Toiminnot

Ylennämme Herran puoleen (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Matkamiehen risti
(Kuva © veli Martinus)

Yksi seikka, jota ortodoksisessa jumalanpalveluksessa usein hämmästellään, on ortodoksisen papin seisominen selkä kansaan päin. Tämä on kuitenkin hyvin syvällinen ele, täynnä merkitystä.

Heti alkuun on todettava, että kyseessä ei ole niinkään selän kääntäminen kansaan päin. Kyse on siitä, että pappi on yhdessä kansan kanssa kääntyneenä kohti Jumalaa.

Jos pappi seisoisi kasvokkain kirkkokansan kanssa, se korostaisi sen sijaan pappia, ja huomio kiinnittyisi tahtomattakin häneen. Rukoukseen kokoontunut yhteisö ei ole suljettu ympyrä – inhimillinen piiri –, vaan Jumalaan puoleen kääntynyt ja hänen luokseen vaeltava yhteisö.

Ei ole tukea sille ajatukselle, että eukaristia pitäisi toimittaa kansaan päin. 1900-luvulta alkaen esiintyi pyrkimystä tähän, ja se on vallalla monessa ei-ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisessa kirkossakin on esiintynyt taipumusta tähän, mutta siihen ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä hosuen. Ei edes käytössä oleva Jaakobin liturgia tue tätä, sillä sen sekä historiallinen että teologinen eheys on kyseenalainen, ja sen nykymuodossa on paljon epäilyttävää.

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa on toki kohtia, joissa pappi on kansaan päin kääntyneenä. Keskeisin on tietenkin liturgian kohta, jossa epistola ja evankeliumi luetaan. Samoin opetuspuhe. Tällöin on kuitenkin kyse opettamisesta, kuulemisesta ja vastaanottamisesta. ”Kuulkaamme”, kehotetaan muun muassa tässä jumalanpalveluksen kohdassa.

Liturgian keskeisessä osassa tapahtuu yhteinen kääntyminen Jumalaa kohti. Eukaristia on alkamassa. Opettamisen ja kuulemisen aika on takana, ja nyt on alkanut yhteinen kääntyminen Jumalan puoleen. Kaava kehottaa tähän hyvin lyhyellä, mutta syvällisellä kehotuksella: ”Pappi jälleen itään päin kääntyneenä”. Tässä kohdin pappi kehottaa kaikkia, itsensä mukaan lukien: ”Ylentäkäämme sydämemme”, ja kansa vastaa ”Ylennämme Herran puoleen”.

Mielestäni Rooman paavi Benedictus XVI (1927-) on ilmaissut asian ytimekkäästi ja myös ortodoksiselta näkökannalta oikein kirjoittaessaan:

”Sillä, että seurakunta katselee pappia, ei ole merkitystä, vaan merkitystä on sillä, että yhdessä katselemme Herraa. Ei ole enää kyse vuoropuhelusta, vaan yhteisestä palveluksesta ja lähtemisestä häntä vastaan, joka on tuleva. Suljettu ympyrä tai piiri ei vastaa tapahtuvaa vaan yhteinen kääntyminen yhteiseen rukouksen suuntaan.”

Isä Lars Ahlbäck
Kirkkoherra
Lieksan ortodoksinen seurakunta

Katso myös