Toiminnot

Varusmiespappi

Ortodoksi.netista

Sotilaspapiston kaulus- ja olkalaatat sekä hihamerkki.
(Kuva: Puolustusvoimat)

Myös ortodoksisesta teologian ylioppilaasta, kandidaatista (TK), maisterista (TM), lisensiaatista (TL) ja tohtorista (TT) sekä valmiista vihitystä luterilaisista papista tai diakonista, joka suorittaa varusmiespalvelustaan puolustusvoimissa kirkollisen työn alaisuudessa, käytetään nimikettä varusmiespappi tai varusmiesdiakoni.

Ortodoksinen pappi tai diakoni ei voi olla pappeuteen vihittynä asepalveluksessa vaan ainoastaan siviilipalveluksessa. Pääsääntöisesti ortodoksisen miehen tulee siis suorittaa varusmiespalvelus ennen pappeuteen vihkimistä. Luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijästä ja diakonista taas käytetään nimikettä varusmiesdiakoni. Ortodoksi voi siis toimia varusmiespappina, muttei (ortodoksisena) varusmiesdiakonina. Ortodoksinen varusmiespappi ei kuitenkaan ole asemaltaan samanlainen kuin vihitty ortodoksinen pappi, mikäli häneltä tuo pappisvihkimys siis puuttuu. Hän ei voi toimittaa esimerkiksi papille kuuluvia sakramentteja eikä siis myöskään voi ottaa vastaan synnintunnustuksia.

Ortodoksinen varusmiespappi toimii varuskunnassa sotilaspastorin alaisuudessa. Tehtäviin kuuluu muun muassa hartaustilaisuuksien ja hengellisten tapahtumien järjestämistä. Pääasiassa ortodoksinen varusmiespappi kuitenkin toimii sotilaspastorin apulaisena ilman papillisia tehtäviä.

Varusmiespapilla ja -diakonilla, toisin kuin kirkollisen työn ammattisotilailla, ei ole erillistä palvelusarvoa, vaan ainoastaan normaali heidän varusmiesaikainen sotilasarvonsa. Varusmiespappi -nimitys on siis heille vain tehtävänimike.

Katso myös

HAP