Olavi Petsalo

Rovasti Olavi (Oleg) Petsalo Aamun Koiton 12-13/2000 kuvassa
(kuva: Aamun Koitto 2000 / ON)

Rovasti Olavi (Oleg) Petsalo, (aik. Pevtsoff), s. 11.11.1917 Suistamo, kuoli 28.5.2000 Iisalmi.
(Geni-linkki)
Vaimo: Vera, os.Sarkonsalo
Vanhemmat
isä: Aleksandr Pevtzoff (1869-1924)
äiti: Anna, os. Grigorjeva (1876-1964)
Lapset:
Olavi
Mariamne
Katerina
Helena
Elisabet
Antero
Anita
Kristiina
Markus
(Aamun Koitto 12-13 / 16.6.2000)

Kirkossamme merkittävän elämäntyön suorittanut rovasti Olavi Petsalo nukkui kuolonuneen sunnuntaina 28. toukokuuta 2000. Muistoliturgia toimitettiin KS piispa Panteleimonin ja siunaus KP metropoliitta Ambrosiuksen johdolla Lappeenrannan kirkossa pääsiäiskauden päättäjäisjuhlana 31. toukokuuta. Hautaan laskeminen tapahtui saman päivän iltana Iisalmen ortodoksisella hautausmaalla, jossa saattoväen joukossa oli myös KP arkkipiispa Johannes.

Olavi Petsalo jatkoi vanhan karjalaissuvun kunniakkaita perinteitä. Hän syntyi Suistamolla rovasti Aleksander Pevtsovin perheeseen 11. marraskuuta 1917 ja suuntautui pienestä pitäen kirkolliselle alalle. Hän opiskeli Sortavalan pappisseminaarissa 1933-39 ja vihittiin papiksi 6. joulukuuta 1941. Jatkosodan aikana hän toimi Itä-Karjalan sotilasesikunnassa sekä 1944 heimopataljoona 3:n pappina, ja sodan päätyttyä karjalaisen siirtoväen sielunpaimenena Pohjanmaalla. Vuosina 1950-53 Olavi Petsalo oli seurakunnan esimiehenä Kiuruvedellä ja Rautalammilla ennen kuin hänestä 1953 tuli Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra. Tuossa virassa hän toimi lähes kolme vuosikymmentä jääden täysin palvelleena eläkkeelle vuonna 1982.

Viranhoidon ohella rovasti Petsalo toimi uskonnonopettajana seurakuntansa alueen kouluissa. Hän osallistui aktiivisesti myös useiden järjestöjen työhön. Hän toimi mm. Suistamo Seura ry:n puheenjohtajana 1953-71 ja kirkkokuntamme sisälähetysjärjestön Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan puheenjohtajana 1967-79. Erityisen ahkerasti hän osallistui yhdessä edesmenneen puolisonsa Veran (s. Sarkonsalo) kanssa tiistaiseurojen toimintaan.
< br> Kuorolaulu oli lähellä Olavi Petsalon sydäntä. Jo pappisseminaariaikanaan hän toimi oppilaskuoron johtajana, ja myöhemmin Iisalmessa hän johti mm. Rautatieläisten kuoroa.

Isä Olavi tuli tunnetuksi myös säveltäjänä. Lukuisia hänen säveltämiään lauluja on julkaistu siirtoväen keskuudessa rakkaaksi tulleessa kirjassa ''”Vaeltajan lauluja”''.

Isä Olavi oli ennen kaikkea karjalaisen kirkollisen ja hengellisen perinteen vaalija. Ehkä merkittävintä hänen elämäntyössään oli toiminta siirtolaisten sielunpaimenena, rippi-isänä ja hengellisenä ohjaajana. Hän osasi lohduttaa, tukea ja rohkaista juuriltaan kiskaistua karjalaista ortodoksista kansaa.

Perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät muistavat isä Olavia suurella ilolla ja kiitollisuudella. He rukoilevat, että Herra saattaisi uskollisen palvelijansa "lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä".

Veikko Purmonen
(kirjoittaja on isä Olavin vävy)

"Hänessä (isä Olavissa) oli elävää todellisuutta se Kirkon monivuosisatainen perinne, joka näkee pappeuden koko elämän täyttävänä kutsumustyönä, suurempana ja tärkeämpänä kuin muut arvot." (Arkkipiispa Johanne muistosanoista rovasti Olavi Petsalolle)

Isä Olavi Petsalo sai rovastin arvon 28.3.1966. Muihin huomionosoituksiin kuuluvat Ortodoksisten Nuorten Liiton kultainen ansiomerkki (1973), Pyhä Karitsan ritarikunnan 1 luokan jäsenmerkki (1977) ja komentajamerkki (1997), Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan kunniajäsenyys (1979) ja kultainen merkki (1991) sekä koruristin kantoikeus (1987).

Olavi Petsalon lapsista monet ovat valinneet kirkollisen uran. Antero oli Kiuruveden ja Markus oli Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra. Helena Tchervinskij oli Helsingin seurakunnan viides kanttori ja samassa seurakunnassa vaikutti tekstiilinopettaja Mariamne, joka oli seurakunnan kirkkoherran Veikko Purmosen puoliso. Katarine Lehtomäki on kanttori Kotkassa. Petsaloiden muut neljä ovat Anita, Elisabeth, Kristiina ja Olavi.
Isä Olavin 80-vuotishaastattell julkaistiin Aamun Koitossa 20/1997. (AK)