Koptilaisuus

Kopti on alkuperäinen egyptiläinen kristitty. Koptit muodostavat suuren etno-uskonnollisen ryhmän, jonka alkuperä on antiikin ajoissa. Koptit ovat niitä egyptiläisiä, jotka omaksuivat kristinuskon varhaisten vuosisatojen aikana heti Kristuksen kuoleman jälkeen. Heitä pidetään siis muinaisten egyptiläisten suorina jälkeläisinä.

Sana koptilainen viittasi alun perin egyptiläisiin yleensä, mutta siihen on vuosisatojen aikana tullut semanttinen muutos ja nykyään se tarkoittaa Egyptin kristittyjä. Tämä muutos juontaa juurensa 600-luvulle, kun kristityistä tuli Egyptissä vähemmistö muslimien valloituksien vuoksi.

Lähi-Idän suurin uskonnollinen vähemmistö

Koptit ovat yksi vanhimmista kristillisistä yhteisöistä Lähi-Idässä. Vaikka heidät on tehokkaasti integroitu Egyptin kansan joukkoon, he ovat säilyttäneet oman uskonnollisen vakaumuksensa. Koptit ylpeilevät Egyptin kirkon apostolisuudella. Kirkon apostolinen perustaja oli ensimmäinen katkeamattomassa patriarkkojen ketjussa.

Egyptin koptit muodostavat suurimman kristillisen yhteisön Lähi-Idässä, sekä suurimman uskonnollisen vähemmistön koko alueella. Asuminen muslimienemmistöisessä maassa aiheuttaa jatkuvaa kiistaa asioista johtuen uskonnollisesta kateudesta ja vihamielisyydestä. Joidenkin virallisten arvioiden mukaan kristittyjen osuus yli 83 miljoonaisesta egyptiläisestä väestöstä olisi noin 5 – 10 %, mutta kristilliset lähteet arvioivat osuuden paljon suuremmaksi, noin 23 % väestöstä. Suurin osa eli noin 95 % kopteista kuuluu Aleksandrian koptilaisortodoksiseen kirkkoon ja loput (n. 800 000) jakautuvat koptilaisiin katoliseen sekä erilaisiin koptilaisiin protestanttisiin kirkkoihin.

Egyptin kristillisen kirkon perustaminen

Koptilaisten lähteiden mukaan evankelista Markus perusti Aleksandriaan kristillisen seurakunnan ja oli ensimmäinen Aleksandrian paavi.
© Pyykkönen

Pyhittäjä Makarios Suuri perusti Nitrian autiomaahan Egyptiin luostarin, joka on katkeamattomasti vuodesta 360 alkaen aina tähän päivään saakka ollut munkkien asuttama.
Kuva: Wikipedia

Vanhan tradition mukaan kristinuskon toi Aleksandriaan pyhä apostoli Markus pian sen jälkeen, kun Kristus oli mennyt taivaaseen (ensimmäinen helatorstai), keisari Claudiuksen hallinnon aikana noin vuonna 42 jKr. Käsitys siitä, että apostoli Markus jäi Egyptiin elää voimakkaana Aleksandrian koptiyhteisössä. Aleksandriasta kristinusko levisi koko Egyptiin puolen vuosisadan aikana pyhän Markuksen saapumisesta, kuten se ilmenee koptien Johanneksen evankeliumista kirjoitetussa fragmentissa, joka löytyi Ylä-Egyptistä ja se on ajoitettu toisen vuosisadan ensimmäiselle puoliskolle (siis vuosille 100-150) sekä Uuden testamentin kirjoituksista, jotka löytyivät Oksyrhynkhoksesta Keski-Egyptistä ja ajoittuvat noin vuoteen 200 jKr.

Toisella vuosisadalla kristinusko alkoi levitä maaseudulle ja pyhät kirjoitukset käännettiin paikalliselle kielelle, joka oli koptin kieli (jota kutsuttiin siihen aikaan egyptin kieleksi). Kolmannen vuosisadan alkuun mennessä enemmistö Egyptin väestöstä oli kristittyjä ja Aleksandrian kirkko tunnustettiin yhdeksi kristikunnan neljästä apostolisesta istuimesta, arvojärjestyksessä heti toisena Rooman kirkon jälkeen. Aleksandrian kirkko on siis vanhin kristillinen kirkko Afrikassa.

Maailmanlaajuinen vaikutus kristillisyyteen

Egyptiläiset ovat vaikuttaneet valtavasti maailmanlaajuiseen kristillisyyteen. Esimerkiksi Aleksandrian katekeettinen koulu oli vanhin katekeettinen koulu maailmassa. Sen perusti noin 190 jKr. oppinut Pantanaeus ja Aleksandrian koulusta tuli tärkein uskonnollisen oppimisen instituutio, jossa opiskelevia opettivat mm. Athenagoras, Klemens, Didymus ja suuri Origenes, jota pidettiin teologian isänä ja joka oli myös aktiivinen Raamatun kommentaarien ja vertailevan eksegetiikan aloilla. Koulu ei rajoittunut vain teologisiin aiheisiin, siellä opetettiin myös luonnontieteitä, matematiikkaa ja humanistisia aineita. Kommentaarien kysymys ja vastaus -metodi alkoi sieltä ja 1400-luvulla aloitettiin ennen Braillen pistekirjoituksen keksimistä sokeiden opettaminen lukemaan ja kirjoittamaan puuveistos-tekniikalla.

Toinen egyptiläisen huomattava merkitys kristinuskolle oli luostarilaitoksen luomisessa ja organisoimisessa. Näkyvimpiä henkilöitä tässä työssä olivat Antonios Suuri, Paavali Thebaislainen, Makarios Suuri, arkkimandriitta Shenouda ja Pakomios Kenobiitti.

Viidennen vuosisadan loppuun mennessä siellä oli satoja luostareita, tuhansia keljoja ja luolia hajallaan Egyptin autiomaassa. Maailmanlaajuisten kristillisten luostarilaitosten syntyminen ja johtaminen juontuvat joko suoraan tai välillisesti Egyptin esimerkeistä. Näin esimerkiksi pyhä Basileios Suuri, Kesarean arkkipiispa ja Vähässä-Aasiassa perustetun luostarilaitoksen perustaja ja organisoija, vieraili Egyptissä noin vuonna 357 jKr. ja hänen luostarisääntöjä noudattavat yhä ortodoksisen kirkon luostarit. Pyhä Jerome, joka käänsi Raamatun latinaksi, saapui matkallaan Jerusalemiin noin 400 jKr. ja hänen kokemuksien yksityiskohtia löytyy hänen kirjeistään. Pyhä Benedictus, joka perusti benediktiinimunkkien järjestön, otti mallia sääntöihinsä pyhältä Pakomiokselta, tosin tiukemmassa muodossa. Lukemattomat pyhiinvaeltajat ovat vierailleet autiomaaisien luona saaden heiltä henkisiä ohjeita oman kurinalaisen elämänsä ohjenuoriksi.

Ekumeeniset kirkolliskokoukset

Egyptiläisillä on ollut myös merkittävä rooli kolmessa ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa. Niinpä esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksen (v. 325) puheenjohtajana toimi pyhä patriarkka Aleksander Aleksandrialainen sekä pyhä Hosius Córdoban. Lisäksi kirkolliskokouksen näkyvin hahmo oli Aleksandrian tuleva patriarkka Athanasius, jolla oli keskeinen rooli muotoiltaessa Nikean uskontunnustusta, jota nykyään luetaan eri muodoissa kaikissa kristillisissä kirkoissa.

Yksi kirkolliskokouksen päätöksistä velvoitti Aleksandrian patriarkaatin laskemaan ja vuosittain ilmoittamaan tarkan päivämäärän pääsiäisen vietolle muissakin kristillisissä kirkoissa.

Konstantinopolin kirkolliskokouksen (v. 381) puheenjohtajana toimi Aleksandrian patriarkka Timotheos ja Efeson kirkolliskokouksen (v. 431) puheenjohtajana toimi Kyrillos Aleksandrialainen.

Epäilemättä sillä tosiasialla, että kolmea ensimmäistä ekumeenista kirkolliskokousta johti Egyptin patriarkat, todistetaan oikeaksi se valtava työpanos, mikä Aleksandrian pyhällä istuimella on ollut varhaisessa kristillisessä teologiassa ja dogmien muotoilussa.

Khalkedonin kirkolliskokous

Vuoden 451 Khalkedonin kirkolliskokouksen jälkeen Aleksandrian kirkko jakaantui kahteen osaan. Niitä, jotka hyväksyivät kirkolliskokouksen päätökset, tunnettiin nimillä kalkedonialaiset tai melkiitit. Niistä, jotka eivät hyväksyneet kirkolliskokouksen päätöksiä, merkittävimpiä olivat ei-kalkedonialaiset tai monofysiitit (myöhemmin jakobiitit Jacob Baradaeuksen mukaan). Ei-kalkedonialaiset kuitenkin hylkäsivät termin monofysiitit virheellisenä ja vaati kutsuttavaksi itseään mieluummin miafysiiteiksi. Suurin osa egyptiläisistä kuului miafysiittien haaraan ja se johti siihen, että bysanttilaiset vainosivat heitä Egyptissä.

Arabi-muslimien invaasio Egyptiin

Vuonna 641 arabit valtasivat Egyptin. Arabit taistelivat bysanttilaisia vastaan, mutta syntyperäisistä egyptiläisistä ei löytynyt minkäänlaista vastusta arabeille. Paikallisten egyptiläisten vastarinta alkoi näkyä vasta tapahtumien jälkeen ja se kesti ainakin noin 800-luvulle saakka.

Arabit ottivat käyttöön kristityille, jotka olivat saaneet dhimmisin statuksen, erityisveron, joka tunnettiin nimellä Jizya. Egyptiläiset eivät saaneet myöskään liittyä armeijaan. Islamiin kääntyneille egyptiläisille annettiin statukseksi mawali.

Raskas verotus ja kristittyjen määrän väheneminen olivat syinä järjestäytyneeseen vastarintaan Egyptin miehittäjiä kohtaan. Arabien sortotoimet johtivat useisiin aseellisiin kapinoihin heitä vastaan, joista osa, kuten esimerkiksi Beshumuriansin kapina Deltalla, oli tuloksellinen.

Arabit eivät käyttäneet 600-luvulla useinkaan termiä egyptiläinen, vaan sen sijaan he käyttivät termiä koptit kuvaamaan Egyptin kansalaisia. Näin egyptiläiset tunnettiin kopteina ja ei-kalkedonialainen kirkko koptikirkkona. Kalkedonialaisen kirkon nimi pysyi melkiittikirkkona. Omalla äidinkielellään egyptiläiset käyttivät sanontaa rem-en-kimi, joka käännettynä suomeksi tarkoittaa egyptiläistä.

Uskonnollinen elämä pysyi rauhallisena arabien miehityksen aikana, kuten koptilaisen kirkon muistomerkit Kairossa ja muualla Egyptissä sen osoittavat. Uskonnon harjoittamisen ehdot kuitenkin tiukkenivat seuraavilla vuosisadoilla (700- ja 800-luvuilla). Syynä oli mm. se, että arabikulttuurissa kiinnitettiin enemmän huomiota siihen, ettei ihmisiä saanut kuvata taiteessa. Samaan aikaan sattunutta Bysantin ikonoklasmia hyödynnettiin tämänkin asian eteenpäin viemisessä ja seurakusena oli lukuisien koptien maalausten ja freskojen tuhoamisia kirkoissa.

Fatimidien kalifaatin eli šiiamuslimien dynastian aikana islamilaisessa hallinnossa oli suvaitsevainen jakso lukuun ottamatta väkivaltaisen kalifi Al-Hakimin kautta. Fatimidien hallitsijat ottivat palvelukseen kopteja ja osallistuivat heidän juhliinsa. Noihin aikoihin toteutettiin myös laajamittaisia kirkkojen ja luostareiden korjauksia ja jälleenrakentamisia. Koptien taide kukoisti ja saavutti uusia korkeuksia etenkin Keski- ja Ylä-Egyptissä.

Ristiretkien aika toi muutoksia ja kristittyjen vainoja Egyptiinkin. Kristittyjä käännytettiin ja luostarit olivat usein ryöstelevien beduiinien kohteina, mutta ne rakennettiin kuitenkin aina vaan uudestaan ja uudestaan.

Koptit nykyisessä Egyptissä

Koptien asema ei alkanut parantua kuin vasta 1800-luvun alussa Muhammad Alin hallitessa. Silloin lakkautettiin Jizya ja egyptiläiset (niin koptit kuin muslimit) saivat palvella armeijassa. Kirkon johdossa oli silloin huomattava uudistaja, paavi Kyrillos IV. Tilanne parani edelleen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla (aika tunnetaan nimellä Koptien kulta-aika), Egyptin liberaalina aikakautena. Koptit osallistuivat Egyptin kansallisiin järjestöihin ja heitä oli monissa vaikutusvaltaisissa asemissa.

Merkittäviä kulttuurisaavutuksia olivat koptien museon perustaminen 1910 ja koptien korkeamman koulutuksen instituutin perustaminen vuonna 1954. Merkittäviä koptifilosofeja tältä ajalta ovat mm. Salama Moussa, Louis Awad ja Wafd puolueen pääsihteeri Makram Ebeidin. Vuoden 1952 Nasserin yhdessä upseerien kanssa toteuttaman sotilasvallankaappauksen jälkeen kuningas Faruk joutui väistymään tasavallan tieltä ja samalla koptien edellytykset ovat hitaasti huonontuneet ja heidän ihmisoikeuksiaan rikotaan usein.

Nasserin politiikan pääsuunta oli arabinationalismi ja sosialismi. Koptien asema oli vaikea Nasserin kansallistamispolitiikassa, sillä vaikka he edustivat vain 10-20 % väestöstä, heidän hallussaan oli yli 50 % maan varallisuudesta. Lisäksi Nasserin arabinationalistinen politiikka heikensi koptien vahvaa sitoutumista ja heidän identiteettiään Egyptiä kohtaan. Kirkkojen rakennusluvat viivästyivät, oli takavarikkoja ja kirkon omaisuutta vietiin. Tämän seurauksena useita kopteja lähti maanpakoon Australiaan, Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan.

Nykyisin ei-khalkedonialaisen koptilais-ortodoksisen kirkon jäsenet muodostavat valtaosan Egyptin kristitystä väestöstä. Lähinnä maastamuuton ja osittain Euroopan, Yhdysvaltojen ja muiden tahojen tekemän lähetystyön johdosta Egyptistä löytyy myös muita kristittyjä kuten protestantteja (jotka tunnetaan siellä evankelisina), roomalaiskatolisia ja itäisen riituksen roomalaiskatolisia (kreikkalaiskatolisia) ja muita ortodokseja. Termi koptilainen on kuitenkin edelleen yksinoikeutena alkuasukkailla vastakohtana ei-egyptiläiselle kristitylle. Eräät protestanttiset kirkot ovat ottaneet nimeensä etuliitteen koptilainen, esim. Koptilainen evankelinen kirkko, millä se haluaa erottua muista maahanmuuttajien kuten eurooppalaisten ja amerikkalaisten omista kirkoista.

Nykyinen koptilais-ortodoksinen kirkon johtaja on paavi Tawardos (Theodoros) II.

HAP

Katso myös

• Aleksandrian koptilaisortodoksinen kirkko
• Menas Bawitilainen