolelleen. Oikealla puolella, oleville Hän sanoo: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettu maailman perustamisesta asti". Ja vasemmalla puolellaan oleville Hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkisen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä". Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat – iankaikkiseen elämään.
Tässä on lyhyesti kerrottuna se, mitä itsekutakin meistä odottaa silloin, kun tämän maailman loppu tulee. Joko vasemmalle tai oikealle puolelle! Joko iankaikkinen elämä tai iankaikkinen rangaistus! Ei mitään väliasteita. Ei mitään mahdollisuuksia tuomion muuttamiseen, sillä ihmisellä hänen, elämänsä aikana on tarpeeksi aikaa täyttääkseen kaiken, minkä Kristus on käskenyt, eikä ihmisen elämä toiselta puolen ole niin pitkä, ettei sen kuluessa jaksaisi kestää kiusauksia, jaksaisi olla aina Kristuksen hengen mukaisessa vireessä, – jos vain on siihen tahtoa.
Olemme niin monesti kuulleet toistettavan apostolin sanat, "armosta te olette pelastetut" ja "joka uskoo, se pelastuu", – ja valitettavasti tarkemmin syventymättä asiaan moni on omaksunut nämä sanat totuutena sen ahtaimmassa merkityksessä. Ei voida väittää, etteikö ole totta, että pelastuksemme on meille Jumalan armolahja. Sitä se ehdottomasti on, sillä onko ihmiskunta todellakin ansainnut, että Jumala tuo itse itsensä uhriksi lunastaakseen ihmiset kirouksesta, johon he ovat joutuneet ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksen jälkeen. Armoa se on ja mitä suurinta armoa. Mutta me emme saa näitä sanoja ymmärtää, niin ahtaasti kuin moni meistä ymmärtää, nimittäin – elimmepä tässä eIämässämme hyvin tai elimmepä pahoin, me kaikesta huolimatta pelastumme. Jos niin olisi, niin mitä varten sitten Kristus esitti kuvauksensa viimeisestä tuomiosta? Mitä varten apostoli Jaakob sanoo, "että usko ilman tekoja on kuollut? Mitä varten yleensä meille on annettu käskyjä täytettäväksemme?
Tulkaa, Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettu maailman perustamisesta asti, sillä te annoitte minulle syödä, te annoitte minulle juoda, te otitte minut huoneeseenne, te vaatetitte minut, te kävitte minua katsomassa sairaana ollessani, te tulitte minun tyköni vankilassa ollessani.
Ja päinvastoin – menkää pois, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, sillä te ette antaneet minulle syödä, te ette antaneet minulle juoda, te, ette ottaneet minua vastaan, te ette tehneet sitä, te ette tehneet tätä, te ette tehneet, te ette, te ette, te ette ... – loppumattomiin. Kristus vaatii tekoja. Pelkkä usko Hänen armoonsa ei anna meille pelastusta. Se on kuollut, kuten apostoli Jaakob sanoo. Ja mitä merkitsee se, kun usko on kuollut? Se merkitsee, että sielukin on kuollut. Se merkitsee, että kuten hengetön ruumis ei voi jäädä elävien ihmisten keskuuteen, samoin ei kuollut sielukaan (toisin sanoen sielu, jossa on kuollut usko) voi jäädä Jumalassa elävien sielujen joukkoon.
Jumala on antanut meille käskynsä. Ja ne on annettu meille noudatettaviksemme eikä vain jonkinlaisiksi opinkappaleiksi. Jos Jumala onkin suhtautunut ihmiskuntaan Uuden Testamentin aikana lempeämmin kuin Vanhan Testamentin aikana, kuten monesta ehkä tuntuu, niin se ei merkitse sitä, että Hänen vanhurskaat vaatimuksensa antamiensa käskyjen noudattamisen suhteen olisivat muuttutuneet, – ei lainkaan, sillä Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Publikaanin tavoin meidän on nöyrryttävä Jumalan edessä, tunnustettava, ettemme ole Hänelle kelvollisia, että rakkautemme, jos sitä meissä on, on niin perin heikkoa. Publikaanin tavoin meidän on huudettava Jumalan puoleen: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” Sitten meidän on itse kyettävä tuomitsemaan itseämme, ja sitä varten meidän tulee tuhlaajapojan tavoin mennä itseemme, muisteltava kaikki, mitä, olemme tehneet pahaa; emme saa jättää mitään huomioimatta emmekä salata omaltatunnoltamme; meidän on käännettävä sielumme nurjalle puolelle kuin säkki, nähdäksemme kaiken pahan, mitä olemme tehneet ja kaikki ne Kristuksen käskyt, jotka meiltä jäivät täyttämättä. Vasta tämän jälkeen ja kun meissä on tarpeeksi jumalanpelkoa, me voimme ryhtyä katumuksen tekoon ja pyytää anteeksiantoa. Katumuksen ja parannuksen teko on myös Kristuksen käskyn täyttämistä, ja tulevan suuren paaston aikana meidän on ensikädessä ajateltava sitä ja myös täytettävä, sillä meitä odottaa tilinteko, emme tiedä milloin, joskus, mutta varmasti meidän on vastattava elämästämme. Katso, Kristus tulee ja autuas on se palvelija, jonka Hän valveilta löytää. Amen.
L. Kasanko
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.3/1947, joka ilmestyi 2.2.1947, sivulla 10-12 [s. 2-5])