Valtiomuotokysymys (1918)
Ortodoksi.netista
Suomen itsenäistymisen (1917) jälkeen maassamme käytiin keskustelua maamme valtiomuodosta: kuningaskunta vai tasavalta? Aamun Koitto otti osaa keskusteluun tämän verran kesäkuun numerossaan 1918 rovasti Sergei Solntsevin artikkelilla.
Kansamme elämässä on nykyhetken tärkeimpänä kysymyksenä valtiomuotokysymys. Suomi kuningaskunnaksi vain tasavallaksi? … Tästä nyt väitellään hallituspiireissä, sanomalehdissä, kaikenlaisissa kansan kokouksissa ym. Aamun Koitto on taivaallisen valtakunnan rakennustyön tekijä; – sen toiminnan päämäärät ovat kauempana, kuin nämä ajalliset valtio-olot; sen tähden sen tehtäviin ei kuulukaan erilaisten valtiomuotojen etuisuuksien tutkiminen ja arvosteleminen. Emme aiokaan sitä tehdä. Mutta pidämme pyhänä velvollisuutenamme tällä hetkellä teroittaa lukijaimme mieleen ne periaatteet valtioitten ja hallitusten asemasta ja tehtävistä, joista Jumalan sana meille puhuu sekä lausua ajatuksemme siitä, missä mieIessä ja missä hengessä on kristityn otettava osaa valtiomuotokysymyksen ratkaisemiseen.
Kirjeessään Roomalaisille ap. Paavali kirjoittaa:
„Olkoon jokainen niille vallassa olijoille alamainen, joiden vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta; ne vallassaolijat, jotka ovat, ne ovat Jumalan asettamia. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan ... sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi .... Sen tähden on oltava alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden" (Room. 13: 1-2, 4,5).
Näistä apostolin sanoista me näemme, että esivallat, olivatpa ne minkä muotoisia tahansa, ovat Jumalan kädessä välikappaleita, joilla Hän johtaa sekä kansakuntia että yksityisiä ihmisiä omiin päämääriinsä. Ne ovat Jumalan palvelijoita, jotka tekevät Jumalan työtä, vaikkakin usein itse sitä tuntematta. Näin ollen kun edessämme on ratkaistavana kysymys hallitusmuodosta, niin katsokaamme, minkälaisen aseen me annamme Herran käteen. Herra kyllä saavuttaa päämääränsä olivatpa aseet minkälaisia tahansa. Abrahamin siemenen kautta tulivat kaikki kansat siunatuiksi, vaikka sitä kansaa hallitsivatkin milloin kansanvanhimmat, milloin hirmuvaltaiset faaraot, milloin Baabelin ja Persian kuninkaat, milloin taas uskonsankari Daavit ja viisas Salomo, milloin jumalaton Manasse jne. Herra huolenpidollisella vaikutuksellaan pahankin kääntää hyväksi. Mutta, jos hallitus tulee olemaan huonoa – jos ase, jonka annamme Herran käsiin on väärä, niin siitä seuraavat kansalle onnettomuudet ja kärsimykset. Sen tähden meidän on luovuttava nyt kaikesta itseviisaudestamme ja muistettava, että meidän inhimilliset laskelmamme ilman Jumalan tahtoa eivät pidä paikkaansa ja nöyrällä mielellä käännyttävä Jumalan puoleen, että Hän, „joka voi tehdä monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme ja ymmärrämme" (3:20 Ef. 3: 20), että Hän itse valitsisi kansallemme hallitusmuodon sydämensä mukaan, että tässä asiassa tapahtuisi hänen tahtonsa, eikä meidän, jotta kansamme näin ihmeellisesti saavuttama itsenäisyys olisi siunaukseksi sekä sille itselleen että muillekin kansoille, joiden joukkoon se nyt astuu itsenäisenä valtiona. Rukoilkaamme kaikilla sielumme voimilla, rukoilkaamme herkeämättä, sillä hetki on tärkeä!
Muodostaessa vakaumusta valtiomuodosta saattaa monen mielessä syntyä kysymys, mikä on enemmän Jumalan sanan mukaista: kuningasvaltako vain tasavalta? … Ylempänä esitetyissä Roomalaiskirjeen sanoissa puhutaan ylimalkaan vaan esivallasta, mutta muutoin Raamattu puhuu melkein aina kuninkaista, siis kuningasvallasta. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ainoastaan kuningasvalta olisi Raamatun mukaista. Vanhan testamentin Raamatun kirjoittajille tasavaltainen valtiomuoto oli tuntematon ja silloinkin, kun uuden testamentin kirjoja kirjoitettiin, oli silloisessa maailman valtakunnassa Roomassa rajaton yksinvalta; sen tähden Raamattu puhuukin vaan kuninkaista. Mutta tasavaltaisellakin hallitusmuodolla, ainakin niillä periaatteilla, joihin tämä hallitusmuoto nojaa, on Raamatussa vankat perustukset.
Ensiksikin, vaikka Mooseksen laissa onkin asetuksia kuninkaasta, mutta varsinaiseksi hallitusmuodoksi Israelin kansalle ei ollut ajateltu yksinvaltaa tai monarkiaa. Pitkään aikaan, ainakin neljättä vuosisataa, ei Israelilla Kaanaanmaassa ollut kuningasta. Kansan piti muodostaa eheä kokonaisuus ei kuningasvallan siteiden kautta, vaa vapaan kuuliaisuuden kautta Jumalan antamalle laille ja vanhempiensa johdolla.
Toiseksi, sittemminkin, kun Jumala antoi Israelille kuninkaat, niin ei kansan tahto ja valta tulleet syrjäytetyiksi. Vaikka Saulin, Daavidin ja Salomon oli Jumala itse osoittanut kuninkaiksi, niin kansan tahto oli sittenkin se, joka lopullisesti vahvisti heidät virkaansa. (1. Sam. 8; 11:14-15; 2. Sam. 4; 5:1-3; 1. Kun. 1:32-40). Ja ylimalkaan Mooseksen laissa ei kuningasvalta ollut ajateltu perinnölliseksi, kuten se muodostui myöhemmin, vaan kuninkaat piti valita ainoastaan elinaikaisiksi hallitsijoiksi.
Kun vihdoin katselemme kristillisen seurakunnan rakennetta täällä maan päällä, niin näemme, että sekin perustuu samoihin periaatteisiin, kuin tasavaltainen valtiomuoto. Vapahtajamme on kyllä itse ikuinen Pää, ja Hän itse on maalliselle seurakunnalleen asettanut hierarkian eli kirkollishallinnon varustettuaan sen pappeuden armolla, mutta korkeimmaksi seurakuntansa hallituslaitokseksi Hän sääti olemaan seurakuntansa kokoukset, ja seurakunta on se, joka omistaa korkeimman vallan, eikä kukaan sen viranomainen (Matt. 18:17). Apostolitkin, nuo Herran itsensä asettamat seurakunnan kaitsijat, sanoivat itseänsä vain seurakunnan palvelijoiksi (Kol. 1:24-25), ja sen tähden, kun heidän aikaisessa seurakunnassa syntyi erimielisyyttä pakanoiden ottamisesta seurakuntaan, ratkaisivat he asian yhteisen kokouksen kautta (Apt. 15). Seurakunnan tahto on samaa kuin tasavallassa kansan tahto. Näin ollen kristityn omatunto voi hyväksyä yhtä hyvin kuningasvaltaisen kuin tasavaltaisen hallitusmuodon; kumpainenkin hallitusmuoto ovat yhtä pyhiä ja arvokkaita. Voi käydä valtiomuotokysymyksessä niinkin, että pääsee voitolle toinen hallitusmuoto, kuin se, jota me toivoisimme. Mitä silloin on tehtävä? Ennen kaikkea ei saa tulla katkeralle mielelle sen johdosta ja vielä vähemmän saa olla nurja- ja kapinamielinen sitä vastaan. Kristityn on muistettava, että jos varpunenkaan ei putoa maahan ilman taivaallisen Isämme tahtoa, niin sitä vähemmin niin tärkeä asia kuin valtiomuodon toteutuminen saattaa tapahtua ilman Hänen tahtoaan. Jumala on sen joko niin tehnyt tai niin sallinut tapahtua. Jos Hän on sen niin tehnyt, niin on ilolla alistuttava hänen tahdolleen, sillä hänen tahtonsa on hyvä. Mutta jos Hän sitä ei ole Itse tehnyt, vaan kaikkitäydellisenä ja laupiaana Jumalana, ei ole tahtonut tehdä väkivaltaa, vaan on sallinut tapahtua ihmisten tahdon – on antanut valtiomuotomme kysymyksen ratketa ihmisten mielen mukaan, niin silloinkin meidän tulee olla taivaallisen Isämme lapsina, ja jos Hän on sallinut siten tapahtua, niin meidän on nöyrällä mielellä ja nurisematta siihen alistuttava. On sanottu, että kansat hallitaan aina semmoisilla hallituksilla, jommoisia ne milloinkin ansaitsevat. Loppujen lopulta Jumala saattaa kaikki hyvällä huolenpidollaan hyviin tuloksiin.
Muistakaamme vielä, että siihen aikaan, kun ap. Paavali kehotti olemaan esivallalle kuuliaisina oman tunnon tähden, oli hallitsijaksi juuri tullut kurjan keisarin Klaudiuksen jälkeen petomainen Nero. Huolimatta siitä ap. Paavali kehottaa kuuliaisuuteen hallitsijalle ja rukoilemaan kuningasten edestä (1. Tim. 2:1-2). Sen tähden älkäämme missään tapauksessa nurinalla tai kapinallisella mielellä ottako vastaan uutta hallitusmuotoa, vaan nöyrällä alistumisella ja luottamuksella Jumalan hyvyyteen ja voimaan! Jumala olkoon kanssamme! Hän luokoon hallitusmuodon Suomelle!
S. Solntsev
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 12/1918, joka ilmestyi kesäkuun 20. päivänä 1918, sivuilla 91-93 [s. 1-3] )