ONL:n synty - osa IV
Ortodoksi.netista
(Tämä on neljäs osa useammasta artikkelista koostuvasta sarjasta "ONL:n synty".)
(Voit myös kuunnella tämä artikkelin klikkamalla linkkiä "Kuuntele" ja halutessasi lukea tekstin samaan aikaan puhutun tekstin kanssa, kun siirrät puhutun tekstin uuteen välilehteen.)
Vuonna 1939 useissa Aamun Koiton artikkeleissa kannettiin suurta huolta ortodoksisen nuorison ja koululaisten uskonnollisten tarpeiden ja valistuksen hoitamisesta. Ortodoksien yleisempää tarkempaa tietämystä omasta uskonnostaan kuvaa myös hieman tämä AK 1939 nro 19:n artikkeli, jossa toisaalta kannetaan suurta huolta ortodoksisesta nuorisosta ja sen sivistystasosta etenkin Raja-Karjalassa, mutta samalla koko ajan tuolle ajalle ominaisesti ja osittain varmaan ortodoksisuudesta ja kirkostamme tarkemman tietomäärän vuoksi yhä käytetään muotoa kreikkalaiskatolinen kirkko.
Raja-Karjala ja sen nuoriso on suurena huolenaiheena, kun artikkelissa sanotaan mm. ”Nykyaikanahan ovat tiedot elämän eri aloilta välttämättömiä jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle, ja olosuhteiden pakosta valistuksessa takapajulle jääneen Raja-Karjalan kansan valistuksen halussa on ikäänkin ummehtuneessa ilmassa ja pimeässä olleen ihmisen tarvetta hengittää raitista ilmaa ja saada nähdä valoa.”
Ortodoksi.net on kaikesta huolimatta hieman modifioinut tekstiä ja korjannut kaikki virheellisiksi katsottavat ”kreikkalaiskatolinen” -sanat sanalla ”ortodoksinen”.
Aamun Koitto 1939 nr. 19 / 12.5.1939 s. 5-6
Kuuntele artikkelin teksti
Ortodoksisen koulunuorison suhteesta uskontoonsa
Karjalan eri puolilta joutuu nykyään jo vuosittain suuri joukko ortodoksisia nuoria kaupunkeihin tai muihin suurempiin yhdyskuntiin erilaisiin kouluihin. Ortodoksisia nuoria on kouluissa nykyään paljon enemmän kuin ennen, sillä ovathan nyt jo maamme etäisimmätkin ääret verrattain kiinteässä yhteydessä muuhun Suomeen, ja valistuksen saamisen halu on levinnyt kaukaisimmillekin saloseuduille. Onhan viime aikoina usein puhuttu ortodoksisen Raja-Karjalan nuorison suuresta tiedon ja valistuksen halusta. Erikoisesti tätä on osoittanut vapaan kansansivistystyön elinvoimaisuus Raja-Karjalassa, mutta myös kaikessa muussakin tämä on huomattavissa. Tähän onkin luonnolliset syyt. Nykyaikanahan ovat tiedot elämän eri aloilta välttämättömiä jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle, ja olosuhteiden pakosta valistuksessa takapajulle jääneen Raja-Karjalan kansan valistuksen halussa on ikään kuin ummehtuneessa ilmassa ja pimeässä olleen ihmisen tarvetta hengittää raitista ilmaa ja saada nähdä valoa. Kaikesta tästä on syytä suureen iloon Raja-Karjalan kansalla itsellään sekä myös muulla Suomella, eikä suinkaan vähiten sillä kirkolla, jonka piiriin Raja-Karjala kuuluu. Eihän ole vielä kovin kaukana aika, jolloin oli vallalla se käsitys, että ortodoksinen nuoriso on jollain tavoin sivistyskyvyttömämpi kuin muun Suomen nuoriso, ja nähtiinpä tähän syytä ortodoksisessa kirkossa, jonka piiriin kuuluva varsinainen kansa oli muka Venäjän malliin sivistymätöntä. Nyt ovat nämä kummatkin olettamukset osoittautuneet vääriksi. Ortodoksinen Karjalan nuoriso on olosuhteiden muututtua osoittautunut olevansa yhtä sivistyskelpoista muun Suomen nuorison kanssa, eikä ortodoksinen kirkkomme ole suinkaan osoittautunut miksikään sivistysviholliseksi.
Ortodoksisella nuorisolla on syytä olla iloinen siitä, että se on saanut osakseen oikeuden ja onnen sivistyksen saamiseen. Mutta tämän mukana se on saanut myös velvollisuuksia kirkkoaan, kotiseutuaan ja heimoaan kohtaan, velvollisuuksia, jotka monesti tahdotaan unohtaa. Kotoisesta ympäristöstään, oman uskontonsa keskuudesta joutuu moni ortodoksinen nuori kouluun tultuaan vieraaseen ympäristöön. Ylempien koulujen ortodoksiset oppilaat ovat kouluissaan vähemmistönä, monesti kuin pisarat meressä. Moni nuori voi tuon seikan johdosta kouluun jouduttuaan tuntea jonkinlaista orpoutta, tahtoo lapsuutensa uskon kanssa piilottautua muuhun joukkoon, salata uskonsa ja jopa ajanoloon unohtaakin sen jossain määrin. Suhtautuvathan nykyään monet ortodoksiset kodissaan asuvat nuoret välinpitämättömästi lapsuutensa uskoon ja jouduttuaan sitten jonnekin kauemmaksi kotiseudultaan hylkäävät lapsuutensa uskon, tai sitten heillä ei ole sen kanssa muuta tekemistä kuin nimi kirkonkirjoissa. Monesta ortodoksisesta koululaisnuoresta voi kouluaikansa loputtua tulla tuollainen luopio. Mutta siihen ei ortodoksisella Karjalalla ole varaa. Se tarvitsee jokaisen nuorensa eikä vähiten niitä, jotka ovat päässeet hankkimaan itselleen tietoja ja sivistystä. Jo kouluaikanaan on ortodoksisella nuorilla kouluissaan tärkeä edustustehtävä. He ovat joutuneet oman uskontonsa edustajiksi toista uskontoa olevan enemmistön joukkoon. Se, miten he suhtautuvat uskontoonsa, ei koske ainoastaan heitä, vaan myös koko ortodoksista kirkkoamme. He hankkivat sille joko arvonantoa tai halveksuntaa. Jos he suhtautuvat uskontoonsa välinpitämättömästi ja ikään kuin häpeilevät sitä, niin voidaanko vaatia, että muut kunnioittaisivat ja tuntisivat arvonantoa sellaista uskontoa kohtaan, jota sen omat jäsenetkään eivät rakasta. Voiko kukaan karjalainen nuori sanoa, että hänen kirkkonsa ja lapsuutensa usko ansaitsee tällaisen palveluksen? Tällaisen tekijä rikkoo esi-isiensä, heimonsa, kotinsa ja omankin elämänsä pyhimpiä arvoja vastaan.
Moni ortodoksinen nuori hylkii uskontoansa myös sillä syyllä, että hän on muka kyllin viisas sitä arvostelemaan, katsomaan sen eräitä uskomuksia ja menoja turhiksi. Kenties koululaisilla on siihen suurin vaara. Onhan nykyajan tiedolla se ominaisuus, että se asettaa järjen punnitsemaan myös sitä, missä meidän tulee omata vain nöyrä lapsenusko. Saadakseen itselleen todellisia elämänarvoja ja sisäiselle elämälleen selvyyttä ja rauhaa tulee nykyajan tietoa saavan ihmisen omata myös tuo lapsenusko. Siinä suhteessa on ortodoksisten nuorten, koululaistenkin, hyvä ottaa oppia kotiseutunsa vanhemmilta ihmisiltä, joilla vielä tuo usko on elämän suurimpana sisältönä ja voimana.
Ortodoksisten koululaisten tulee jo kouluaikanaan ajatella edessä olevan elämänsä velvoituksia. Ortodoksinen kirkkomme odottaa kansallista elinvoimaa elämäänsä ja ennen kaikkea se odottaa sitä siltä nuorisolta, joka on nimeltään, kieleltään ja mieleltään suomalaista Karjalan nuorisoa ja joka on saanut suomalaisen sivistyksen. Tämä tulee muistaa niiden ortodoksisten Karjalan nuorten, joilla on ollut onni päästä käymään koulua ja hankkimaan tietoja. Heillä on elämässä mahdollisuus päästä niille paikoille, joissa voivat muita enemmän tehdä kirkkonsa ja kotiseutunsa hyväksi. Muistettava on myös, että kuka on enemmän saanut, häneltä enemmän odotetaankin. Kellä on ollut onni hankkia edellytyksiä työhön, hänen on myös sitä kerran tehtäväkin. Eikä se, mitä jostain ortodoksisesta nuoresta tulee kouluaikansa jälkeen, saa erottaa häntä kirkostaan ja kotiseudustaan, vaan hänen tulee liittyä niihin entistä enemmän.
Mutta jos kouluaikana, joka kestää useita vuosia, ortodoksinen nuori vieraantuu lapsuutensa uskosta, niin on hänen vaikeampi liittyä siihen elämänsä varsinaisen työpäivän tultua. Siksi on tärkeää, että lapsuudesta miehuuteen asti säilyy läheinen ja elävä suhde siihen uskoon, jonka ihminen on kasteessa saanut, ja siihen maaperään, johon hänen elämänsä juurien tulee aina liittyä, minne hän itse elämänsä aikana joutuneekaan. Kellä ei ole näin ollut, hän on valmis jättämään lapsuutensa uskon silloin, kun on joksikin valmistunut. Tämän voi asianomainen tehdä hankkiakseen itselleen joitain aineellisia etuja tai näyttääkseen jonnekin muualle jouduttuaan muka suomalaisemmalta, kun ei omista uskontoa, jota eräät vielä pitävät ryssän uskontona. Ei ole niinkään harvinaista kuulla jonkun opettajaksi aikovan ortodoksin sanovan, että jos hän ei heti saa paikkaa, niin hän muuttaa uskontonsa, ja voipa joskus kuulla valituksia siitä, että ortodoksisten opettajien on oltava syrjäisessä Raja-Karjalassa huonommassa asemassa kuin muualla olevien opettajien. Tämä on surullista kuultavaa. Eikö pitäisi ajatella muutakin kuin aineellisia etuja? Mielellään puhutaan rakkaudesta Karjalaa ja sen kansaa kohtaan, mutta kun pitäisi mennä tuon kansan luokse korpeen, niin silloin nuristaan.
Sellainen henkilö, joka muualle jouduttuaan tai elämässä joksikin päästyään ensimmäiseksi muuttaa uskontonsa, ei suinkaan levitä muualle Suomeen hyvää käsitystä Raja-Karjalan kansasta ja sen uskonnosta. Tällainen henkilö ei kiellä ainoastaan lapsuutensa uskoa, vaan myös kuulumisensa rajalla elävään Karjalan kansaan. Helposti voi tällaisesta henkilöstä saada sen käsityksen, että koko rajan kansan uskonnossa ja elämässä on jotain sellaista, mikä ei siedä päivänvaloa ja tunnustamista muualla Suomessa. Luulisi, että sivistyksestä osalliseksi päässeellä ortodoksisella rajakarjalaisella olisi kunniatehtävä kotiseutunsa ja isiensä uskontoa kohtaan tunnustaa yhteytensä niihin, minne hän joutuneekaan. Sillä tavalla hän voisi levittää tietoisuutta siitä, ettei rajalla asu suinkaan joitain sivistymättömiä ryssiä, vaan erilaisesta uskonnostaan huolimatta samaa Suomen kansaa. Siksi ortodoksisten koululaisen on jo kouluaikanaan ajateltava tulevaisuuttaan tuossakin suhteessa. Lapsuuden uskoon on koko kouluajan säilytettävä läheinen suhde. Vieläpä tuo suhde voi kouluaikana syventyäkin koulussa saadun uskonnon opetuksen avulla. Näin voi uskonto olla voiman antajana koulutyölle, ja näin se sitoo ihmisen sisäisen elämän juuria sinne, minne niiden tuleekin kuulua. Kun sitten tulee aika astua elämän keskipäivän työhön, on tuollainen ihminen selvillä työstään ja velvollisuuksistaan kotiseutunsa elämää ja uskontoa kohtaan. Ja minkälaiset mahdollisuudet ovatkaan etenkin ortodoksisilla opettajilla elää ja toimia heimonsa ja sen uskonnon hyväksi. Mutta työmaata on kaikilla muillakin. Niin monella tavalla voi jokainen omaa uskoaan kunnioittava ja rakastava ihminen olla työskentelemässä sen hyväksi, ennen kaikkea omalla elämällään.
Hoitakoon jokainen ortodoksinen koululainen edustustehtävänsä hyvin osoittamalla kunnioitusta ja kiintymystä omaa lapsuutensa uskoa kohtaan. Yrittäköön jokainen ortodoksinen koululainen koulussa parhaimpansa, siten näyttäen ortodoksisen nuorison sivistystahtoa ja tunnollisesti valmistuen tulevia elämäntehtäviä varten, sillä ortodoksinen Karjala tarvitsee kaikilla elämän aloilla hyviä ja ahkeria työntekijöitä. Tässä työssä olkoon suurimpana apuna lapsuuden usko, jota jokainen sisimmässään vaalikoon. Ja jos joskus koulutyössä valtaisi tunne, että meitä on niin vähän, niin tulee muistaa, että kaikista hajallaan olevista kertyy suuri joukko, jolla on sama usko ja samat tehtävät kirkkomme ja Karjalamme työvainiolla. Tämä joukko voi kerran saada paljon aikaan, jos vain sillä on rakkautta heimoaan ja sen uskoa kohtaan. Tämä rakkaus ei vain saa jäädä pelkiksi kauniiksi sanoiksi, vaan se tulee jokaisen työllään ja elämällään todeksi osoittaa, mitä itsekustakin tullee ja minne kukin elämänsä aikana joutunee.
Konsta Toivonen
(seuraavat voit lukea tai kuunnella oheisista linkeistä)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa I)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa II)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa III)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa IV)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa V)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa VI)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa VII)