Pyhä patriarkka Fotios oli monipuolisesti lahjakas kirkonmies (opetuspuhe)

Pyhä Fotios Suuri Joensuun ortodoksisen seminaarin seinämaalauksessa kuvattuna.
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Ortodoksinen kirkko muistelee helmikuun 6. päivänä Konstantinopolin patriarkka Fotios Suurta (k. 897). Pyhä Fotios Suuri oli merkittävä ortodoksinen piispa ja tiedemies. Hän tunsi hyvin Kirkon Traditiota ja klassisen Kreikan kulttuuria.

Ortodoksisen Tradition tinkimättömänä puolustajana hän vastusti kaikkia, jotka vääristivät Apostolisen ja Katolisen Kirkon opetuksen. Hän torjui latinalaisen kirkon filioque-lisäyksen ja paavin asemaan liittyvät pyhien kanonien vastaiset valtapyrkimykset. Fotios taisteli ekumeenisena patriarkkana Kirkon opin ja elämän ykseyden puolesta.

Pyhä Fotios Konstantinopolilainen on ortodoksisen kirkon uskon ja elämän pilari. Hänen uskollisuutensa Kirkon elävälle Traditiolle on meille ortodokseille velvoittava perintö ja tehtävä.

Patriarkka Fotios oli Tradition tinkimätön puolustaja

Bysantin keisarikunnan historian (330-1453) huomattaviin ja mielenkiintoisiin aikakausiin lukeutuu ennen kaikkea 800-luku. Se oli voimakkaan humanistisen hengen aikaa. Konstantinoksen ja Metodioksen ansiosta idän kristillisyys ja bysanttilainen kulttuuri laajenivat slaavilaiskansojen keskuuteen. Arabit ja kristikunnan läntinen osa tulivat niin ikään bysanttilaisen kulttuurin vaikutuspiiriin.

Ikonoklastisen riidan (726-843) väistyttyä bysanttilaiset kehittivät uuden synteesin kahden merkittävän kulttuuriperinteen, ortodoksisen kristillisyyden ja antiikin kreikkalaisen kulttuurin välille. Synteesissä ilmeni 800-luvun bysanttilaisen renessanssin ja humanismin henki.

Bysantin luovimmat kirjailijat elivät 800-luvun alkupuolella luostareissa. Melkein kaikki tuon ajan kirjoittajat olivat munkkeja. Kuitenkin jo 800-luvun puolivälissä munkit alkoivat väistyä hallitsevasta asemastaan Bysantin kirjallisuudessa.

800-luvun ehdottomasti merkittävin kirjallinen henkilö oli Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Fotios. Fotios kuului konstantinopolilaiseen aatelissukuun. Hänen kirkollisesti tunnetuin sukulaisensa oli patriarkka Tarasios (784–806). Tarasioksella oli suuri vaikutus keisarinna Ireneen (k. 802), joka kutsui koolle seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokoukseen Nikeaan. Tämä kirkolliskokous tuomitsi ikonoklasmin.

Fotios tunsi syvällisesti Kirkon perinnettä ja klassista kulttuuria. Hänen koulutuksestaan ja opettajistaan ei juurikaan tiedetä. Fotioksen itsensä uskotaan opettaneen Magnauran palatsin yliopistossa ennen kuin hänet valittiin Konstantinopolin patriarkaksi. Paul Lemerlen mukaan Fotios toimi hallituksen korkeassa virassa ja ohjasi sen ohessa tutkijoita ja opiskelijoita.

Pyhä Fotios oli Bysantin hengellisen ja henkisen renessanssin merkittävin edustaja. Ortodoksisuuden puolustajana hän vastusti kaikkia, jotka erottautuivat Kirkon totuudesta. Konstantinopolin esipaimen nousi vastustamaan Rooman paavi Nikolaus I:n (858–867) ajamaa tyrannimaista despotismia.

Fotioksen mielestä paavi keskitti kaiken poliittisen arvovallan itselleen. Muuan aikalainen arvioi paavia seuraavasti:

”Nikolaus piti itseään koko maailman keisarina (Nicolaus totius mundi impretorem se fecit).”

Nikolauksen rajaton kunnianhimo innoitti häntä sekaantumaan epäkanonisesti Idän maakuntien kirkolliseen elämään, erityisesti Bulgariassa. Paavi vaati myös, että kirkkohallinnollisissa kiistakysymyksissä korkeimmaksi vetoomustuomioistuimeksi tuli tunnustaa hänet.

Konstantinopoli kuitenkin vastusti paavi Nikolauksen pyrkimyksiä patriarkka Fotioksen vihkimistä koskevassa kanonisessa riidassa. Riita Vanhan ja Uuden Rooman välillä muodostuikin avoimeksi säröksi ja aiheutti idän ja lännen kristillisyyden välillä ensimmäisen ekskommunikoinnin ja skisman.

Fotios näki selkeästi, että paavin universaalisen vallan (episcopus universalis) kehittäminen uhkasi Kirkon ykseyttä. Hänen mielestään paavin vaatimukset olivat epäkanonisia ja mahdottomia hyväksyä. Fotios hylkäsikin paavin vaatimukset kirkko-opillisesti ja kanonisesti sairaana ilmiönä.

Patriarkka Fotios halusi yhdistää Balkanin kansat kirkollisesti ja kulttuurisesti Bysantin keisarikuntaan. Bysantin ja Bulgarian hengellinen liittolaisuus 800-luvulla merkitsi tärkeää aikaa Balkanin myöhempiä historian vaiheita ajatellen. Fotioksen Bulgariaa koskevan kirkkopolitiikan luonne ilmenee hänen kirjeestään tsaari Borikselle. Patriarkka tuo esille ekumeenisten kirkolliskokousten määrittelemän opin, korostaa kristillisyyden ylivertaisuutta pakanuuteen verrattuna sekä kuvaa ortodoksisen teologian ja etiikan ajattomuutta ja kristillistä filosofihallitsijaa.

Patriarkan päämääränä oli yhdistää Bulgaria Bysantin keisarikuntaan yhteisen ortodoksisen uskon kautta. Fotios ymmärsi, että ellei bulgaarien hallitsijalla ole myönteistä asennetta ortodoksiseen kirkkoon, hänen kirkkopolitiikkansa ei toteudu. Siitä johtui kirjeen isällinen ja opettava sävy. Ongelmaksi muodostui se, että kirjeen sisältö jäi ilmeisesti Borikselle epäselväksi. Hän ei liene ymmärtänyt Fotioksen ortodoksisen uskonesityksen muotoiluja.

Patriarkka Fotiosta kiinnosti syvästi historia. Hän tulkitsi historiaa käyttäen hyväksi ortodoksisen teologian empiiristä metodia. Hän ymmärsi, että kristillinen kausi merkitsi historiassa antiikin ajan voittavaa uutta aikaa, kristillisen kirkon historian traditiota.

Fotioksen mukaan ekumeenisten kirkolliskokousten työ uudisti ja eheytti Kirkon elämää ja loi perustan opilliselle, kulttuuriselle ja taiteelliselle sopusoinnulle. Tämä ilmeni selkeästi 800-luvun bysanttilaisen kirkollisen taiteen ja kirjallisuuden elpymisessä. Kuvainraastajista saavutettu voitto oli tärkeä Kirkon historiallisen ajattelun ja toiminnan voitto.

Patriarkka Fotios piti Hagia Sofiassa kolme merkittävää opetuspuhetta pyhistä ikoneista. Kaksi niistä on säilynyt jälkipolville. Fotios vertaa ikonoklasmia areiolaisuuteen. Hänen mielestään areiolaisuus ja ikonoklasmi perustuvat samaan ”hereettiseen saasteeseen”.

Patriarkka Fotios kirjoitti poleemisesti latinalaisia vastaan

Fotios oli ensimmäinen bysanttilainen teologi, joka kirjoitti poleemisesti latinalaisia vastaan. Tässä suhteessa hänen teologinen tuotantonsa keskittyy kahteen kysymykseen. Ensimmäinen liittyy siihen, että Rooman paavi Nikolaus I sekaantui epäkanonisesti kysymykseen patriarkka Fotioksen kanonisesta valinnasta ja asettamisesta ekumeeniseksi patriarkaksi. Toinen on kysymys Pyhän Hengen lähtemisestä myös Pojasta (filioque). Sen motiivina oli latinalaisten filioque-lisäys uskontunnustukseen ja tähän lisäykseen liittynyt, Moraviassa tapahtunut hyökkäys bysanttilaisten lähetyssaarnaajien kimppuun.

Patriarkka Fotioksen mukaan läntisen kirkonosan filioque-lisäys uskontunnustukseen merkitsi vakavinta teologista kiistakysymystä ortodoksisuuden ja Rooman välillä. Mystagogiassaan Konstantinopolin esipaimen tukeutuu itse Kristukseen, ”ääneen, joka sanoo, että Pyhä Henki lähtee Isästä”. Patriarkka luonnehti filioqueta pilkaksi Pyhää Henkeä vastaan. Tämä harhaoppi ansaitsi hänen mukaansa jo yksinään ”tuhat anateemaa”.

Filioquen kannattajille hän toteaa, ettei ole liian myöhäistä tulla tietoiseksi jumalattomuudesta ja vahvistaa apostolisen ja katolisen kirkon oikeaa oppia.

Latinalaisessa teologiassa Jumalaa koskevan opin keskeisin periaate liittyy Jumalan olemukseen. On syytä huomioida, että aluksi latinalaisen lännen ja bysanttilaisen idän välillä ei ollut filioque-riitaa. Tämä riita siis ei ollut riita vanhan Rooman ja uuden Rooman patriarkaattien kesken, vaan siinä oli kyse opillisesta riidasta frankkien ja idän ja lännen roomalaisten välillä.

Teologisessa ajattelussaan Fotios säilyi uskollisena varhaisempien kirkolliskokousten ja Pyhien Isien määritelmille. Pyhän Kolminaisuusopin kannalta tärkeimmät Kirkon opettajat olivat Fotiokselle kappadokialaisisät, jotka olivat kehittäneet keskeiset käsitteet, joita hänkin kolminaisuusteologiassaan käyttää: olemus (ousia), persoona (hypostasis) sekä niiden ominaisuudet (idiomata).

Fotiokselle jumaluuden keskeinen nimittäjä on Isä Jumala. Pyhän Hengen olemus ei siis mitenkään voi lähteä Pojasta tuhoamatta ja turmelematta samalla Pyhää Kolminaisuutta. Pyhä Fotios oli vakuuttunut, että filioque-oppi eli oppi Pyhän Hengen lähtemisestä Isästä ja Pojasta johtaa polyteismiin eli monijumalaisuuteen. Esipaimenen mielestä lännen filioque-lisäys merkitsikin äärimmäistä julkeutta, joka ”väärensi pyhän ja hengellisen uskontunnustuksen”.

Kysymystä filioquesta käsiteltiin Bysantissa teologisesti patriarkka Gregorios Kyproslaisen aikana Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 1285. Kokous torjui lännen kirkon opetuksen Pyhän Hengen lähtemisestä myös Pojasta. Patriarkka Gregorioksen toiminta valmisti tietä Pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) teologiselle synteesille 1300-luvulla.

Patriarkka Fotios oli monipuolisesti sivistynyt mies

Patriarkka Fotioksen tieteellinen maine perustuu ennen muuta hänen kreikkalaisen kirjallisuuden antologiaansa Myriobiblos (Tuhannet kirjat). Teos tunnetaan myös nimellä Bibliotheke (Kirjasto). Se on bysanttilaisessa kirjallisuudessa ainutlaatuinen antologia, kriittinen ja tarkka 279 teoksen kokoelma antiikin ajoista 800-luvulle. Arviot teoksen syntyajasta vaihtelevat vuosien 855 ja 886 välillä.

Fotios viittaa usein Platoniin ja Aristoteleeseen, mutta ei arvioi heidän teoksiaan. Kristillisen kirkon teologisia teoksia hän sen sijaan kommentoi tiukan ortodoksisesti. Esimerkiksi Aleksandrian kirkon opettajaa Origenesta (k. 254) Fotios arvostelee kirpeästi. Patriarkan mielestä Origenes häpäisee Pyhän Kolminaisuuden opettaessaan, että Poika luotiin Isän kautta ja Pyhä Henki Pojan kautta ja että koko luomakuntaa hallitsee Isä, järjellisiä olentoja Poika ja että niitä, jotka pelastuvat, hallitsee Pyhä Henki. Lisäksi Fotios löysi Orgeneksen kirjoituksista myös muita väärinkäsityksiä ja järjettömyyksiä.

Pyhä Fotios Suuri ihaili erityisesti pyhän Johannes Krysostomoksen selkeää ja jokapäiväiseen todellisuuteen sidottua kirkollista opetusta. Krysostomoksen teosten ja henkilökuvan vaikutus näkyykin siinä, että Fotios arvosteli ankarasti aleksandrialaisen teologisen koulun allegorista Raamatun tulkintaa.

Patriarkka Fotioksen pääteoksia on myös Amfilokhia (Vastauksia Amhilokiokselle), joka on kokoelma teologisia ja filosofisia kirjoituksia. Kirjoitukset osoittavat kirjoittajan laajat ja monipuoliset tiedot sekä patristisesta teologiasta että maallisista tieteistä.

Patriarkka Fotioksen homiliat eli opetuspuheet sisältävät tärkeää tietoa ajan historiasta. Kolmas ja neljäs homilia kertovat venäläisten hyökkäyksestä Konstantinopoliin 860, ja kymmenes kuvaa Jumalansynnyttäjän pyhitetyn palatsikappelin vihkimistoimitusta vuonna 864.

Patriarkalta on säilynyt myös 200 informatiivista ja elegantisti kirjoitettua kirjettä. Ne kuvastavat Fotioksen henkilöä patriarkkana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja humanistina. Lisäksi ne antavat lisätietoa aikakauden hengestä ja tapahtumista.

Patriarkka Fotios oli monipuolisesti sivistynyt kirkonmies. Hänen laaja tietämyksensä teologisesta ja maallisesta kirjallisuudesta yhdistyi käytännölliseen kristilliseen elämään. Fotios puolusti rohkeasti kristillistä oikeudenmukaisuutta. Hän oli suoraselkäinen kirkonmies. Keisari Mikael III:n murhan (867) jälkeen patriarkka kutsui uutta keisaria Basileios I:tä murhaajaksi.

Fotios ilmaisi opetuksissaan selkeästi Kirkon ja valtion suhteen. Keisari on valtion ja patriarkka kirkon pää. Keisarin ja patriarkan tulee työskennellä yhteistyössä koko ihmiskunnan parhaaksi. Tämä näkemys esitetään selkeästi myös keisari Basileios I:n (k. 886) julkaisemassa bysanttilaisessa lakikokoelmassa Epanagoge, jonka kirjoittajana pidetään patriarkka Fotiosta.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Beck, Hans-Georg, 1959, Kirche und theologische Literatur im Byzantinischen Reich. München.
• Dvornik, Francis,
  • 1948, The Photian Schism. Cambridge.
  • 1953, The Patriarch Photius and Iconoclasm. – Dumbarton Oaks Papers. No. 7. Cam-bridge, Mass.
  • 1967, The Embassies of Constantine-Cyril and Photios to the Arabs. – To Honor Roman Jakobson. Essays on the Occasion of His Seventienth Birthday. Oxford.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 1995, Patriarkka Fotios – bysanttilainen humanisti. – Ajaton Bysantti II. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja. N:o 16. Joensuu.
  • 2013, Bysantin kaksi maailmaa. Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
• Ladner, Gerhart B., 1931, Der Bilderstreit und die Kunst-Lehren der byzantinischen und abendländischen Theologie. – Zeitschrift für Kirchengeschichte 50. Marburg.
• Lemerle, Paul, 1971, Le premier humanism byzantine. Notes et remarques sur enseignement et culture a Byzance des origins au Xe siècle par Paul Lemerle. Paris.
• Stratoudaki-White, Despina, 1981, Patriarch Photios of Constantinople: His Life, Scholarly Contributions, and Correspondence with a Translation of Fifty-two of His Letters. Brookline.
• Treagold, Warren, 1978, Photios on the Transmission of Texts (Bibliotheca codex 187). – Greek, Roman and Byzantine Studies. 19.
• Yannaras, Christos, 2006, Orthodoxy and the West. Hellenic Self-Identity in the Modern Age. Translated by Peter Chamberas and Norman Russell. Brookline.

Katso myös

• Fotios Suuri
• Pyhä patriarkka Fotios (opetuspuhe)