Pyhän Johannes Teologin juhlana (opetuspuhe)

Pyhän Johannes Teologin juhlana (8.5.)

Pyhä Kirkkomme muistelee toukokuun 8. päivänä apostoli ja evankelista Johannes Teologia. Hänen kirjoittamiaan ovat evankeliumi, kolme kirjettä ja ilmestyskirja. Pyhä Johannes on evankelista. Hänellä on iankaikkisen elämän sanat. Pyhä Johannes ylittää useissa kohdin toiset evankelistat ylevillä sanoilla ja teologian korkeudella. Hän oli apostoli ja teologi. Pyhä Johannes ankkuroi elämänsä Kristukseen.

Pyhä Gregorios Palamas julistaa juhlan opetuspuheessa:

Tänään vietämme juhlaa Kristuksen suuren apostolin kunniaksi. Ylistämme häntä kaikkien Kristuksen nimeä kantavien isänä. Vapahtajamme Jeesus Kristus lähetti rakastamansa opetuslapsen opettamaan meille koko totuuden, nostamaan ylös kuolleista teoista ja kehottamaan meitä valkeuden töihin.

Näettekö, miten erottamattomia ovat rakkaus Jumalaa ja toinen toistamme kohtaan? Sen takia rakastettu opetuslapsi nimittää valehtelijaksi sitä, joka sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään. Näemme, miten rakastettu opetuslapsi on sitä myös teoissa. Pyhä Johannes teki kaikille hyvää teoin ja sanoin. Hän antoi itsensä kuolemaan koko elämänsä ajan. Antamalla itsensä kärsimyksiin toisten puolesta, hän veti ihmisiä pimeydestä valkeuteen, teki arvottomista arvollisia. Pyhä Johannes osoitti selkeästi, kuinka valkeuden töistä suurin, iankaikkista elämää kantava voima, on rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Jos siis mekin rakastamme ja kunnioitamme häntä, jota Jumala yli toisten, näytämme rakkautemme häntä kohtaan töillä ja totuudessa.

Pyhä Gregorios Palamas mainitsee opetuspuheessaan, että pyhät apostolit ovat meille ortodoksikristityille iankaikkinen merkki. Tuo merkki tarkoittaa, että Kristus hillitsi maailmankaikkeuteen tulvivan synnin virran. Hän salli Jumalalle kuuliaisten kulkea synnittöminä elämän tien, aivan niin kuin Hän oli muinoin sallinut israelilaisten ylittää Jordanin kuivin jaloin. Pyhä Johannes Teologi on meille opettaja Kristuksen iloon ja valkeuteen. Pyhä Johannes valvoi koko elämänsä ajan puhtaana. Hän oliaskeetti, joka omisti elämänsä Jumalalle.

Jo Kirkon historian alkuaikoina pyhiksi isiksi kutsuttiin hengellisiä ohjaajia ja opettajia. He loivat perustan kristinuskon hengelliselle syntymiselle ja kehittymiselle. Pyhien apostolien oppilaat olivat apostoli Paavalin mukaan lapsia, jotka hän synnytti evankeliumin kautta Kristuksessa (1.Kor.4:15).

Kirkon pyhien isien ja opettajien käsitys kristillisyyden historiasta perustuu Kristukseen. Kristuksenviimeinen tuomio antaa historialle ylevän merkityksen ja kokonaisuuden. Apostolisen ja Katolisen Kirkon historian ymmärtäminen liittyy ”vanhaan” ja ”uuteen”. Viimeinen tuomio merkitsee samalla kertaa syyllisyyttä, toivoa ja kaiken kirkastumista:

”Uudeksi minä teen kaiken” (Ilm.21:5).

Pyhät Isät ja opettajat tunnustettiin Kirkon uskon ja elämän auktoriteeteiksi. Heidän opetuksensa lähtee siitä, että kirkollinen rukous ja elämä ovat erottamattomia. Pyhien isien mukaan kristillinen usko on elämää.

Kirkkoisät olivat pyhien apostolien seuraajia. He jakoivat saman kokemuksen. He synnyttivät hengellisiä lapsia, jotka he johdattivat uuteen syntymiseen Kristuksessa. Isät olivat pyhän Johannes Teologin tavoin Kirkon teologeja, jotka saavuttivat eläessään valistumisen ja kirkastumisen.

Kreikkalaisen idän teologit kohtasivat 300-luvun alun jälkeen toisen maailman kuin heidän edeltäjänsä. Kirkon varhaiskauden teologit kohtasivat uhan ja usein vihamielisen Rooman valtion vainon, kun taas myöhemmät kreikkalaiset teologit elivät maailmassa, jossa kristinusko oli aluksi sallittu ja sitten siitä tuli vähitellen Rooman keisarikunnan virallinen uskonto. Tämä radikaali muutos aiheutti Kirkolle monia ongelmia, ennen muuta identiteettiin liittyviä ongelmia.

Kirkon varhaiskaudella Kristityksi tulemista edelsi pitkä kasteoppilaskausi, joka yhdessä mahdollisen marttyyriuden kanssa antoi kristityille voimakkaan identiteetin pakanallista Rooman keisarikuntaa vastaan. Kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana kristillinen kirkko kasvoi huomattavasti jäsenmäärältään.

Kristinusko oli noina vuosisatoina voimakkainta keisarikunnan itäisessä osassa. Se keskittyi suuriin kaupunkeihin, joihin perustettiin piispanistuimia. Kolmannen vuosisadan loppuun mennessä kristityt muodostivat merkittäviä yhteisöjä Egyptin, Syyrian, Anatolian ja Kreikan kaupunkeihin. Kristittyjä oli runsaasti myös maaseudulla, erityisen Anatolian alueella.

Pyhän Gregorios Teologin (k. 390) mukaan ihmisen elämän perustehtävä on oppia tuntemaan Jumalaa. Kirkkoisä korostaa tämän ihmisen hengellisen pyrkimyksen tärkeyttä sekä lyyrisissä runoissaan että teologisissa opetuksissaan.

Ihminen tuli syntiinlankeemuksen jälkeen hengellisesti sairaaksi. Hänen olemassaoloonsa astui kuolevaisuus ja riippuvuus kärsimyksestä. Ihmisen sielun ja ruumiin voimat alkoivat toimia luonnon vastaisesti. Ihminen tarvitsee hengellistä hoitamista.

Pyhien isien teologia merkitsee hengellistä lääkitsemistä. Se on yhdenlaista psykiatriaa, mutta eroaa ratkaisevasti aikamme maallisesta psykiatriasta. Pyhät Isät tekevät hengellisen diagnoosin sielun sairauksista. Diagnoosi lähtee siitä, että ihmisen pimentynyt sydän on parannettava.

Pyhien Isien opetuksissa katumus on paljon enemmän kuin psykologinen, legalistinen tai moraalinen tila. Katumuksella on teologinen näkökulma. Katumus tarkoittaa, että ihminen kasvaa askeesissa Jumalan kuvasta Hänen kaltaisuuteensa. Se merkitsee sydämen puhdistumista, mielen valistumista ja päättymätöntä jumaloitumisen täydellistymistä. Jotta ihmisen sielu voisi puhdistua ja parantua synnin sairauksista, sen järjellisen osan tulee yhdistyä rukoukseen askeesissa. Terapeuttinen askeesi yhdistyy erottamattomasti Kirkon sakramentaaliseen elämään. Se liittyy olennaisesti Kirkon pyhiin mysteerioihin ja diakonityöhön.

Pyhä Gregorios Palamas opettaa pyhän Johannes Teologin päivän saarnassaan:

Rakkaus maailmaan ja Jumalaan eivät voi asua yhdessä ja samassa ihmisessä, sillä maailman rakastaminen merkitsee vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Siksi pyhä Johannes sanoo: älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Mitä sitten on tuo ”mikä maailmassa on”, ellei sielulle täysin hyödytön rahan kerääminen, lihalliset halut, ylpeys, maallinen tahto? Ne eivät ole Jumalalta, vaan erottavat Hänestä. Ne kuolettavat sielun ja hautaavat kultaiseen ja hopeiseen multaan – paljon pahempaan kuin tavallinen multa, joka tavallisesti peittää maallisen majamme. Älkäämme näyttäkö rakkautta ja uskoa vain ulkoisesti ja sanoillamme, osoittaen teoillamme epäuskomme.

Pyhän Johannes Teologi osoittaa meille pyhillä kirjoituksillaan ja elämällään, että Kirkon hengellinen elämä perustuu rakkauteen, joka yhdistää ihmissielun Jumalan hyveisiin. Ortodoksinen kristillisyys on ihmisen elämän tie, mielen ja hengellisen näkökyvyn lahja.

Isä Jarmo Hakkarainen