Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemisesta (opetuspuhe)

"Heittäkäämme pois kaikki maalliset huolet"

Suuri paasto on valmistautunut meitä ylösnousemuksen juhlaan ja sen tarkoituksena on nimenomaisesti saada elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Maalliset ja turhat asiat tulisi jättää taka-alalle ja keskittyä hengellisesti ja pelastuksen kannalta tärkeisiin asioihin.

Aivan kuten liturgiassakin Kerubiveisun sanojen mukaisesti meitä kehotetaan "heittämään pois kaikki maalliset huolet", niin samalla tavoin meidän tulisi tässä vaiheessa olla siinä tilassa, että olemme luopuneet turhista maallisista huolista. Kysymys on edelleen meistä ja meidän pelastuksestamme, mutta enää emme katso asioita Suuren Paaston kautta, vaan seuraamme Kristuksen kärsimyksiä aivan vierestä. Ja oikeastaan emme pelkästään seuraa vierestä, vaan ajan pyhittämisen kautta myös todeksi elämme näitä pyhiä tapahtumia.

Suuri viikko on Kristuksen maanpäällisen työn huipentuman esilletuomista. Se ei ole oikeastaan sitä, että me surisimme ja säälisimme Kristuksen kärsimyksiä, vaan enemmän sitä, että surisimme sitä, että ihminen on langennut Jumalan yhteydestä ja rakastaa syntiä ja tätä maailmaa enemmän kuin Kristusta. Sitä meidän tulisi surra.

Mutta Kristus on tehnyt kaiken tämän meidän tähtemme. Ja jokainen liturgia on itse asiassa meille osoituksena tästä Kristuksen lunastustyöstä. Se on Eukaristiaa - Kiitosuhria. Eräässä Eukaristian rukouksessa sanotaan tämä seuraavasti:

"Tämä tehkää minun muistokseni; niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, julistatte te minun kuolemaani ja tunnustatte minun ylösnousemiseni.

Niin mekin, oi Herra, muistaen Hänen pelastavaisia kärsimyksiänsä, eläväksi tekevää ristiä, kolmipäiväistä haudassa olemista, kuolleista ylösnousemista, taivaisiin menemistä, Sinun, Jumalan ja Isän, oikealla puolella istumista sekä Hänen kunniallista ja peljättävää toista tulemistansa. - Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle edes kannamme kaiken tähden ja kaiken edestä." (Basileios Suuren eukaristiarukouksesta) Jokaisessa liturgiassa me olemme mukana noissa kärsimyksissä ja toisaalta ylösnousemuksen riemussa. Mutta takaisin Suureen viikkoon ja noihin ihmeellisiin tapahtumiin. Johdantona tuolle Suurelle viikolle on ollut Lasaruksen kuolleista ylösherättäminen ja Kristuksen vastaanottaminen kuninkaana ja vapahtajana Palmusunnuntaina.

"Ken sanoin voisi selittää sen kauhean, totisesti uuden tapauksen, että hän, joka luomakuntaa hallitsee, antaa itsensä kärsimyksille alttiiksi ja kuolee meidän edestämme?"

Mutta kuinka nopeasti tuo ihmisten juhlima Kuningas, Vapahtaja ja sankari muuttuikaan ryövärin kaltaiseksi ja kaikkien hylkäämäksi ihmiseksi. Miten ihmismieli voi alle viikossa muuttua tällä tavoin? Miten "Hoosianna" tervehdys muuttui ja yltyi huudoksi "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!"

Saatamme paheksuen tuomita kaikki nuo ihmiset, jotka hylkäsivät Kristuksen ja ristiinnaulitsivat Hänet. Mutta jos pohdimme tätä asiaa syvällisemmin, niin huomaamme, että emme ole oikeastaan yhtään sen parempia tai viisaampia kuin nuo ihmiset tuolloin Jerusalemissa.

Nykypäivän suurin haaste on maallistuminen ja käytännössähän se tarkoittaa juuri sitä, että ihmiset hylkäävät Kristuksen. Kysymys on tietoisesta valinnasta ja luopumisesta Kristuksesta. On totta, että ihmiset aika ajoin kääntyvät Kristuksen puoleen ja tervehtivät häntä sanomalla "Hoosianna! Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen." Usein tämä tapahtuu juuri siinä tilanteessa, kun ihminen epätoivoisesti tarvitsee apua, eikä kukaan muu pysty häntä auttamaan.

Mutta vielä useammin syntyy niitä tilanteita, jolloin ihminen lähtee mukaan tämän maailman menoihin ja silloin hän kääntää myös selkänsä Kristukselle. Kysymys saattaa olla myös siitä, että usko häviää ja ihminen ei edes halua kääntyä Jumalan puoleen, koska "Ei Hän kuitenkaan auta minua". Tämänkaltaiset sanat kuuluivat myös Kristuksen ristin juurelta, kun fariseukset ja lainopettajat pilkkasivat Kristusta:

"--Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä" --Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen." (Matt. 27:40-42) Kärsimys on asia, jota ihminen ei tietenkään halua osakseen ja tämän vuoksi monesti ajatellaankin, että uskovainen ihminen ei ole ansainnut kärsimystä. Tulee tilanteita, jossa suuren onnettomuuden tai vastoinkäymisen keskellä ihminen sanoo Jumalalle: "Miksi teit tämän minulle! Olen aina uskonut Sinuun, käynyt kirkossa, kasvattanut lapseni uskoon, auttanut köyhiä, enkä tehnyt pahaa lähimmäisilleni ja siltä Sinä minua näin rankaiset!" Monesti onkin käynyt niin, että ihminen luopuukin uskosta (ja eroaa kirkosta), koska häntä on kohdannut jokin suuri vastoinkäyminen.

Varmasti yhtä ristiriitaisia tunteita meissä herättää Kristuksen kärsimykset ja se, että Hän itse sanoi Getsemanessa: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. --Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni." (Matt. 26:38-39) Ja ehkä vielä järisyttävämmin tämä käy ilmi ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Matt. 27:46).

"Tulkaa, kaikki uskovaiset, kumartaen kunnioittakaamme Kristuksen pyhää ylösnousemista, sillä katso, ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan."

Mitä me voimme tässä tilanteessa ajatella? Tämäkö on Jumalan tahto, että Hänen poikansa joutuu näiden silmittömien kärsimyksien alaiseksi meidän tähtemme? Eikö pelastuksemme ja Aadamin tuonelasta ylösherättäminen olisi voinut tapahtua toisin? Suoraan sanottuna, eikä tämä ole yhtä hulluutta!

Tämän samanhan apostoli Paavalikin on todennut: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi". (1.Kor. 1:21-25)

Eikö meilläkin ole kiusaus vaatia ihmetekoja ja toisaalta järjellä yrittää selittää tätä kaikkea, jotta uskomme vahvistuisi. Mutta tämän maailman viisaus ei voi tätä kaikkea selittää. Kristuksen kärsimykset osoittavat tosiaan sen, kuinka synnin vallassa ihmiset ovat olleet, koska he ylipäätään pystyvät aiheuttamaan lähimmäisilleen näin silmittömiä tuskia.

Kuka voisi sovittaa nämä aikojen alusta tehdyt suuret synnit ja sen, että ihmiskunta oli etääntynyt niin kauas Jumalasta. Ei niin synnitöntä ihmistä ole ollutkaan, joka tämän sovitustyön voisi tehdä ja eheyttää suhteemme Jumalaan. Sen vuoksi Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumaloitua! Tämän sovitustyön on Kristus puolestamme tehnyt ja murhe on muuttunut iloksi. Tuo ristin hullutus ja kärsimyksen merkki on muuttunut ylösnousemuksen iloksi ja voiton merkiksi. Kristus on noussut kuolleista!

"Me kiitämme Sinua, Kristus, maailman Vapahtaja, että nostit elämämme ylös turmeluksesta."

Meidän ei onneksi tarvitse olla tietämättömiä siitä, että ristiä ja kuolemaa seurasi ylösnousemus ja ilo. Kristuksen ylösnousemus osoittaa meille selvästi sen, että Kristus on Jumala, jota kuolema ei pysty pitämään vallassaan. Ja koska synnin kautta alun perin kuolema sai otteen ihmisistä, niin yhtä lailla on syntikin ylösnousemuksen kautta voitettu. Kristus on osoittanut meille voiton kuolemasta ja tästä apostoli Paavalikin sanoo seuraavasti:

"Mutta nyt Kristus on herätetty ylös kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee." (1.Kor. 15:20-23) Mutta Pääsiäisen sanomassa ei korostu pelkästään kuolleista ylösnouseminen, vaan siihen liittyy olennaisella tavalla Kristuksen "tuonelaan laskeutuminen". Jos katsomme yleisimmin käytettyä juhlan ikonia, niin se ei varsinaisesti kuvaa Kristuksen ylösnousemista, vaan Hänen tuonelaan laskeutumistansa. Tuossa ikonissa Kristus seisoo murrettujen tuonelan porttien päällä, joiden lukkojen ja salpojen palasia on hajallaan maassa. Kristus on ojentanut kätensä ja nostaa ranteesta kiinni pitäen Aadamin ja Eevan ylös tuonelasta.

Tästä tuonelaan laskeutumisesta meille ei kerrota mitään varsinaisessa Evankeliumissa. Sitä vastoin apokryfievankeliumien joukosta löydämme "Nikodemuksen evankeliumin", jonka toinen osa kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ihmeellistä tapahtumaa.

Nämä Nikodemuksen evankeliumin tuonelaan laskeutumiseen liittyvät luvut, avaavat meille koko Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ikonin ja siihen liittyvän sanoman merkityksen aivan uudella tavalla. Seuraavassa otteita Nikodemuksen evankeliumin Kristuksen tuonelaan laskeutumisesta:

"V LUKU: Saatanan ja Tuonelan puhuessa näin keskenään kuului suuri ääni, ikään kuin ukkosen jylinä, joka sanoi: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovat, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Sen kuultuaan Tuonela sanoi Saatanalle: "Mene, jos pystyt, ja asetu häntä vastustamaan." Ja Saatana meni ulos. Sitten Tuonela sanoi hengilleen: "Sulkekaa hyvin ja lujasti vaskiportit ja rautasalvat, vartioikaa lukkojani ja valvokaa kaikkea seisoaltanne, sillä jos hän pääsee tänne, meidän käy hullusti."

Sen kuullessaan kaikki esi-isät alkoivat haukkua häntä sanoen: "Sinä kaiken syöjä ja kyltymätön, aukaise, että kunnian kuningas pääsisi sisälle." Profeetta Daavid sanoi: "Sokea, etkö tiedä, että minä maailmassa eläessäni ennustin nämä sanat: Nostakaa päänne te portit?" Jesaja sanoi: "Kun Pyhä Henki näytti tämän minulle edeltäkäsin, minä kirjoitin: Sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte", ja: "Kuolema, missä on sinun voittosi? Tuonela, missä on sinun otasi?"

Ja taas kuului ääni, joka sanoi: "Nostakaa päänne, te portit." Kun Tuonela kuuli äänen toiseen kertaan hän sanoi, niin kuin ei muka olisi tiennyt: "Kuka on se kunnian kuningas?" Valtiaan enkelit sanoivat: "Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa." Ja heti, näiden sanojen aikana, vaskiportit murtuivat ja rautasalvat särkyivät ja kaikki sidotut kuolleet pääsivät kahleistaan, me heidän kanssaan. Ja kunnian Kuningas tuli sisälle, niin kuin ihminen, ja kaikki tuonelan pimeydet valaistiin.

VIII LUKU: -- kunnian Kuningas ojensi oikean kätensä ja tarttui esi-isä Aadamiin ja nosti hänet ylös. Sitten hän kääntyi muitten puoleen ja sanoi: "Tulkaa kanssani kaikki, te jotka kuolitte sen puun kautta, johon tämä koski. Sillä minä olen nostanut taas teidät kaikki ylös ristin puun kautta." Sitten hän vei kaikki ulos ja esi-isä Aadam, joka oli täynnä hyvää mieltä, sanoi: "Herra, minä kiitän suuruuttasi, kun nostit minut alimmasta tuonelasta." Niin kaikki profeetat ja pyhät sanoivat: "Me kiitämme Sinua, Kristus, maailman Vapahtaja, että nostit elämämme ylös turmeluksesta."

Heidän näin sanoessaan Vapahtaja siunasi Aadamia otsalle ristinmerkillä, ja sen tehtyään myös patriarkkoja ja profeettoja ja marttyyreja ja esi-isiä, ja Hän vei heidät ylös tuonelasta. Hänen kulkiessaan pyhät isät lauloivat Häntä seuraten ja sanoivat: "Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen. Halleluja. hänelle kaikkien pyhien kunnia."

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA! - TOTISESTI NOUSI!

isä Andrei Verikov

(Nikodemuksen evankeliumin lainaukset Johannes Seppälän suomentamasta kirjasta "Apokryfiset evankeliumit", 1979.)