Turvallisella tiellä Taivaaseen (opetuspuhe)
Kohteesta Ortodoksi.net
Kirje ortodoksiselta nunnalta entiselle kalvinistille
Seuraava kirje ortodoksiselta nunnalta huolestuneelle maallikolle on lämmin, tervehenkinen ja käyttökelpoinen apu kenelle tahansa Jumalan armoa ja myötätuntoa epäilevälle.
Hyvä P.
Kristus nousi kuolleista!
Olin iloinen, että soitit viikonloppuna ja kerroit voinnistasi. Vaikuttaa siltä, että sinua vaivaa varsin hyvälaatuinen kalvinistis-jansenistinen (1 ruoansulatushäiriö: epämukava ja heikentävä, mutta tuskin kuolemanvakava. Länsimaalaiset ortodoksikäännynnäiset - amerikkalaiset, saksalaiset (2 jne. usein kärsivät siitä enemmän tai vähemmän, erityisesti hengellisen elämän alussa. Gerondissamme (3 Pyhän Paavalin luostarissa kutsuu sitä keskiaikaiseksi sairaudeksi, joka on yhdistelmä moraalista hiustenhalkomista, ylpeyttä, salailua, uskonpuutetta ja Jumalan myötätunnon epäilyä. Se tekee ihmisen ilottomaksi sekä taipuvaiseksi harkitsemattomiin ja lyhytaikaisiin askeettisiin ponnisteluihin, jotka usein vaihtelevat yhtälailla harkitsemattomien ja erilaisten lyhytaikaisten lihallisten hairahduksien kanssa. Usein ihmisestä tulee myös melankolinen ja taipuvainen tuomitsemaan. Jos tunnet Uuden Englannin kolonisaation varhaishistoriaa, huomaat puritaanien edustavan tämän hengellisen tyypin huipentumaa.
Ne, joilla on edellä kuvatunlainen mielenlaatu, joko luonnostaan tai tottumuksesta, ovat taipuvaisia näkemään Jumalan aina ankarana ja armottomana Tuomarina, jonka suhde ihmisiin perustuu vain lakiin ja oikeuteen ja joka vaatii tarkkaa sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Kuitenkaan näitä sääntöjä noudattaessamme emme oikeasti usko sielujemme ja mieltemme kirkastumiseen ja uudistumiseen. Ehkä parhaimmillaan toivomme, että pikkutarkka Lain seuraaminen saa Jumalan katsomaan läpi sormien syntejämme, joiden syvällä sisimmässämme tunnemme olevan aina meissä, anteeksiantamattomina ja muuttumattomina. Tällaisessa ilmapiirissä ihmisen hengellinen elämä ei ole todellinen matka katumuksen ja jumaloitumisen kautta yhteyteen Jumalan kanssa, vaan kauhistuttava noidankehä, jossa käsittämättömän ja taipumattoman Jumalan lepyttämisyritykset vaihtelevat vihan ja turhautumisen kanssa. Luonnollisesti, kuten olet huomannut, tämä johtaa joko henkiseen romahdukseen tai kirkollisen elämän hylkäämiseen, koska se ei tunnu "toimivan" kohdallamme. Tämä ei ole ortodoksinen näkemys Jumalasta. Ja tämä valheellinen jumalakuva tekee ortodoksisen kokemuksen Jumalasta vaikeaksi.
Bysantin kulttuuriperinnön vaikutuspiirissä syntyneet eivät kärsi tästä niin helposti kuin me. (Toki heillä on muita ristejä kannettavanaan.) Eivätkä he sitä helposti ymmärrä, elleivät ole itse olleet tekemisissä tämän hengellisen sairauden kanssa kohdatessaan länsimaalaisia ihmisiä. Esimerkiksi kreikkalaiset voivat olla kapinallisia, maailmallisia, itsekeskeisiä, materialistisia, ahneita ja ovelia hedonisteja, mutta heillä on perusoptimistinen suhtautuminen ja luottamus Jumalan hyvyyteen, maailman kauneuteen ja omaan arvoonsa kuolemattomina persoonina. Tämä tekee katumuksen heille yksinkertaisemmaksi. Vaikka he olisivat etääntyneet Kirkosta, heillä säilyy perusymmärrys siitä, että Jumala on rakastava Isä, Jumalan Äiti kärsivällinen Äiti, joka auttaa heitä heidän kääntyessään hänen puoleensa, ja luomakunta on todellakin paikka, jolla on merkitystä ja kauneutta. Jos he elävät syntisesti tai maailmallisesti, he nauttivat siitä enemmän kuin me - niin kummalliselta kuin se kuulostaakin - koska he tosiaan elävät, ja vastaavasti katuessaan he tosiaan katuvat - lapsen kaltaisella tavalla - sillä he yhä löytävät lapsen uskon, että kotiin - Kirkkoon - voi aina mennä ja sinut otetaan vastaan. Pelottava Kristus Kaikkivaltias katsoessaan kaupungin katedraalin korkeuksista on myös minun suloinen Kristukseni, joka todella kuuntelee, kun töihin mennessä käy sytyttämässä kynttilän ja rukoilemassa koulussa vaikeuksissa olevan tyttären puolesta. Koskematon ja Kaikkeinpyhin Jumalanäiti on myös sinun rakas Äitisi, joka puolustaa sinua Jumalan valtaistuimen edessä, aivan kuten äiti, joka aina puolustaa lapsiaan, ovatpa he käyttäytyneet kuinka huonosti tahansa.
Kerran poliisit ajoivat takaa murhan tehnyttä miestä. Hän juoksi luostariimme ja hakkasi portteja päästäkseen sisälle ja anoi turvapaikkaa. (Kreikan lain mukaan hän olisi turvassa niin kauan kuin olisi luostarin muurien sisäpuolella.) Hän itki kunnes he päästivät hänet sisään ja vaati saada tavata Isä R:ää, kertoen haluavansa ripittäytyä. Isä R. tuli, otti hänet luostarin pääkirkkoon ja sulki ovet. Pian saapuivat myös miehen jäljittäneet ja hänen autonsa tieltä löytäneet poliisit. Myös he hakkasivat portteja ja halusivat miehen tuotavan ulos luostarista. Isä R. tuli ulos kirkosta epitrakiili päällä ja kertoi poliiseille, ettei heidän tarvitsisi jäädä odottamaan. Murhan tehnyt mies oli hänen kanssaan, mutta tämän oli ensin hoidettava asiansa Jumalan kanssa ja sen hoidettuaan hän tulisi poliisiasemalle ilmiantamaan itsensä. Poliisit kysyivät, kuka takaisi varmuuden miehen ilmaantumisesta poliisille. "Apostoli Paavali," sanoi isä R. Poliisit lähtivät ja jonkun ajan kuluttua mies tuli ulos kirkosta rauhallisena ja ilmeeltään muuttuneena. Sisaret ruokkivat hänet ja hän ajoi
pois luostarista antaakseen itsensä ilmi. Häntä kuulusteltiin, todettiin syylliseksi ja tuomittiin.
Tällainen on kristityn sielu ja kulttuuri käytännössä. Mies tiesi olevansa syyllinen lain edessä, mutta tiesi myös, että raskain taakka oli synti, joka painoi hänen sieluaan. Sen sijaan että olisi tehnyt itsemurhan tai ottanut kolmekymmentä panttivankia kauppakeskuksessa, hän juoksi kirkkoon tullakseen pestyksi ja ruokituksi, hengellisesti ja fyysisesti, ennen kuin meni tekemään sovinnon keisarin kanssa. Hän otti vastaan rangaistuksen tässä maailmassa tyynin sydämin, koska tiesi olevansa jo vapautettu rangaistuksesta tulevassa maailmassa. Samaan tapaan jokainen langenneessa maailmassa synnin haavoittama, joka juoksee pelastuakseen Kirkkoon, löytää Kristuksen kädet valmiina ottamaan hänet vastaan.
Olet itse huomannut, että kirjeessäsi mainitsema ajattelutapa on nurinkurinen ja itsensä kumoava. Jumala ei istu ylhäällä taivaassa asettamassa meille mahdottomia tehtäviä, jotka meidän on tehtävä, sopivatpa ne kyvyillemme tai luonteellemme. Hän ei vihastu viattomista nautinnoistamme, eikä iloitse epäonnistumisistamme ja virheistämme. Nöyryys ei ole itsevihaa, eikä itsensä moittiminen ole neuroottista minä-pakkomiellettä. "Jos teen jotain mistä nautin, silloin se ei ole Jumalan tahto... Jos minua pyydetään tekemään jotain, johon minulla ei ole lahjoja tai halua, on se Jumalan tahto... Minun täytyy aina kärsiä." Klassinen esitys jansenismin julistuksesta! Onneksi sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen kanssa, tai elämisestä Kristuksessa. Olet oikeilla jäljillä, että vastaus löytyy katsomalla Kristusta ja seuraamalla hänen käskyjään. Ja nämä käskyt ovat kiteytetyt näin: “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.”
Osaksemme tulevat koettelemukset ja kärsimykset, jos yritämme pitää tämän Suuren Käskyn, mutta ne tulevat niitä etsimättä. Meidän ei tarvitse keksiä niitä itse, panemalla hiekkaa kenkiimme tai tuhkaa ruokaamme tai pakottamalla itsemme olemaan huonoja radiotoimittajia, vaikka voisimme olla hyviä maisema-arkkitehtejä - koska ajattelemme, että Jumala viimeinkin pitää meistä tai sietää meitä, jos teemme mahdollisimman paljon asioita, joita vihaamme.
Itsensä soimaaminen on myös vaarallinen ansa kaltaisillesi itseänsä vihaaville puritaaneille. Luin viime viikolla Essexin vanhus Sofronin (4 kirjettä. Joku tiedusteli häneltä länsimaissa niin yleisistä psykologisista ja tunne-elämän ongelmista ja tiedusteli josko maallisesta psykiatriasta olisi jotakin apua. Hän totesi, että ellei kyse ole suoraan aivojen kemiasta johtuvista oireyhtymistä, psykiatrit tekevät enemmän vahinkoa kuin hyvää saamalla ihmiset keskittymään omaan itseensä ja vähemmän Jumalaan ja lähimmäiseensä. Hän sanoi, että ihmiset alkavat keskittyä aivan liikaa “määriteltyyn ongelmaan”, joka harvemmin edes on varsinainen ongelma ja yrittävät korjata sen lisäämällä itseanalyysia ja itsetarkkailua, mikä ainoastaan tekee meidät monenlaisten illuusioiden uhriksi. Tässä muutamaa vuotta ennen poismenoaan antamassaan haastattelussa isä Sofroni kertoi, ettei hän suosita paljoa itsetarkkailua edes luostariasukkaille tai hengellisille lapsilleen: “Tiedäthän, me tongimme ja sorkimme, metsästämme jokaista pientä virhettä tai ajatusta ja teemme itsemme hulluiksi aivan turhaan. Siitä tulee pakkomielle, joka todella tekee seinän meidän ja Jumalan väliin, eikä anna armolle tilaa toimia. On totta, että meidän pitää yleisellä tasolla tiedostaa syntimme ja ymmärtää että olemme syntisiä ja harhaantuneita olentoja, mutta meidän ei pidä unohtaa sitä tosiseikkaa, että tulemme Jumalan luokse rukouksessa, emme pakkomielteisesti omia syntejämme miettien, vaan löytääksemme Hänen armonsa. Muutoin saatana ottaa meiltä pois kaiken… ilon, toivon, rauhan, rakkauden… ja jättää meille vain tämän pakkomielteisen virheittemme miettimisen. Tämä ei ole katumusta vaan neuroosia.”
Vastalääke? Tunsin joskus Vanhus Sofronin hengellisen lapsen, keski-ikäisen naimisissa olevan naisen, jolla oli muutamia lapsia. Hän sairastui yllättäen tuskalliseen psyykkis-hengelliseen sairauteen: vakavaan masennukseen, johon liittyi itsetuhoisia ajatuksia ja joka ilmeni uskonnollisen manian muodossa. Hänellä oli kadotukseen liittyviä pahaenteisiä pakkomielteitä ja epätoivoa syntien anteeksisaamisesta; hän teki pitkiä luetteloita yksityiskohtaisista päivittäisistä ajatuksistaan, olivatpa ne kuinka ohikiitäviä hyvänsä jne. Epätoivoissaan, avioliittonsa ollessa kariutumaisillaan hän meni Essexiin ja pyysi isä Sofronia auttamaan. Isä Sofroni neuvoi naista heittämään kaikki “syntimuistikirjansa” roskikseen, lukemaan Johanneksen evankeliumia joka päivä, rukoilemaan Jeesuksen rukousta (5 niin paljon kuin jaksoi ja käymään Ehtoollisella niin usein kuin mahdollista, ja tulemaan takaisin Essexiin joka vuosi joksikin aikaa lepäämään ja rukoilemaan. Hän teki niin kuin Vanhus neuvoi ja edistyi hitaasti alussa, mutta muutaman vuoden päästä hän tuli jälleen vapaaksi ja ehyeksi. Hän kertoi minulle, että alkuun hänen piti lausua rukousta ääneen niin paljon kuin vain pystyi, koska sillä hetkellä kun hän lopetti rukouksen, hän alkoi valua taas “vanhaan hulluun mieleensä”, kuten hän sitä nimitti. Mutta vähä vähältä hän alkoi olemaan vapaampi peloistaan. Johanneksen evankeliumi, useiden lukukertojen jälkeen pakotti hänet näkemään, että Jumala on todella rakkauden Jumala, joka välittää hänestä henkilökohtaisesti. Myös hänen rukouselämänsä ja vierailut isä Sofronin luona vahvistivat tätä näkemystä. Ajan myötä hänellä ilmeni myös melkoinen esirukouksen lahja, ja lastensa kasvettua aikuisiksi hän käytti lopun ikäänsä paljon aikaa rukoukseen muiden puolesta eläen ulkoisesti hiljaista kotirouvan elämää, mutta uhraten päivittäin paljon aikaa rukoukseen muiden puolesta. Tämä oli rakkauden muoto, jota hänen oman piinansa antama suuri myötätunto kärsiviä kohtaan suuresti auttoi.
Kysyit neuvoja. Luonnollisesti kaikelle mitä ehdotan, tulee sinun pyytää siunaus rippi-isältäsi, mutta seuraavanlaiset neuvot voisivat olla hyödyksi: tapauksesi ei ole välttämättä yhtä vakava… mutta voi muuttua sellaiseksi. Ehdotan, että yrittäisit Jeesuksen rukousta lausumalla leikata pois nämä synkät itsesyytökset, kun ne nousevat ja myöskin lukisit Evankeliumia niin paljon kuin jaksat. Voisi olla hyödyllistä valmistautua synnintunnustukselle käyttämällä jonkin kirjan (6 syntilistaa, mutta ainoastaan sinä päivänä kun valmistaudut synnintunnustukselle. Älä haudo syntejäsi mielessäsi muulloin kuin valmistautuessasi Sakramenttiin, äläkä käytä tähän aikaa tuntia enempää. Sitten lopeta, äläkä jää vatvomaan. Synnintunnustuksen jälkeen aja pois Jeesuksen rukouksella tunnustetuista synneistä muistuttavat ajatukset tai ajatukset, jotka saavat sinut luulemaan “ettet ole saanut anteeksi”. Älä lannistu vaikka nämä ajatukset palaisivat äläkä masenna itseäsi lisää soimaamalla itseäsi tästä. Voit kokea hyödylliseksi sanoa muutamia rukouksia tai rukousnauhallisia Jumalanäidille. Hän on erittäin hyvä auttamaan meitä silloin, kun tunnemme olevamme hukkumassa äärimmäisiin syvyyksiin. Joten: rukoile yksinkertaisesti ja yksinkertaisesti rukoile. Älä märehdi muuttumatonta menneisyyttä. Itsesyytökset voit toistaiseksi rajoittaa kertaan viikossa tai
siihen kuin valmistaudut synnintunnustukselle.
Älä huolehdi siitä, ettet tunne itseäsi iloiseksi juhlapäivinä tai muina päivinä, jona sinun “pitäisi” olla iloinen. Ilo on lahja, kuten elämä, auringonvalo, ilma ja kukat ja ruoka. Se tulee ja menee omien rytmiensä ja vuodenaikojensa mukaan, eikä sen läsnäolo merkitse että ihminen on pyhä, niin kuin ei sen poissaolokaan merkitse, että ihminen on menetetty. Hengellisessä elämässä aloittelijoille tunteet eivät ole niin tärkeitä kuin toiminta ja tietty säännöllisyys. Meidän täytyy muodostaa itsellemme tavat rukoilla ja elää Kristuksessa ja antaa tunteiden seurata ajallaan. Kun rukoilet, älä saata itseäsi kuohuksiin tarkkailemalla jatkuvasti itseäsi, yrittämällä mitata, kuinka monta sekuntia tunnonvaivoja saavutit tai tunsitko itsesi 1.5 astetta katuvammaksi kuin eilen. Lausu vain rukousta kiinnittäen huomiosi rukouksen sanoihin. Mitä enemmän tutkimme itseämme, sitä vähemmän keskitymme Jumalaan. Yhtä hyvin voisit nakata rukousnauhan menemään ja tuijottaa itseäsi peilistä tunnin ajan. Jos mielesi harhailee, älä kiinnitä siihen huomiota, syyttääksesi itseäsi hajamielisyydestä kello 1:06:n ja kello 1:09:n välillä. Palauta tarkkavaisuutesi vain rauhallisesti rukouksen sanoihin ja käytä sanoja ankkurina, jolla kiskaiset itsesi nykyhetkeen, jos ajelehdit siitä pois. Se riittää.
Voi olla, kuten epäilit, että olet kerännyt muutamia virheellisiä - erityisesti luostarielämää koskevia - käsityksiä ortodoksisesta hengenelämästä, ja nämä virheelliset käsitykset ovat vaikuttaneet kokemuksiisi ja ratkaisuihisi. No, virheet ovat virheitä: tilaisuuksia oppia parempia tapoja toimia ja olla, eivät ne evää oikeuttamme olla ja toivoa pelastusta. Kiitä Herraa, että hän armossaan on alkanut avata silmiäsi näkemään nämä asiat, ajatella niitä ja toimia niiden pohjalta Hänen avullaan. Nyt luonnossa on kevät ja kevätaika myös sielulle. Voit tehdä vähän kevätsiivousta kotonasi ja aloittaa uuden kasvun kesän puhtaimmin ikkunoin ja sydämesi huoneet raikkaampina ja kirkkaampina. Älä anna demonien huiputtaa sinua luulemaan, että “pilkkaat Jumalaa jopa liturgiassa, koska et näytä tulevan yhtään paremmaksi”. He ovat lukkiutuneet vihaansa Jumalaa ja ihmistä vastaan ja pilkkaavat, täynnä raivoa, koska tietävät etteivät koskaan muutu ja vihaavat meitä koska me voimme muuttua. Ensinnäkin, ei ole meidän asiamme arvioida sitä, etenemmekö vai emme - se on Herran asia, ei meidän ja vielä vähemmän paholaisen. Toiseksi, olet elävän Jumalan rakastettu lapsi, Jumalan, joka kuoli ja nousi kuolleista, jotta sinäkin voisit kuolla ja nousta ylös ja elää ikuisessa riemussa hänen kanssaan. Herra, joka katkaisi kuoleman kahleet ja kukisti tuonelan valtakunnan on varsin kykenevä saattamaan sinut turvallisesti taivaaseen, jos vain itse menet pois tieltä ja päästät hänet sisään. “Kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Ole hyvillä mielin. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon että kuulen sinusta vielä uudestaan. Kristuksessa,
M.
(Lähde: Road to Emmaus , Vol X. No. 1 (Winter 2009 #36), pp. 2734.)
Kääntänyt Suomeksi Athossäätiön luostarikeskuksessa VTM Ville Nygrén. Käännös julkaistu päätoimittajan, nunna Nectarian luvalla, alkuperäinen teksti osoitteessa:
http://www.roadtoemmaus.net/back_issue_articles/RTE_36/Safely_Home_to_Heaven.pdf
Viittaukset:
1) Kalvinismi (tunnetaan myös nimellä reformoitu kirkko): Protestanttisen reformaation teologinen systeemi, joka korostaa Jumalan valtaa kaiken yli, mutta vääristää perinteisen Kristillisen käsityksen vapaasta tahdosta ja ihmisen suhteesta Luojaansa, korostaakseen ihmisen kokonaisvaltaista turmeltuneisuutta ja ennalta määräytymistä. Tätä suuntausta edustavia protestanttisia teologeja olivat John Calvin, Bullinger, Zwingli ja monet muut, mukaan lukien englantilainen Thomas Cranmer.
Jansenismi: 1500-1700-luvun vastauskonpuhdistuksellinen roomalaiskatolinen liike Pohjois-Euroopassa,
joka toisti Calvinin opetuksia, korostaen perisyntiä, ihmisen turmeltuneisuutta ja ennalta määräytymistä. Liike sai alkunsa hollantilaisen teologin Cornelius Jansenin kirjoituksista ja löysi jalansijaa erityisesti ranskalaisten roomalaiskatolilaisten parissa. Muutamat liikkeen oletuksista koskien vapaan tahdon ja “toimivan armon” (“efficacious grace”) suhdetta tuomittiin harhaoppeina paavi Innocentiuksen toimesta 1653 ja seuraavat paavit kielsivät hänen oppiensa opettamisen. (toim. huom)
2) Ja myös suomalaiset (suom. huom.)
3) Gerondissa, sanasta vanhus, naispuolinen ohjaajavanhus tai luostarin johtaja.
4) Arkkimandriitta Sofroni (Saharov) (18961993): Pyhän Siluan Athoslaisen hengellinen lapsi ja hänen kirjoitustensa kokoaja. Isä Sofroni perusti Johannes Edelläkävijän luostarin Tolleshunt Knightsiin, Essexiin, Englantiin 1959. Yhteisö kuuluu nyt Konstantinopolin Patriarkaatin alaisuuteen. (toim. huom)
5) Jeesuksen rukous: Perinteinen, ortodoksisten kristittyjen käyttämä rukous: “Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”. (toim. huom)
6) Artikkelissa viitataan rukouskirjaan, jonka on kustantanut Kristuksen Syntymän venäläinen ortodoksinen kirkko Eriessä, Pensylvaniassa. Suomeksi vastaavanlaisia syntilistoja on ainakin kirjoissa Krestankin, I: Katumuksesta ja Andonopoulos, N.: Paluu. (suom. huom.).