Toiminnot

Kiinalainen Jumalanäiti

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 31. heinäkuuta 2024 kello 14.17 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Kiinalainen Jumalanäidin ikoni.
Tekijä tuntematon.

Kristinusko on sopeutunut hyvin viemään omaa kulttuuriaan johonkin uudelle alueelle, toiseen uskontokuntaan. Yhtenä perussääntö siinä on silloin, että tehdään vieraiden jumala omaksi kuvaukseen kristityssä kuvastossa. Oheisessa kuvassa olevan kiinalaisen Jumalanäidin ja Kristus-lapsen kuvan on maalannut kiinalainen taiteilija, joka on siinä yhdistänyt eurooppalaisia ja aasialaisia piirteitä, vaatteita ja uskonnollista symboliikkaa.

Perusasetelma näyttää itse asiassa olevan läheinen kopio kuuluisasta 1200-luvun ikonista Salus Populu Romani-ikonista (Rooman kansan pelastus). Mutta siinä on kuitenkin myös yhtäläisyyksiä muinaisen buddhalaisen armon ja kuolemattomuuden jumalattaren Guanyinin kuvien kanssa.

Erään museon kuraattori Berthold Laufer osti tämän kirjakäärön vuonna 1910 eräältä merkittävältä suvulta Singanista, Kiinasta. Suku oli omistanut sen useiden sukupolvien ajan. Maalauksessa näyttää olevan Tang Yinin, kuuluisan kiinalaisen taiteilijan merkki. Hän eli noin vuosina 1470-1523. Alkuun Laufer luuli, että leima väärennettytiin myöhemmin teoksen omistajien suojelemiseksi uskonnollisilta vainoilta. Mutta monet tutkijat uskovat nyt, että merkki on aito ja pitävät kirjakääröä visuaalisena todisteena Kiinan varhaisesta altistumisesta kristinuskolle.


Jumalansynnyttäjän (Jumalanäidin) ikoneja

Jumalanäiti Aerovindus | Jumalanäiti Ahtyrskaja | Jumalanäiti Akatistos | Arapetin (Arabian) Jumalanäiti | Jumalanäiti Aristakratus | Armatian Jumalanäiti | Barskin Jumalanäiti | Belozerskin Jumalanäiti | Betlehemin Jumalanäiti | Jumalanäiti Bogoljubskaja | Devpetepurin Jumalanäiti | Donin Jumalanäiti | Ilojen ilo -ikoni | Japanilainen Jumalanäiti | Jumalanäiti Ehtymätön malja | Jumalanäiti Eksyneiden lohduttaja | Jumalansynnyttäjä Elävöittävä lähde | Jumalanäiti Elefterousa | Jumalanäiti Ennusmerkki | Fjodorovin Jumalanäiti | Gerbovetsin Jumalanäiti | Georgian Jumalanäiti | Jumalanäiti Grebnevskaja | Jumalanäiti Hukkuvien pelastaja | Imettävä Jumalanäiti | Itkevä Jumalanäiti | Ivironin Jumalanäiti | Jeletsin Jumalanäiti | Jerusalemin Jumalanäiti | Jumalanäiti ilmestyy Sergei Radonežilaiselle | Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen | Jumalanäidin ylistys | Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo | Jumalanäiti Lohduta minua surussani | Kalugan Jumalanäiti | Kasperovin Jumalanäiti | Kazanin Jumalanäiti | Kiinalainen Jumalanäiti | Kolmikätinen Jumalanäidin ikoni | Kolotskajan Jumalanäiti | Konevitsan Jumalanäiti | Korsunin Jumalanäiti | Kostrovin Jumalanäiti | Kozelshtshanin Jumalanäiti | Jumalanäiti Kuihtumaton kukka | Kupjatitsin Jumalanäiti | Kärsimyksen Jumalanäiti | Jumalanäiti Lapin viljaa | Leipäviljan Jumalanäiti | Lesnan Jumalanäiti | Mirožin Jumalanäiti | Neitsyt Marian ilmestys | Neitsyt Marian syntymä | Neitsyt Marian temppeliin tuominen | Neamţun Jumalanäiti | Nikopoioksen Jumalanäiti | Novgorodin Jumalanäiti | Novonikitan Jumalanäiti | Jumalanäiti Nöyrän tuki | Jumalanäiti Oi suuresti ylistetty Äiti | Okonskin Jumalanäiti | Jumalanäiti Olet viinitarha | Jumalanäiti Ostrobramskaja | Palava pensas | Pielaveden Jumalanmuamo | Porin Jumalanäiti | Jumalanäiti Parantaja | Jumalanäidin suojelus eli Pokrova | Potšaevin Jumalanäiti | Pyhtitsan Jumalanäiti | Rasimäen Jumalanäiti | Rauman Jumalanäiti | Rooman kansan pelastus | Serafim-Divejevon Jumalanäiti | Sitkan Jumalanäiti | Jumalanäiti Siunattu kohtu | Seiso Kristuksen puolella | Seitsemän surua | Smolenskin Jumalanäiti | Socolan Jumalanäiti | Jumalanäiti Suljettu puutarha | Supraslin Jumalanäiti | Svjatogorskin Jumalanäiti | Tihvinän Jumalanäiti | Tinoksen Jumalanäiti | Tolgan Jumalanäiti | Jumalanäiti Totisesti on kohtuullista | Troitse-Sergijevin Jumalanäiti | Tsilkanin Jumalanäiti | Tširskin Jumalanäiti | Tšuhloman Jumalanäiti | Tulessa ilmestyvä | Ustjužnan Jumalanäiti | Valamolainen Jumalanäiti | Valgetjärven Jumalanäiti | Volokolamskin Jumalanäiti | Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella | Vladimirin Jumalanäiti | Jumalanäiti Ymmärryksen lisääjä | Älä itke minua, äitini |