Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia / OSA I

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia

Sisällysluettelo

Apostolien aika

• Apostolisen ajan kirkko
  • Kirkon perustaminen
  • Jerusalemin seurakunta
  • Seurakunnan sisäinen elämä
  • Uskovaisia vainotaan
  • Jerusalemin seurakunnan loppu
  • Kristinusko leviää pakanain keskuuteen
  • Kristinusko leviää Palestiinan ulkopuolelle
• Pakanain apostoli Paavali
  • Sauluksen kääntyminen
  • Apostoli Paavalin ensimmäinen lähetysmatka
  • Apostoli Paavalin toinen lähetysmatka
  • Apostoli Paavalin kolmas lähetysmatka, vankeus ja kuolema
• Muitten apostolien toiminta
  • Pyhä apostoli Pietari
  • Pyhä apostoli Johannes Teologi
  • Pyhät apostolit Andreas, Matteus, Juudas ja Tuomas
• Yleiskatsaus apostolisen ajan kirkkoon
  • Kristinuskon leviäminen
  • Kirkon hallinto ja sisäinen elämä
  • Apostolisen ajan kirjallisuus

---

I APOSTOLIEN AIKA

Apostolisen ajan kirkko

1. KIRKON PERUSTAMINEN

1. Jeesuksen lupaus. Maallisen elämänsä aikana Vapahtaja lupasi perustaa seurakunnan, joka on Hänen hengellinen ruumiinsa, ja jossa Hän on ikuisena päänä. Omalla verellänsä Jeesus lunasti seurakunnan. Hän asetti apostolit sen ensimmäisiksi esipaimeniksi. Ennen taivaaseen menemistänsä Jeesus antoi apostoleille käskyn pysyä Jerusalemissa ja odottaa Pyhän Hengen vuodattamista. Jeesus sanoi: »Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.... Sillä teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.» Näillä sanoilla Vapahtaja vahvisti aikaisemman lupauksensa Pyhän Hengen lähettämisestä.
2. Apostolit koolla Jerusalemissa. Jeesuksen käskyn mukaan apostolit pysyivät Jerusalemissa. Heihin liittyi muitakin Jeesuksen opetuslpsia, Jeesuksen sukulaisia, Vapahtajan Äiti ja Herran veljek$ kutsuttu Jaakob. Kaikkia Jeesuksen seuraajia oli silloin 'Jerusalemissa noin 120. Heidän joukostaan apostoli Pietari kehotti valitsemaan miehen, joka täyttäisi Juudas kavaltajan paikan. Rukoiltuaan hartaasti opetuslapset heittivät arpaa. Arvan kautta herra osoitti Mattiaan sopivaksi mieheksi kuulumaan kahdentoista apostolin joukkoon.
3. Pyhä Henki vuodatetaan. Kymmenentenä päivänä Jeesuksen taivaaseen menemisen jälkeen oli juutalaisten helluntaijuhla, ja uskovaiset olivat koolla rukoilemassa eräässä talossa. Päivän kolmannella hetkellä (meidän laskumme mukaan kello 9) tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, ikään kuin olisi käynyt tuulispää. Se täytti koko huoneen ja apostolit näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. Kaikki apostolit ja huoneessa olleet tulivat täyteen Pyhää Henkeä. Silloin heidän mielensä muuttui, he saivat rohkeutta ja mielenlujuutta sekä alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaa (Apt. 1-2:4)

2. JERUSALEMIN SEURAKUNTA

1. Pietarin ensimmäinen saarna. Juhlan johdosta oli Jerusalemiin kokoontunut paljon kansaa eri maista. He olivat hurskaita juutalaisia, jotka asuivat Palestiinan ulkopuolella, sekä juutalaisuuteen kääntyneitä pakanoita. He kuulivat humauksen ja kokoontuivat sen talon viereen, mistä humaus kuului. Tällöin apostolit täynnä Pyhää Henkeä riensivät kadulle sekä innostuneesti ja rohkeasti julistivat kaikille Jumalan suuria tekoja. Kokoontuneet juutalaiset kyselivät hämmästyneinä toinen toiselta: »Eivätkö nämä ole oppimattomia galilelaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Mitä tämä mahtaakaan olla?» Joukossa oli kuitenkin sellaisia, jotka eivät uskoneet, vaan sanoivat apostoleista: »He ovat täynnä makeata viiniä.»
2. Silloin astui Pietari esiin ja sanoi: »Miehet! Eivät nämä ole juovuksissa, sillä onhan nyt vasta kolmas hetki. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 'Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat ja nuorukaiset näkyjä näkevät! Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen Nasaretilaisen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä, hänet te olette ristiinnaulinneet. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista, minkä todistajia me kaikki olemme. Varmasti tietäköön siis koko Israelin kansa, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.»
3. Saarnan vaikutus. Pietarin voimakkaat sanat vaikuttivat moneen kuulijaan. He saivat piston sydämeensä ja kysyivät apostoleilta: »Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?» Pietari vastasi: »Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen.» Niitä, jotka kuulivat ja tottelivat Pietarin sanoja, liittyi sinä päivänä seurakuntaan noin 3.000 henkeä.
4. Seurakunta kasvaa. Saatuansa Pyhän Hengen apostolit alkoivat saarnata Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Heidän saamansa oli voimallinen, ja Herra vahvisti heidän sanansa monien voimatekojen ja merkkien kautta. Niinpä kerran Pietari ja Johannes menivät temppeliin rukoilemaan. Temppelin portin pielessä istuva kerjäläinen, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, pyysi heiltä almua. Pietari sanoi hänelle: »Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sen annan sinulle: »Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä, nouse ja kävele.» Niin Pietari tarttui ramman käteen ja nosti hänet ylös. Kansa ihmetteli ja hämmästyi nähdessään ramman kävelevän ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari jälleen voimallisesti puhui Jeesuksesta Kristuksesta, jonka nimessä ja voimalla äskeinen ihmeteko oli tehty, ja kehotti kuulijoita parannukseen ja uskoon. Sinäkin päivänä liittyi seurakuntaan suuri joukko juutalaisia, luvultaan noin 5.000. (Apt. 2:5 - 3:26.).

3. SEURAKUNNAN SISÄINEN ELÄMÄ

1. Uskovaisten lukumäärä kasvoi päivä päivältä. Heitä kutsuttiin veljiksi ja opetuslapsiksi. Kaikki seurakuntaan liittyneet muodostivat ikään kuin yhden suuren perheen. Heillä kaikilla oli yksi mieli ja yksi sydän. Varakkaat myivät omaisuutensa ja toivat rahat apostoleille jaettavaksi tarvitseville.
2. Uskovaiset elivät rukouksessa. He pyhittivät jokaisen päivän hetken Jumalalle. Joka päivä he kokoontuivat kuulemaan apostolien saarnaa ja rukoilemaan. Viikon ensimmäisenä päivänä, siis sunnuntaina, he nauttivat Herran pyhää Ehtoollista. Uskovaiset kävivät ahkerasti myös pyhäkössä ja noudattivat muitakin juutalaisia tapoja. Kaikissa heissä vaikutti Pyhä Henki: toiset opettivat, toiset palvelivat köyhiä, toiset puhuivat vierailla kielillä.
3. Herra varjelee seurakunnan pyhyyttä. Eräs mies nimeltä Ananias ja hänen vaimonsa Safiira liittyivät myöskin seurakuntaan. Noudattaen muitten esimerkkiä hekin möivät maatilansa ja toivat osan rahoista Pietarille köyhille jaettavaksi. Mutta heidän sydämensä ei ollut puhdas, he toivat rahansa ei rakkaudesta vaan turhamaisuudesta, salaten osan itselleen. Pietarille he lisäksi valehtelivat sanoen tuoneensa maatilansa koko hinnan. He kaatuivat kuolleina maahan, koska koettivat pettää Pyhää Henkeä.
4. Seurakunta järjestäytyy. Alussa apostolit sekä saarnasivat että huolehtivat seurakunnan taloudesta. Mutta sittemmin alkoi kuulua valituksia heidän holhoustoimintansa johdosta. Apostolit kutsuivat silloin seurakunnan koolle ja ehdottivat, että uskovaiset valitsisivat keskuudestaan seitsemän miestä huolehtimaan seurakunnan taloudesta, jolloin apostolit voisivat kokonaan antautua opetustyöhön. Rukoiltuaan seurakunta valitsi keskuudestaan seitsemän miestä. Apostolit panivat kätensä heidän päänsä päälle ja vihkivät heidät virkoihinsa. Näin perustettiin pappeuden alin aste, diakonin virka. Ensimmäiset diakonit hoitivat seurakunnan varoja, mutta pian hekin alkoivat saarnata ja julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Erittäin huomattavia julistajia olivat ensimmäiset diakonit Stefanus ja Filippus. (Apt. 4:32 - 5:11; 6:1-10).

4. USKOVAISIA VAINOTAAN

1. Ensimnäinen marttyyri. Diakoni Stefanus todisti voimallisesti Jeesuksesta, eikä kukaan juutalaisista kyennyt voittamaan hänen viisauttaan ja hänessä vaikuttavaa Pyhän Hengen voimaa. Silloin juutalaiset raahasivat hänet oikeuteen ja syyttivät häntä Jumalan pilkkaamisesta. Oikeudessa Stefanus todisti juutalaisille hallitusmiehille, kuinka he kautta aikojen ovat niskuroineet Jumalaa vastaan, tappaneet profeettoja eivätkä totelleet Jumalan käskyjä. Viimein he ristiinnaulitsivat Jeesuksenkin, joka ei ollut tehnyt heille mitään pahaa. Stefanuksen puhe viilsi tuomarien sydämiä, ja he olivat raivoissaan. Silloin Herra vahvisti Stefanusta. Hän sai nähdä taivaan avoinna ja Herran Jeesuksen istuvan Isän oikealla puolella. Mutta juutalaiset huusivat suurella äänellä, raastoivat Stefanuksen kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Stefanus ilolla kärsi Jeesuksen tähden ja rukoillen vihollistensa puolesta antoi henkensä Jumalan käsiin. Stefarniksen marttyyrikuoleman muistoa kirkko viettää joulukuun 27. päivänä.
2. Yleinen vaino puhkeaa Jerusalemissa. Stefanuksen kuolema oli merkkinä yleisen vainon alkamiselle uskovaisia vastaan. Juutalaiset vangitsivat uskovaisia, heittivät heidät vankilaan ja surmasivat monia. Paljon uskovaisia vaelsi Juudean ja Samarian seuduille, toiset kulkivat vieläkin, kauemmaksi ja siellä julistivat evankeliumia. Erikoisen tarmokkaasti vainosi uskovaisia nuori oppinut juutalainen Saulus, josta myöhemmin tuli pakanain apostoli Paavali. (Apt. 7 ja 8:1).

5. JERUSALEMIN SEURAKUNNAN LOPPU

1. Muita marttyyreja Jerusalemissa. Uskovaisten vainoamista jatkui vuosikymmeniä. Kuningas Agrippa I mestautti juutalaisten mieliksi apostoli Jaakobin. Sebedeuksen pojan. Hän sulki myös Pietarin vankilaan aikoen surmata hänetkin, mutta Herran enkeli avasi vankilan ovet ja Pietari pääsi pakenemaan. Viimein surmasivat juutalaiset Jerusalemin ensimmäisen piispan Jaakobin, Herran veljen. Tämä oli vanhurskas mies, jota kaikki Jerusalemin asukkaat suuresti kunnioittivat. Ylimmäisen papin Hannaan aikana, kun Juudea oli jonkun aikaa ilman roomalaista maaherraa (v. 62), ylimmäinen pappi nostatti kansan mellakkaan. Sen aikana Jaakob heitettiin temppelin katolta alas kadulle, missä hänet eräs mies iski kuoliaaksi.
2. Jerusalemin hävitys. Juutalaiset alinomaa kapinoivat roomalaisia vastaan. Viimein roomalaisten kärsivällisyys loppui, ja he lähettivät suuren sotajoukon kukistamaan kapinoivia juutalaisia. Roomalainen sotapäällikkö Vespasianus aloitti Jerusalemin piirityksen. Hänen poikansa Tiitus valloitti sen v. 70 hävittäen kaupungin perustuksia myöten. Uskovaiset pakenivat kaupungista jo ennen sen piiritystä ja pelastuivat. Sen sijaan niskuroivat juutalaiset saivat omin silmin nähdä Jeesuksen ennustuksen käyvän toteen: kaupungista ei jäänyt kiveä kiven päälle.

6. KRISTINUSKO LEVIÄÄ PAKANAIN KESKUUTEEN

1. Kornelius. Kesareassa eli roomalainen sadanpäämies, nimeltään Kornelius. Hän oli hyvä ja jumalaapelkääväinen, samoin koko hänen perheensä. Hän rukoili ahkerasti ja oli tunnettu anteliaisuudestaan köyhiä kohtaan. Kerran ilmestyi hänelle Herran enkeli ja sanoi: »Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan.» Niin Kornelius lähetti kolme uskollista miestä Joppeen hakemaan Pietaria.
2. Pietarin näky. Pietari majaili Simon nahkurin talossa. Eräänä päivänä hän nousi katolle rukoilemaan. Rukoillessaan hän joutui hurmoksiin ja näki näyn: Taivaasta laskeutui liina, jossa oli kaikenlaisia juutalaisessa laissa syötäväksi kiellettyjä eläimiä. Ääni sanoi Pietarille: »Pietari, nouse, teurasta ja syö.» Mutta Pietari vastasi: »En suinkaan Herra, sillä minä en ole koskaan syönyt mitään saastaista tai epäpyhää.» Ääni sanoi toistamiseen: »Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sano saastaiseksi.» Tämä toistui kolme kertaa. Kun Pietari ihmetteli, mitä näky mahtoi merkitä, kuuli hän, kuinka kadulla tiedusteltiin, majailiko Simon Pietari siinä talossa. Tiedustelijat olivat Korneliuksen lähettämät miehet. Samalla Herra ilmoitti Pietarille että hänen tuli seurata näitä miehiä Kesareaan.
3. Kornelius ja hänen perheensä kastetaan. Kesareassa Kornelius kutsui kotiinsa parhaat ystävänsä ja kertoi Pietarille näystään. Silloin Pietarikin ymmärsi, mitä hänen oma näkynsä merkitsi. Herra tahtoi sillä sanoa, etteivät uskovaiset saaneet halveksia pakanoita, sillä pakanoittenkin joukossa oli jumalaapelkääväisiä ihmisiä, jotka olivat otollisia ottamaan vastaan evankeliumin ja pyhän kasteen. Pietarin saarnatessa Korneliukselle ja hänen läheisilleen Jeesuksesta, Herra vielä selvemmin osoitti tämän: Pietarin puhuessa kaikki kuulijat tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja kiittivät Jumalaa. Silloin Pietari ei enää epäröinyt, vaan kastoi kaikki läsnä olevat, aikuiset sekä lapset. (Apt. 10).

7. KRISTINUSKO LEVIÄÄ PALESTIINAN ULKOPUOLELLE

Kornelius ja hänen perheensä olivat ensimmäiset kristinuskoon kääntyneet pakanat. Tämän jälkeen pakanoilta ei enää vaadittu heidän seurakuntaan pyrkiessään Mooseksen lain ulkonaisten menojen noudattamista. Noin v. 48 apostolit pitivät seurakunnassa kokouksen, jossa tämä periaate lopullisesti hyväksyttiin. Pian syntyi uusia seurakuntia Palestiinan rajojen ulkopuolelle, ja niiden jäseninä olivat ennen kaikkea Kristuksen opin vastaanottaneet pakanat. Sellainen oli kukoistava Syyrian Antiokian seurakunta, jossa uskovaisia ruvettiin nimittämään kristityiksi. Muita seurakuntia muodostui Damaskokseen, Vähän-Aasian eri maakuntiin, Kyprokselle, Samariaan ja Roomaan. Näitten seurakuntien perustajina olivat joko pyhät apostolit tai ne Jerusalemin seurakunnan jäsenet, jotka vainojen aikana pakenivat Jerusalemista. (Apt. 11:26).

Pakanain apostoli Paavali

8. SAULUKSEN KÄÄNTYMINEN

1. Saulus vainoaa Kristuksen kirkkoa. Ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen kivittämistä seurasi sivulta Saulus-niminen nuorukainen. Hän ei ottanut osaa kivittämiseen, mutta vartioiden kivittäjien vaatteita, hän osoitti hyväksyvänsä Stefanuksen kuolemantuomion. Pian tämän jälkeen Sauluksesta tuli innokkain Kristuksen kirkon vainooja Jerusalemissa. Hänen mielestään kristityt olivat jumalattomia ihmisiä, jotka tahtoivat tehdä koko Mooseksen lain mitättömäksi. Sen tähden Saulus koko sydämestään antautui hänelle rakkaan Jumalan lain puolustajaksi. Innokkaasti hän etsi kristittyjä, otti heitä vangeiksi ja antoi tuomittaviksi. Lähinnä hänen harjoittamansa vainon vuoksi Jerusalemin seurakunta hajaantui, niin että vain apostolit jäivät Jerusalemiin. Tämän jälkeen Saulus sai ylipapeilta anomansa valtuudet lähteä muuallekin juutalaisiin siirtokuntiin vangitsemaan kristittyjä ja tuomaan heitä tuomittaviksi Jerusalemiin. Hänen matkansa ensimmäinen määränpää oli Syyriassa sijaitseva Damaskoksen kaupunki.
2. Matkalla Damaskokseen. Matka Jerusalemista Damaskokseen on pitkä. Sauluksella oli aikaa miettiä sitä tehtävää, johon hän oli sitoutunut. Hän muisteli, mitä kaikkea hän jo oli tehnyt kristinuskon hävittämiseksi. Silloin hänelle muistuivat mieleen myös hänen keskustelunsa vangitsemiensa kristittyjen kanssa. Hän ihmetteli mielessään kristittyjen rohkeutta ja mielenlujuutta. Näitä ajatellen Saulus seurueineen lähestyi Damaskoksen kaupunkia. Äkkiä leimahti valo, joka sokaisi Sauluksen. Hän ja hänen seurueensa kuulivat äänen sanovan: »Saulus, Saulus, miksi vainoat minua?» Pelästyneenä Saulus huudahti: »Kuka olet, Herra?» Ääni vastasi: »Minä olen Jeesus, jota vainoat.» Silloin Saulus kysyi: »Herra, mitä käsket minun tekemään?» Ääni vastasi: »Nouse ja mene Damaskokseen, siellä saat tietää, mitä sinun on tekeminen.» Saulus nousi maasta ja havaitsi tulleensa sokeaksi, niin että hänen matkatoveriensa oli talutettava hänet kaupunkiin. Kuva: Apostoli Paavalin lähetysmatkat
3. Damaskoksessa. Damaskoksessa eli siihen aikaan Herran apostoli Ananias, jolle Herra ilmestyi näyssä ja käski hänen kastaa Sauluksen. Kasteen jälkeen aukenivat Sauluksen sekä ruumiilliset että hengelliset silmät. Hän ymmärsi nyt, että totuus oli Kristuksessa, jonka seuraajia hän oli tullut Damaskokseen vainoamaan. Sauluksessa tapahtui mielenmuutos. Hänestä tuli innokas Jeesuksen apostoli, joka uhrasi koko elämänsä evankeliumin sanoman viemiselle pakanain keskuuteen. (Apt. 9:1).

9. APOSTOLI PAAVALIN ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA

1. Kääntymyksensä jälkeen apostoli Paavali jäi joksikin ajaksi Damaskokseen ja saarnasi siellä Jeesuksesta, mutta pian hänen piti paeta tästä kaupungista, koska juutalaiset olivat päättäneet tappaa hänet. Paavali pakeni Jerusalemiin, missä myös ryhtyi innokkaasti julistamaan evankeliumia, mutta täältäkin hänen oli paettava. Silloin Herra ilmestyi hänelle näyssä ja sanoi: »Lähde pois Jerusalemista, sillä minä lähetän sinut pakanain keskuuteen.» Niin Paavali lähti Jerusalemista kotikaupunkiinsa Tarsoon. Sieltä Barnabas haki hänet Antiokiaan, jossa Paavali viipyi kokonaisen vuoden saarnaten pakanoille ja juutalaisille.
2. Antiokiassa tapahtui, että erään jumalanpalveluksen aikana Pyhä Henki ilmoitti seurakunnalle: »Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut.» Niin seurakunta rukoili ja paastosi, veljet panivat kätensä Paavalin ja Barnabaan päälle ja nämä lähtivät matkalle. He purjehtivat ensin Kyprokselle, missä Paavali voitti Kristukselle roomalaisen maaherran. Kyproksen saarelta apostolit purjehtivat Vähään-Aasiaan, missä Paavali ja Barnabas saarnasivat monessa kaupungissa ja maakunnassa. Missä tahansa Paavali ja hänen toverinsa kävivätkään, sinne perustettiin kristillinen seurakunta. Ne olivat alussa pieniä ja vähäväkisiä, mutta vuosien kuluessa ne kasvoivat ja vahvistuivat ja olivat myöhemmin kuuluisia uskostaan ja hurskaudestaan.
3. Matkoillaan apostoli Paavali joutui kärsimään monia vaivoja. Hän joutui ryövärien käsiin, sai kärsiä kylmää ja nälkää, sairautta ja vainoa. Monesta kaupungista hänet ajettiin pois juutalaisten vehkeilyjen tähden. Eräässä kaupungissa häntä jopa kivitettiin. Mutta Paavali ei välittänyt vaarasta, sillä Kristus oli hänelle kaikki kaikessa. (Apt. 13 ja 14:1).

10. APOSTOLI PAVALIN TOINEN LÄHETYSMATKA

1. Kristinusko tuodaan Eurooppaan. Paavali oli ensimmäisen matkansa jälkeen palannut Antiokiaan, jossa hän viipyi jonkun aikaa. Pian hän kuitenkin varustautui lähtemään toiselle matkalleen. Ensin hän vieraili Vähään-Aasiaan perustetuissa seurakunnissa ja järjesti niitä ja jatkoi matkaansa halki koko Vähän-Aasian aina sen läntiseen osaan saakka. Trooassa Paavali näki näyn: makedonialainen mies kutsui häntä Makedoniaan. Paavali purjehti yli meren ja julisti evankeliumia Makedoniassa ja Kreikassa. Tämä tapahtui v. 50.
2. Euroopassa Paavali perusti seurakuntia Filippiin, Korinttoon ja Thessalonikaan. Juutalaiset kohtelivat häntä kaikkialla vihamielisesti, mutta siitä huolimatta kaikkialle syntyi pieniä kristillisiä seurakuntia. .(Apt. 15:36; 18:22).

11. APOSTOLI PAAVALIN KOLMAS LÄHETYSMATKA, VANKEUS JA KUOLEMA

1. Kolmannella matkallaan apostoli Paavali saarnasi Vähässä-Aasiassa. Hänen toimintansa keskuspaikkana oli Efeson kaupunki, missä hän saarnasi lähes kolme vuotta.
2. Kolmannen matkansa jälkeen Paavali matkusti ystäviensä kanssa Jerusalemiin, jossa hänet juutalaisten vihan tähden vangittiin. Kaksi vuotta apostoli oli vankina Kesareassa roomalaisen maaherran suojeluksessa, mutta kun juutalaiset alkoivat vaatia Paavalin tuomitsemista juutalaisten lakien perusteella, vetosi Paavali, joka oli Rooman kansalainen, keisariin. Silloin hänet lähetettiin vangittuna Roomaan. Matka Roomaan oli seikkailurikas ja pitkä. Roomassa Paavali sai sotamiehen vartioimana asua vuokra-asunnossa. Hän sai ottaa vastaan vieraita ja ystäviä ja sai myös vapaasti saarnata. Perustamistaan seurakunnista apostoli huolehti kirjeenvaihdon välityksellä. Hän kirjoitti seurakunnille lähetyskirjeensä, joista suurin osa on säilynyt. Apostoli Paavalin lähetyskirjeet ovat Uuden Testamentin vanhimpia kirjoja.
3. Perimätiedon mukaan apostoli Paavali pääsi kahden vuoden vankeuden jälkeen vapauteen ja teki vielä neljännen matkan, mutta palasi jälleen Roomaan, missä hänet keisari Neron aikana toimeenpannussa vainossa mestattiin v. 64. (Apt. 18:23 - 28:31).

Muitten apostolien toiminta

12. PYHÄ APOSTOLI PIETARI

1. Apostoli Pietari aloitti saarnatoimintansa Jerusalemissa, jatkoi sitä Juudean muissa kaupungeissa ja Samariassa. Jerusalemissa apostoli Pietari sai kärsiä paljon vainoa, oli vangittuna ja joutui piestäväksi. Mutta hän ei lannistunut, sillä hän muisti aina, kuinka hän Jeesuksen kärsimisen aikana oli luopunut mestaristaan, ja nyt hän tahtoi sovittaa heikkoutensa.
2. Juudeasta Pietari matkusti Foinikiaan, Syyriaan ja Vähään-Aasiaan ja jatkoi siellä julistustyötä. Keisari Neron aikana Pietari saapui Roomaan ja kohtasi siellä vankeudessa olevan apostoli Paavalin. Vainon puhjetessa Pietari oli pakomatkalla Roomasta maaseudulle ja näki matkalla näyn, ristiä kantavan Kristuksen. »Minne menet, Herra?» kysyi apostoli Pietari. »Menen Roomaan kärsiäkseni vielä kerran puolestasi», vastasi Kristus. Silloin Pietari ymmärsi, että oli tullut hänen aikansa todistaa verellään uskonsa Kristukseen ja rohkaista muita kristittyjä. Viipymättä hän palasi Roomaan, jossa hänet vangittiin ja v. 64 surmattiin ristiinnaulitsemalla. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin yhteisenä muistopäivänä kirkko viettää kesäkuun 29. päivää. (Apt. 12:1).

13. PYHÄ APOSTOLI JOHANNES TEOLOGI

1. Tietomme apostoli Johanneksen toiminnasta perustuvat perimätietoon. Herran Äidin kuolemaan asti Johannes toimi Jerusalemissa yhdessä apostoli Pietarin kanssa. Herran Äidin kuoleman jälkeen hän siirtyi Vähään-Aasiaan, missä oli seitsemän seurakunnan johtajana.
2. Vainojen aikana Johannes vangittiin ja karkotetiin Patmos-saarelle. Viimeiset elinvuotensa Johannes vietti Efesossa, missä saavutti kaikkien rakkauden ja kunnioituksen. Apostoli Johannesta sanotaan rakkauden apostoliksi, koska hänen rakkain lauseensa oli: »Lapsukaiset, rakastakaa toinen toistanne». Johannes kuoli 105 vuoden vanhana. Hänen muistopäivänsä on syyskuun 26.

14. PYHÄT APOSTOLIT ANDREAS, MATTEUS, JUUDAS JA TUOMAS

Apostoli Andreas, Pietarin veli, saarnasi kristinuskoa Mustan meren rantamailla. Perimätiedon mukaan hän kävi myös nykyisen Venäjän alueella ja ennusti Kiovan vuorella, että paikasta tulee kuuluisa kristillisen kirkon keskus. Kertoopa valamolainen perimatieto hänen käyneen samalla matkalla myös Valamon saarilla. Apostoli Matteus saarnasi Makedoniassa, Syyriassa, Persiassa ja Etiopiassa, missä kärsi marttyyrikuoleman. Apostoli Juudas toi evankeliumin Armeniaan ja Persiaan. Apostoli Tuomas saarnasi kaukaisessa Intiassa. Kaikki he rohkeasti julistivat Kristuksen evankeliumia ja kärsivät sen tähden kuoleman. (Hlk 252).

Yleiskatsaus apostolisen ajan kirkkoon

15. KRISTINUSKON LEVIÄMINEN

30-40 vuodessa kristinusko apostolien toimesta levisi koko laajaan Rooman valtakuntaan. Apostolit sananmukaisesti täyttivät Jeesuksen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.» Kristillisiä seurakuntia oli tällä ajalla: Palestiinassa, Syyriassa, Persiassa, Intiassa, Vähässä-Aasiassa, Armeniassa, Makedoniassa, Kreikassa, Roomassa, Espanjassa, Pohjois-Afrikassa ja Etiopiassa.

16. KIRKON HALLINTO JA SISÄINEN ELÄMÄ

1. Perustamiinsa seurakuntiin apostolit asettivat kättensä päällepanemisen kautta seurakunnan vanhimpia eli presbyteerejä. Toisille näistä apostolit antoivat vallan asettaa ja vihkiä uusien seurakuntien vanhimmat ja diakonit. Näin vanhimpia sanottiin piispoiksi. Heillä oli siis sama valta kuin apostoleilla. Seurakuntien vanhimmat johtivat seurakuntia, mutta tärkeimmistä asioista päätettiin apotolien esimerkkiä noudattaen yhteisissä kokouksissa.
2. Pyhän Hengen armolahjat tulivat apostolisen ajan seurakunnissa erityisen selvästi ilmi. Yhteisissä jumalanpalveluksissa esiintyivät miehet, joilla oli profetoimisen lahja. Toiset puhuivat eri kielillä ja toiset paransivat sairaita. Rauha jarakkaus vallitsi seurakunnisssa. Köyhistä pidettiin hyvää huolta. Oli naisia, jotka kokonaan antautuivat köyhien ja sairaitten hoitoon. Seurakunnan elämän kohokohta oli yhteinen jumalanpalvelus. Joka sunnuntai kokoonnuttiin Herran Ehtoollisen viettoon, joka päättyi yhteiseen rakkauden ateriaan. Kirkkoja ei vielä ollut, vaan jumalanpalvelukset pidettiin yksityisissä kodeissa. Päivän kolmas ja yhdeksäs hetki pyhitettiin rukouksella. Keskiviikkoisin ja perjantaisin paastottiin. Kristillisistä juhlista vietettiin näihin aikoihin ainakin pääsiäistä, helluntaita ja Jeesuksen syntymäjuhlaa.

17. APOSTOLISEN AJAN KIRJALLISUUS

1. Apostolit levittivät evankeliumia etupäässä suullisesti. Seurakunnissa heidän opetuksensa säilyi joko suullisena tai kirjoitettuna perimätietona. Yhteistä, kirjoitettua esitystä Jeesuksesta ja Hänen opistaan ei alussa ollut. Vasta ensimmäisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla alkoivat ilmestyä Raamatun Uuden Testamentin kirjat. Apostoli Paavali oli ensimmäisiä Uuden Testamentin kirjojen kirjoittajia. Hän kirjoitti joukon lähetyskirjeitä eri seurakunnille ja lähimmille työtovereilleen, kuten Timoteukselle ja Tiitukselle.
2. 60-luvulla kirjoitti apostoli Markus, Pietarin ja Paavalin työtoveri, ensimmäisen evankeliumin. Tämä evankeliumi oli tarkoitettu pakanuudesta kääntyneille kristityille. Ennen 70-lukua kirjoitti Jeesuksen opetuslapsi Matteus juutalaiskristityille oman esityksensä Jeesuksesta. Samanaikaisesti kirjoitti apostoli Luukas oman evankeliuminsa ja Apostolien teot -nimisen kirjan. Ensimmäisen vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä tarkasti Jeesuksen opetuslapsi Johannes Teologi nämä kolme evankeliumia ja hyväksyi ne. Seurakuntansa pyynnöstä hän kirjoitti oman esityksensä, neljännen evankeliumin. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut Uuden Testamentin ainoan profeetallisen kirjan, Johanneksen ilmestyksen, ja kolme lähetyskirjettä.
3. Muut Uuden Testamentin kirjojen kirjoittajat ovat apostolit Pietari, Juudas ja Jaakob. Ensimmäisellä vuosisadalla syntyi runsaasti muutakin kristillistä kirjallisuutta, jota kristillisissä seurakunnissa luettiin Jumalan sanana. Vasta 3. ja 4. vuosisadalla lopullisesti koottiin yhteen ne kirjat, luvultaan 27, jotka kristillinen kirkko hyväksyi Pyhän Hengen johdatuksesta kirjoitetuiksi Uuden Testamentin kirjoiksi.

(jatkuu ...)