Valmistusviikot (opetuspuhe)

Sakkeuksen sunnuntai (1.Tim.4:9-15 ; Luuk.19:1-10) Valamon luostari 25.1.09

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Olemme juuri nyt yhteisesti aloittamassa valmistautumisemme Suureen paastoon. Tänään vietämme tästä valmistautumisen neljän sunnuntain ja viikon jaksosta ensimmäistä, eli Sakkeuksen sunnuntaita. Ryhdymme valmistautumaan sielullisesti ja ruumiillisesti, voidaksemme tarmokkaasti osallistua suuren paaston asettamiin tavoitteisiin, niin henkilökohtaisessa elämässämme, kuin kirkon jumalanpalveluselämässä kirkon jäseninä. Olemme aloittamassa yhteistä, todella syvällistä ja puhuttelevaa, sielulle herkkää jaksoa ja matkaa kohti suurta juhlaa. Rukouksen juhlaa, joka saa täyttymyksensä Kristuksen ylösnousemuksessa. Mutta tätä rukouksen juhlaa me vietämme nöyrästi, hiljentyen, katuen, pidättäytyen, kilvoitellen, anteeksi antaen ja anteeksi pyytäen, palvellen lähimmäistämme, rakastaen, unohtaen kaiken koetun pahan, kiittäen ja keskittyen kuuntelemaan sitä, mitä kirkko meille tulevina viikkoina haluaa sanoa ja opettaa kyseisenä hetkenä. Pyytäen sielun puhdistumista, välttäen laiskuutta, velttoutta, vallan himoa ja turhan puhumista. Etsien sielun puhtautta, nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta. Emme tuomitse, vaan toimimme rukouksessa itsemme ja toisten hyvän puolesta.

Nyt vietettävä Sakkeuksen sunnuntai muistuttaa meitä kaipuustamme Jumalan puoleen. Kuten Sakkeus kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen, tulisi meidänkin tuntea kaipausta nähdä Kristuksen kasvot niin kirkossa kuin lähimmäisessämme. Kaipaus Kristuksen läheisyyteen on tärkeä askel, joka vaikuttaa omiin pyyteisiimme ja asettaa terveet rajat elämällemme ja pyyteillemme suhteessa toiseen ihmiseen. Tämä on ensimmäinen askel.

Seuraavana askeleena on publikaanin ja fariseuksen sunnuntai, joka opettaa meille ennen kaikkea nöyryyttä suhteessa Jumalaan. Meidän tulee tavoitella todellista rukouksen henkeä, jossa ei osoitella isän, äidin, veljen tai sisaren heikkouksia ja virheitä, vaan tunnustamme tarvitsevamme Jumalan armoa elämässämme. Siksi luostarissa lauletaankin ”Monien vuosien” sijaan ”Armahda Kristus Jumala”, muistutuksena siitä, että elämämme on lopulta kiinni Jumalan meille osoittamasta armosta.

Kolmantena askeleena on tuhlaajapojan sunnuntai. Se opettaa meitä katumukseen. Katumukseen Jumalan ja lähimmäistemme edessä, niistä virheistä – synneistä - jotka ovat vieneet meitä harhaan tahtoen tai tahtomattamme, teoissa, sanoissa, ajatuksissa, tietäen ja tietämättä, päivällä sekä yöllä, tunteissamme ja kaikissa ruumiin ja sielun liikkeissä. Tuhlaajapojan sunnuntai kutsuu meitä uudistamaan kastepukumme synnintunnustuksen mysteeriossa, jotta olisimme kelvollisia vastaanottamaan Kristuksen Ruumiin ja Veren, päästäksemme osallisuuteen Kolmiyhteisestä Jumaluudesta. Tähän tarvitsemme syntiemme ääneen lausumista ja samalla osoitettua todellista katumusta ja kääntymistä pois pahoista teoistamme ja tavoistamme. Luoden tilalle uutta Kristukselle rakasta elämää rukouksessa.

Neljäntenä ja viimeisenä askeleenamme on tuomiosunnuntai. Sen sanoma on rakkaus. Tuomiosunnuntaihin liittyy tärkeänä asiana vainajien muistelu, joka on yksi kirkkomme suurista rikkauksista. Tuomiosunnuntaita edeltävänä lauantaina (lihapaastolauantaina) muistelemme vainajiamme. Tätä lauantaita nimitetään sielujen lauantaiksi. Nimi johtuu muun muassa siitä, että silloin muistellaan erityisesti niitä vainajia, joiden nimet eivät ole yleisessä tiedossa, vaan he ovat esimerkiksi kuolleet kaukaisilla mailla, sodissa, merillä, sairauksissa jne. yksinäisyydessä ja mahdollisesti kenenkään asiasta tietämättä. Tällaisia yksinäisiä kuolemia tapahtuu yhä enemmän yhteiskunnassamme. Se kertoo siitä, että osaltaan yhteisömme arvot ja ihmisistä todella välittäminen on päässyt vääristymään tai löytämään itsekkään minä muodon yhteisöllisen me muodon sijaan. Kirkossa ei saa olla hylkäämistä ja unohtamista. Unohtaa ei saa niin elämässä kuin kuolemassa. Olen kuitenkin surukseni joutunut pappina siunaamaan haudan lepoon miehen, joka oli ollut kotonaan kuolleena vuoden, ja kirkko oli silti täynnä häntä ja myös toivottavasti omaa elämäänsä surevia ihmisiä.

Sielujen lauantaina muistellaan kaikkia aikojen alusta uskossa ja ylösnousemuksen toivossa kuolleita vainajia. Heistä monelle ei ole voitu toimittaa ruumiin siunaamista ja heidän maalliset jäänteensä eivät lepää siunatussa hautausmaassa. Tuona muistelupäivänä muistellaan ja rukoillaan erityisesti näiden ihmisten puolesta. Tässä seikassa korostuu kirkkomme katolisuus, johon kuuluu kirkon yhteisöllisyys niin opillisesti kuin tiedollisesti, mutta myös ajallisesti.

Kirkkoon kuuluvat niin elävät kuin kuolleetkin. Kirkko nimittää kuolleiden joukkoa riemuitsevaksi seurakunnaksi ja meitä täällä maailmassa olevia taistelevaksi seurakunnaksi. Kirkon pyhyys korostaa sitä, että meidän tähtäyspisteemme ei lopulta ole tässä ajallisessa elämässä vaan iankaikkisuudessa. Pyhät ihmiset, kuten tänään kirkon kunnioittaen muistelema pyhä Gregorios Teologi ovat tästä meille hyvänä esimerkkinä. Pyhä ja pyhyys täydellistyvät lopulta vasta iankaikkisuudessa. Tämä pyhä liturgia on meille antamassa aavistuksen ja maistamisen Jumalan valtakunnan osallisuudesta. Kristus on keskellämme ja saattaa meidät iankaikkisuuteen. Siksi tuomiosunnuntain teemana on rakkaus. Vertauksella viimeisestä tuomiosta halutaan osoittaa, että Kristuksen rakkaus ihmistä kohtaan on loppujen lopuksi tärkein kriteeri viimeisellä tuomiolla.

Isä Alexander Schmemann kirjoittaa: kun Kristus tulee tuomitsemaan maailmaa, Hänen tuomioittensa perusta on rakkaus. Kristillinen rakkaus sisältää ohjeen nähdä Kristus muissa ihmisissä, perheessämme, ystävissämme ja kaikissa muissakin ihmisissä, joita elämässämme kohtaamme. Me tulemme tuomituiksi sen mukaan, kuinka olemme rakastaneet lähimmäisiämme. Osoitamme kristillistä rakkauttamme, kun ruokimme nälkäisiä, juotamme janoisia, vaatetamme alastomia, vierailemme sairaiden ja vangittujen luona. ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt.25:40) ja ” kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle” (Matt.25:45). Kuten olette ehkä huomanneet, me olemme varsin suuren haasteen edessä. Jumala meitä siinä armahtakoon ja ohjatkoon kaikkia liikkeittämme oikeaan eli Kristuksen luo johtavaan suuntaan.

Lopuksi kuitenkin sanoisin vielä päivän epistolatekstistä. Seuraava, äsken täällä kuultu, apostoli Paavalin kirjoittama teksti Timoteukselle on aina läsnä kirkossamme:

”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti” (1.Tim.4:12-13).

Tämä teksti on kirjoitettu ortodoksisen papin kaularistin taakse. Se on velvoittavaa tekstiä ja siksi me kirkossa rukoilemmekin piispojemme ja pappiemme puolesta, jotta he pystyisivät tämän palvelemisen mysteerion oikein elämässään kantamaan.

Pelasta Kristus Jumala kaikki Sinun palvelijasi matkallaan kohti Sinun pyhyyttäsi, ja anna meidän Sakkeuksen tavoin etsiä kasvojasi, sekä hänen esimerkkinsä mukaisesti korjata elämäämme tahtosi mukaiseksi.

Aamen

Isä Matteus / Veli-Matti Antikainen