Sergei Okulov

Mitrarovasri Sergei Okulov

Syntyi Suistamolla 25. 9. 1853, kuoli Kuopiossa 8. 2.1940.
Vanhemmat
isä: Nikolai
äiti: Maria, os. Markov
Vaimo: Maria, os. Romanov
Lapset:
Nikolai Ortamo
Juulia
Jeygenia
Gavril
Simeon (Simo)
Faina
Agnia, nunna Eupraksia
Aleksanteri
Klaudia

Mitrarovasti Sergei Okulov oli Suomen ortodoksisen kirkon pappi, opettaja ja sisälähetystyön tekijä sekä kirjailija.
(Aamun Koitto 1964 / nr. 31-32)

Rovasti Sergei Okulovin elämä

1940 helmikuisen talvipäivän jo pimennyttyä siunattiin Kuopion hautausmaahan 87-vuotias sotapakolainen, rovasti Sergei 0kulov. Koko Karjala niin ortodoksit kuin luterilaiseskin, surivat sodan melskeiden keskellä hänen kuolemaansa. Karjalaissyntyinen pappi oli aloittanut 23-vuotiaana työn kotimaakuntansa hyväksi ja tehnyt sitä yli kuusi vuosikymmentä, taistellut raskaina sortokausina viisaasti suomalaisuuden ja ortodoksisen kirkon puolesta Korkeimman käden johdatuksessa.

Sergei Nikolain poika Okulov polveutui suvusta, jonka miespuoliset jäsenet olivat jo vaikuttaneet parinsadan vuoden aikana hengellisessä säädyssä joko ponomareina, diakoneina, lukkareina tai pappeina. Neljän miespolven ajan oli Okulovien miesten ja naisten, nuorten ja vanhojen keskeisenä maailmana ollut kirkko. Sinne he olivat sukupolvi sukupolven jälkeen kokoontuneet joko johtamaan tai seurakunnan jäseninä ottamaan osaa jumalanpalvelukseen, hartaina hengittäneet pyhän savun tuoksua, polttaneet tuohuksiaan, painaneet otsansa kirkon lattiaan sekä toistaneet slaavinkielisiä rukouksia. He olivat oppineet rakastamaan kirkkoa, kotiseutuansa Karjalaa ja sen kansaa sekä omaksuneet tinkimättömän velvollisuudentunnon ja uskollisuuden työtään kohtaan.

Sergein isä oli lukkari ja äiti karjalaisen lukkarin tytär, Maria Petrovna. Herra oli kuullut heidän rukouksensa – yksitoista lasta syntyi perheeseen ja vain kaksi poikaa, mutta sitä tomerampia. Lukkari Okulovilla oli pieni asunto, jota varten seurakunta oli antanut tarvittavat rakennustarvikkeet ja vuokrannut pienen tontin Alatusta Suistamon kirkonkylään johtavan tien varrelta, vanhan kalmiston. vierestä, kirkonpuoleiselta alueelta. Siinä lukkari hoiti yhden lehmän, viljeli hiukan ruista ja ohraa sekä perunoita. Lukkarin perheessä tavat olivat hyvin uskonnolliset. Sergei oli luonteeltaan vakava ja harras. Jo lapsena hän osasi tehdä ristinmerkin ja lukuisia rukouksia, joita hän hartaudella luki pyhän kuvan edessä.

Okulovin perheen kotikieli oli suomi. Kaikki rukoukset kuitenkin suoritettiin slaavin kielellä ja aivan ulkoa. Sergein isoisä – Mikael, piti kovasti tulevasta suurmiehestä, jolle hän antoi lempinimen "Tiegu", joka aito karjalaisen vanhuksen huulilta lausuttuna kuulosti soinnukkaalta. Usein nämä hyvät kaverukset kalastelivat yhdessä eivätkä unohtaneet sielläkään pyytää Taivaalliselta Isältä apua rukouksin. Milloin Sergei leikki, kulki tiellä tai oli pienissä askareissa, hän aina hoki rukouksia. Tällainen voimakas sisäinen vakavuus leimasi Sergei Okulovin mielen koko elämän ajan. Puhe oli hiljaista, sana harkittua ja iskevää sekä koko olemus kunnioitusta herättävää myös hänen vihamiehissään.

Opin ukset aukeavat

Kirjan "Tšasaslov" (slaavin/venäjän kielinen orologion) kansi

Azouka

Sergei oli isänsä opettamana lukenut suomalaisen aapisen kannesta kauteen, tavaillut venäläistä "Azouka"-kirjaa, opetellut slaavinkieliset kirjaimet jumalanpalvelusta koskevasta "Tšasaslov"-kirjasta. Koulunkäynti alkoi olla jokapäiväinen puheenaihe, mutta lukkarin perhe oli köyhä, joten pojan Pietariin lähettäminen näytti aivan voittamattomalta, vaikka Hengellinen koulu oli täysin vapaa kirkonpalvelijoiden lapsille. Eräänä kauniina päivänä tuli kyläilemään heidän hyvä tuttavansa, varakas talonpoika ja kauppias, Aristark Deminov, joka oli aikoinaan asunut Suistamon Alatun kylässä.

"Vai pappia sie Sergeistä ajattelet", tuumi kauppias Nikolaille. Toisen kerran kun Aristark tuli ystäviään tapaamaan, hän ojensi Sergeille jotain odottamatonta. Onnellisena ja kovasti hämillään Sergei kiitti ja virkkoi: "Kun tulen valmiiksi ja alan ansaita, maksan heti velkani." – "Ei siu sitä koskua tarvitse maksua rahuana. Kun papiksi piäset, niij rukoile kuolemattoman sieluni puolesta, oli mie sit elosa tai vainajana. Kun siten teet, maksat velkasi täydellisimmin ja paremmin kuin millään muulla lailla."

Tulevaisuus kangasteli yksitoistavuotiaalle Sergeille lupaavana ja eräänä, kauan odotettuna syyskuisena päivänä matka alkoi kohti Sortavalaa hevosella. Pietariin matka jatkoi siipilaivalla, joka hinasi proomua perässään. Siellä he istuivat pelokkaina kovan myrskyn kourissa. Vihdoin saavuttiin Pietariin, jossa heitä oli vastassa Sergein sisar, joka asui tässä suuressa miljoonakaupungissa.

Hengellisessä koulussa

Pietarin Hengellinen koulu oli tsaari Pietari Suuren aikaisessa Aleksanteri Nevskin luostarin rakennusryhmässä, jossa oli myös Hengellinen Seminaari. Koko Pietarin Hiippakunnan ja myös Suomen papisto lähettivät poikansa näihin laitoksiin oppia saamaan. Papiksi aikovan oli suoritettava ensin Hengellinen koulu, joka oli 2-luokkainen, mutta kumpikin luokka piti käydä kahteen kertaan, siis neljä vuotta yhteensä. Luokalle ei saanut jäädä. Luokat olivat hyvin suuret, jopa toista sataa oppilasta saattoi olla yhdessä luokassa. Kuri oli ankara. Asunnot olivat hyvin suuret ja oppilaita oli paljon yhdessä huoneessa. Vallattomuutta esiintyi aina oppilaiden keskuudessa ja tämä vaikutti hyvin suuresti hiljaisen suistamolaisen pojan mielialaan. Koti-ikävä ja uusiin oloihin sopeutuminen vei aikansa, ennen kuin vaikeudet oli voitettu. Valmistava luokka tuotti Sergeille suuria vaikeuksia, koska hän ei osannut paljoa venäjää. Mutta suurella uutteruudella ja sinnikkyydellä hän illat ahkeroi läksyjensä parissa, luki väliin Kalevalaa, josta hän sai vaihtelua opintoihinsa, ja lisäksi kannusti pelko ruumiillisesta kurituksesta, jota saivat sellaiset oppilaat, jotka eivät olleet läksyjään lukeneet.

Kun opettaja antoi toisille määräyksen, että laiskimuksen tuli saada vitsaa, tarttui pari oppilasta tähän kiinni, riisui yläruumiin paljaaksi ja kaatoi hänet lattialle mahalleen kolmannen alkaessa lyödä. Toisinaan laiskuri saatettiin määrätä luokan eteen polvilleen, joidenka alle asetettiin hernepussit. Sunnuntaina saattoi päästä käymään kotona, jos oli Pietarista kotoisin. Opetustunneille valmistuttiin luokkahuoneissa. Illalla kello kuuden aikaan tuotiin iso, kolmihaarainen lamppu luokkaan, ja alkoi kolmen tunnin pituinen läksyjen valmistus. Vanhemmat "burssit" olivat "sensoreja", jotka avustivat nuorempia lukemaan. Seuraavana päivänä tämä sensori antoi arvosanan opettajalle oppilaansa osaamisesta, se saattoikin jäädä lopulliseksi numeroksi.

Mutta Sergei oli kelpo koululainen. Hän ei saanut kertaakaan kuritusta joka oli erittäin harvinaista ja muistot tuolta kouluajalta jäivät hänelle erittäin mieluisina mieleen.

Kun Pietarin ankara pakkanen oli lauhtunut kauniiksi kevääksi, Neva luovuttanut jää peitteensä, suurkaupungin puistoissa saattoi kuulla kesäisten lintujen laulua, alkoi Sergeille tulla ankara koti-ikävä.

Haikeana ja iloisin mielin Sergei saapui joka kevät kotiinsa, jossa hänen sisarensa ja vanhempansa odottivat tulevaa pappisseminaarilaista ja palvelivat häntä kaikin keinoin. Sergei oli nöyrä ja vaatimaton. Auttoi vanhempiaan ja hoivasi pienempiä. Pelkkää iloa vanhemmat saivat kokea pojastaan kaikkina niinä vuosina, jolloin Sergei kävi koulua ja aina sen jälkeenkin.

Pietarin pappisseminaarissa

Hengellisestä koulusta oppilaat siirrettiin Hengelliseen seminaariin eli pappisseminaariin. Siinä oli kolme luokkaa, kukin luokka kaksivuotinen oppiaika oli siis 6-vuotinen. Luokalle jääminen merkitsi kaksi vuotta lisää. Okulov tuli pappisseminaariin 16-vuotiaana v. 1869. Seminaarissa opiskeltiin jumaluusopillisia aineita, myös filosofiaa, sielutiedettä, logiikkaa sekä eräitä vapaaehtoisia aineita Suomesta tulleiden oli opiskeltava suomenkieltä. Kirkkolaulu oli keskeisiä oppiaineita, jota harrastettiin kahden kuoron voimalla. Sergei alkoi pappisseminaarissa opiskelun ohella harrastaa kieliä. Erityisesti hän syventyi suomen kielen tutkimiseen, ennen kaikkea Kalevala kiinnosti häntä, ja käänsi runon "Pohjolan häät" venäjän kielelle Kalevalan runomitalla, vaikka sitä ennen oli käännetty sama runo venäjän kielelle, mutta venäläisten kansanrunon runomittaa käyttäen. Seminaarin suomen kielen opettajaa, Johannes Albinskia, hän avusti tämän kääntäessä jumalanpalvelukseen kuuluvia kirjoja suomen kielelle. Pian Okulov oli tässä työssä opettajaansa varmempi. Eräitä omia käännöksiään hän julkaisi pietarilaisissa sanomalehdissä. Ruotsiin kielen taidon hän saavutti myös pystyen lukemaan ruotsinkielisiä kirjoja. Kreikka ja heprea olivat myös läheisiä nuorelle innostuneelle pappisseminaarilaiselle.

Mutta sattuipa Hengellisessä koulussakin sellaisia tapauksia, että joku "burssi" purjehti kesken opintojen avioliiton satamaan. Inspehtorin kansliaa kohti kulkee vanha mummo ja hänen rinnallaan on nuorempi kalpea kumarassa kulkeva keski-ikäinen "leskinainen". Sisään mentyään he kumartuvat aivan maahan asti, antavat kaikenlaisia lahjoja. "Ota nämä", lausuu mummo, mutta anna, tyttärelleni joku burssi sulhaseksi! Mieheni seurakunnan lukkari kuoli äskettäin. Olemme köyhiä. Kävimme Pietarin arkkipiispan luona pyytämässä, että hän antaisi miesvainajani viran tyttäreni tulevalle miehelle. Tässä on arkkipiispan suostumus. Inspehtori tuumailee hetken ja hakee jonkun, useimmiten huonoimman burssin, jos hän tuntee harrastusta asiaa kohtaan, niin tilanne on autettu. Lukkarin paikka on täytetty ja elättäjä on päässyt anoppilaan.

Pappisseminaarissa olonsa aikana Okulov syventyi ajattelemaan kotiseutunsa oloja. Hän alkoi vähitellen tajuta, että rajaseudun kansa, oman kotikylänkin tutut isännät olivat syvässä hengellisessä pimeydessä. Heidän kristillisyytensä oli vain sanoja, tapoja ja vailla kaikkea sitä, mitä todellinen kristitty tarvitsi elämässään. Vain omakielinen jumalanpalvelus, hengelliset kirjaset, pyhän Raamatun tunteminen ja omalla kielellä suoritettu kotihartaus voisivat nostaa karjalaisen kansan vuosisatoja kestäneestä horrostilasta. Siinä kovalla, epämukavalla vuoteellaan hän pitkät yöt viruen usein ajatteli ja rukoili palavasti, että Jumala sallisi hänenkin olla yhtenä heikkona aseena uskonveljiensä johtamisessa ikuista totuutta kohti. Tutustuminen Kalevalaan ja sen iki-ihaniin runoihin, tietoisuus siitä, että se kaikki oli Karjalan heimon omaa kieltä, oli omiaan herättämään oikeutettua itsetuntoa nuoren pappiskokelaan herkässä mielessä, se antoi voimakkaan kansallisen kipinän, joka sammumattomana paloi, mutta ei loimunnut. Okulov sai päästötodistuksen Hengellisestä seminaarista kesäkuussa 1875 "ylioppilaan arvolla" (noin 89 vuotta sitten [[1964]).

Hän kirjoittautui oppilaaksi Pietarin hengelliseen akatemiaan, mutta opinnot keskeytyivät odottamattomalla tavalla.

Työ Sortavalassa alkaa

Metropoliitta Isidorin nimi liittyy läheisesti Suomen ortodoksisen kirkon vaiheisiin, sillä Isidor oli Pietarin metropoliittana ja samalla kirkon korkeimpana päämiehenä 32 vuotta (1860-1892). Pietarin metropolitiitalle kuului mm. Hengellisen seminaarin valvonta, ystävällisenä ja isällisen hyväntahtoisena kaikki oppilaat muistavat metropoliitan, joka saattoi keskustella kaikkien kanssa suurta kunnioitusta herättävästi.

Okulovin alettua opintonsa hengellisessä akatemiassa Suomen hengellinen hallitus tiedusteli metropoliitta Isidorilta suomen kieltä taitavaa pappia, joka olisi halukas tulemaan Sortavalan kreikkalaiskatolisen [ortodoksisen] seurakunnan kirkkoherraksi. Kahden vuosikymmenen ajan oli seurakunnan esipaimenena ollut Feodor Lvov, eräs Raja-Karjalan huomattavimmista pappismiehistä (1854-74). Hän oli ensimmäisiä, jotka saarnasivat jumalanpalveluksessa suomen kielellä. Lvovin jälkeen tuli Lebedev. Seurakuntalaisten, toivomuksesta metropoliitta Isidor teki tarjouksen Sergei Okuloville, pappisseminaarin inspehtorin suosituksesta ja sopimus tehtiin metropoliitan palatsissa. Näin oli Okulovin kohtalo sinetöity. Ennen kuin papiksi vihkiminen olisi voinut tapahtua, oli asianomaisen kanonien mukaan solmittava avioliitto, jos hän ei ollut munkki tai leski. Metropoliitta neuvoi ottamaan vaimoksi suomalaissyntyisen neidon, joka vain voisi viihtyä kaukaisessa Sortavalassa. Isällisen metropoliitan neuvo jäi kuitenkin täyttämättä, sillä jo silloin Sergeillä oli muita suunnitelmia. Hän solmi pian tämän jälkeen avioliiton nuoren venäläisen neidon Maria Semenovna Romanovan kanssa. Marraskuun 1. pnä 1875 Okulov nimitettiin Sortavalan kirkkoherraksi ja vihittiin seuraavan vuoden tammikuun 18. päivänä papiksi. Maria oli hurskas perheen äiti, vakava kasvattaja ja miehensä uskollinen tuki, ja hyväksyi täysin Sergein suomalaiskansalliset aatteet.

Pietarissa oli keisari Aleksanteri II v. 1866 asettanut komitean tekemään ehdotuksia Suomen kreikkalaiskatolisten [ortodoksisten] seurakuntien asioiden järjestämisestä. Venäjän pyhä synodi käsitteli Tolstoin komitean ehdotuksia v. 1869 marras- ja joulukuussa ja ehdotti Sortavalaan perustettavaksi venäläisen opettajanvalmistusseminaarin kiertokouluja varten. Mutta seminaariasia sai yllättävän käänteen: Suomen valtio perusti valtioneuvos Herman Hallonbladin ja hänen puolisonsa suuren lahjoituksen turvin Sortavalan Suomenkielisen Seminaarin, ja – omituiset ovat kohtalon tiet – Okulovista tuli sen opettaja.

Uskonnon opettajan seminaarissa

Rovasti Sregei Okulov Sortavalan kotiovellaan, Aamun Koiton kuvassa

Kun Sortavalan suomenkielinen seminaari syksyllä 1880 aloitti toimintansa, oli ylitarkastaja Uno Cygnaeus avajaisjuhlassa. Uuden seminaarin johtaja Molander meni heti seuraavana päivänä Okulovin luo, ja tiedusteli oliko hän halukas tulemaan kreikkalaiskatolisen [ortodoksisen] uskonnon opettajaksi seminaariin. Okulov epäili aluksi opettajankykyjään, mutta häntä viehätti ajatus päästä valmistamaan opettajia Karjalan kouluihin ja niin hän suostui. Ensimmäisenä vuonna oli vain kaksi ortodoksia, nimittäin rajakarjalainen Ivan Hentunen miesosastolla ja naisosastolla Natalia Gusev.

"Kun, tulin opettajaksi Sortavalan seminaariin, tunsin, etten nauttinut opettajatoverieni luottamusta, mikäli suomalaisuus oli kysymyksessä. Ymmärsin sen kyllä, sillä olinhan saanut venäläisen pappiskasvatuksen, niin että hyvällä syyllä voitiin epäillä suomalaisuuttani, mutta turhaan." Pian opettajatoverit oppivat tuntemaan Okulovissa miehen, jonka suomalaiskansallista, karjalaista mieltä ei Pietarissa olo ollut horjuttanut. Opittiin käsittämään, että Okulovin tavallista pitempi papinkaapu sulki sisäänsä kunnioitettavan Suomen miehen ja että rinnalla riippuvan ristin alla sykki rehellinen, suomalainen sydän.

"Opettaako kirkkoherra venäjäksi vai suomeksi?" – "Suomeksi tietysti. Eivät karjalaiset nuoret venättä ymmärräkään." – "Tuleeko kirkkoherra opetuksessa käyttämään samaa Raamattua kuin me luterilaiset?" – "Luonnollisesti. Eihän meillä tietystikään mitään muuta Raamattua ole", vastasi Okulov johtaja Molanderin kysymyksiin.

Opettajana Okulov oli oppilaittensa yksimielisen vakuutuksen mukaan hyvin asiallinen. Vakavuus ja hartaus olivat leimaa antavia ja kasvatustyö tuotti kauniin hedelmän, josta versoi voimakas ortodoksinen "hengenpuu", joka ei ikänä kaadu. Kuusitoista vuotta Okulov toimi Sortavalan seminaarin uskonnonopettajana ja kasvatti ensimmäiset uskonnon opettajat karjalaisille. Työtä tuli jatkamaan rovasti Sergei Solntsev, jonka jälkeen on jo monta uskonnon opettajaa saanut nauttia kasvattajan suuresta ja antoisasta työstä ortodoksisen nuorison hyväksi. Opetus jatkuu – uudet polvet nousevat samalle polulle, jonka sai aloittaa suuresti kunnioitettu kirkkoherra Sergei Okulov. Hän seurasi entisten oppilaittensa työtä, Otti osaa heidän iloihinsa ja suruihinsa. Okulovin koti oli aina avoinna opettajille, ja mielellään he sinne tulivat vierailuille ja pyytämään apua vaikeisiin kysymyksiin. Okulov piti kotonaan useita neuvottelutilaisuuksia jopa salaisia, joissa käsiteltiin tärkeitä kirkon ja koulun asioita, mutta kaikesta varovaisuudesta huolimatta pappien kokoukset eivät pysyneet salassa ja tästä oli seurauksena voimakkaita syytöksiä venäläisten taholta ja useita varoituksia. Mutta Okulov oli viisas ja taitava taistelija sekä verraton kynänkäyttäjä. Huomattavampia päätöksiä pappien neuvottelutilaisuuksista oli:

1. Päätettiin ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että seka-avioliittoja solmittaessa, kun morsian oli luterilainen ja sulhanen kreikkalainen toimitettaisiin luterilainen vihkiminen ensin ja sitten myös kreikkalaiskatolinen vihkiminen.
2. Taipaleen papiston esityksestä päätettiin apologeettisen (puolustavan) teoksen valmistamisesta luterilaisten painostusta vastaan.
3. Päätettiin anoa kirkolliselta esivallalta toimenpidettä, että sellaisiin kansakouluihin, joissa lasten enemmistönä oli kreikkalaiskatolisia, saataisiin kreikkalaiskatolinen opettaja. Ja lisäksi sellaisissa kouluissa, joissa oli useita opettajia, olisi ainakin yksi opettaja kreikkalaiskatolinen.

Suomen hiippakunta perustetaan

"Tserkovni Vestnik"(Церковный вестник)-lehden etusivu

Vuosina 1887 ja 1888 Pietarin apulaispiispa Antoni teki kaksi matkaa Suomeen. Ensimmäisen matkan tarkoituksena oli Joensuun kreikkalaiskatolisen [ortodoksisen] kirkon vihkiminen. Matka tapahtui Viipurista vesiteitse ja piispa poikkesi samalla Lappeenrannassa ja Savonlinnassa. Toinen matka suuntautui Pietarista Konevitsan luostariin ja sieltä Salmin Mantsinsaarelle, Sortavalaan, Valamoon ja Käkisalmen kautta Pietariin, jossa oli sitten kristinuskon Venäjälle tuomisen 900-vuotisjuhlat. Näihin matkoihin Karjalan kansa suhtautui suurella myötämielisyydellä, koska Antoni-piispa oli Karjalan parasta tarkoittava, valistunut kirkonmies, jolle Okulov järjesti sievoisen yllätyksen sortavalalaisen kauppias Moldakovin järjestämillä päivällisillä, johon ei kutsuttu venäläismielistä rovasti Glebovia, joka oli Hengellisen hallituksen puheenjohtaja. Okulov oli valmistautunut tapaamaan apulaispiispa Antonin hyvin huolella. Hän oli kirjoittanut esityksen Raja-Karjalan oloista ja ennen kaikkea epäkohdista ja tehnyt ehdotuksia niiden korjaamiseksi. Se oli ollut eloisa, karjalaisten erikoisoloihin, tapoihin ja uskonnolliseen elämään syvästi perehtyneen ja kansan parasta tarkoittavan sielunpaimenen sydämestä lähtenyt voimakas purkaus, joka vaikutti. Apulaispiispa Antoni julkaisi, lupaa ensin Okulovilta pyytäen, kirjoituksen "Tserkovni Vestnik"(Церковный вестник)-lehdessä. Kirjoitus herätti suurta huomiota kaikkialla ja siinä oli ensimmäisen kerran ehdotus Suomen kreikkalaiskatolisen [ortodoksisen] hiippakunnan perustamisesta. "Ortodoksinen kirkko on olemukseltaan katolinen, jossa ei ole erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen, ei venäläisen ja suomalaisen välillä. Tämän kirkon ovet tulee olla auki kaikkiin kansallisuuksiin kuuluville. Jokaisen tämän kirkon jäsenen tulee tuntea itsensä vapaaksi ja eläväksi kirkon hyväksi jäseneksi. Ainoastaan tällä ehdolla ortodoksinen kirkko voi tuntea ja kasvaa, kehittyä sekä muodostaa yhden Kristuksen lammaslauman hajallaan olevista yhdyskunnista. Onnellisessa aamunkoitteessa minä tahtoisin nähdä Suomen hengellisestä hallituksesta muodostuvan hengellisen konsistorin ja sen johdossa Suomen ortodoksisen piispan, joka hoitaa yksinomaan Suomen ortodoksisen kirkkokunnan asioita." Kesti neljä vuotta, lokakuun 24. pnä 1892 keisari Aleksanteri III vahvisti synodin esityksen ja Suomen hiippakunta oli tosiasia. Antonista tuli arkkipiispa – ja pääsi synodin jäseneksi.

Pyhän Sergein ja Hermanin veljeskunta

Vuonna 1880 vietettiin Kitelässä eräänä päivänä opettaja Nikolai Voronoffin iloisia häitä. Väkeä oli paljon. Vihkiminen oli toimitettu jo kirkossa, ruoka syöty, tanssittiin parhaillaan. Pappeja oli useita paikalla. Myöhemmin siirryttiin omaan pappispiiriin toiseen huoneeseen pohtimaan kirkon asioita. Okulov kosketteli erästä hyvin tärkeää asiaa – on perustettava jonkinlainen "yhdistys" tai "veljeskunta", johon kaikki kirkon palveluksessa olevat sekä muut seurakunnallisen kehityksen harrastajat voisivat liittyä. Veljeskunnan pääasiallisin, milteipä yksinomainen työ oli aluksi suomenkielisten kirjasten ja kirjojen toimittaminen. Päätoimittajana vuodesta 1885 alkaen oli Okulov. Toiminta jatkui säännöllisesti sortovuosiin asti, jonka jälkeen veljeskunnan työ keskeytyi noin kymmeneksi vuodeksi. Kun työ 1921 uudelleen alkoi, otti Okulov vastaan veljeskunnan komitean puheenjohtajan vaativan toimen ja hoiti sitä vuosina 1921-24.

Aamun Koitto

Vuonna 1896 ilmestyi veljeskunnan toimesta "Aamun Koiton" näytenumero, jonka ilmestyminen voi suurta iloa ortodoksisen kansan hengelliseen elämään. Okulov oli lehden syntysanojen lausuja ja päätoimittaja. Aamun Koitto on eräs Sergei Okulovin huomattavimmista aikaansaannoksista. Okuloville Laatokan Karjala oli kallis palanen yhteistä suomalaista isänmaata. Suomalaistamisen puolesta suoritettu työ oli koko isänmaan hyväksi tehtyä työtä, jota levitti myös osaltaan karjalaisen heimon oma lehti Aamun Koitto.

Pappisseminaarin rehtorina

Sortavalan pappisseminaarin opettajia 30-luvulla Aamun Koiton kuvassa

Suomen tultua itsenäiseksi joukko venäläisiä pappeja muutti takaisin kotimaahansa. Tästä oli seurauksena huomattava pappien puute. "Mistä saamme sielunpaimenia?" – oli johtavien kirkonmiesten alituinen toistuva kysymys. Vaikealta näyttävä tilanne ratkesi kuitenkin nopeasti ja kaikkia tyydyttävällä tavalla senaattori E.N.Setälän' ripeän - toiminnan ansiosta.

Vuonna 1918 elokuun 1. pnä senaatti päätti perustaa Sortavalaan väliaikaisen kreikkalaiskatolisen [ortodoksisen] pappisseminaarin, joka toimi alkuun kaksivuotisena. Pian tämän päätöksen jälkeen tuli tieto, että pappisseminaarin rehtoriksi oli määrätty rovasti Sergei Okulov, joka samalla opetti uskonnoista aineita. Okulov joutui laskemaan tämänkin tärkeän laitoksen työlle pohjan, joka on kestänyt.

Vuonna 1930 Okulov erosi rehtorin toimesta ja hänen sijalleen määrättiin teol.kand. N.Varfolomejev (Valmo).

Okulov oli kerran sanonut: "Herää karjalainen, kirkkosi valveutuneena jäsenenä ja Suomi-emosi' lapsena!"

Okulov kuului useihin eri tarkoituksia ajaviin komiteoihin ja lähetystöihin, esim. Luostarien säilyttämiskomiteaan, ym.

Okulov oli ahkera kirjoittaja, lukuisia käännöksiä slaavin-, kreikankielisistä teoksista. V. 1881 hän suomensi "Pyhän isämme Johannes Krysostomoksen jumalanpalvelusliturgia"-nimisen käsikirjan. Samana vuonna ilmestyi "Kristinopin alkeet", Raamatun historia rukouksineen, joka suurelta osalta, on Okulovin käsialaa. Varsinaisen kirjallisen työnsä Okulov on kuitenkin suorittanut v. 1887 perustetun jumalanpalveluskirjojen suomennos- ja toimituskomitean puheenjohtajana. Komitean julkaisemien kirjojen lukumäärä on suuri, n. 200. Okulov oli myös runoilija: "Ken kielin voisi kuvaella", jos ei Okulov, toistakymmentä runoa on julkaistu "Aapinen, lasten paras ystävä"-kirjassa, joka ilmestyi. 1922.

Okulov oli saanut erittäin kuuluisan ikonin lahjaksi vanhalta munkki Makarila, joka oli saanut sen eräästä Athosvuoren luostarista.

Rovasti Sergei Okulovin saarnat kunnianosoitukset:

• Kamilavka (Papin tasapäähine) 1895,
• Kullattu risti 1901,
• Annan ritarikunnan 3. luokan ritarimerkki 1903,
• Rovastin arvo 1905,
• Vladimirin ritarikunnan 4. luokan ritarimerkki 1912,
• Kultainen risti korsteineen 1921,
• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1 luokan ritarimerkki 1921,
• 2. luokan komentajamerkki 1926,
• Pyhäin Sergein ja Hermannin veljeskunnan kunniajäsen 1925,
• Mitra 1926,
• Helsingin Yliopiston Karjalaisen Osakunnan kunniajäsen 1926,
• Viron piispan Platonin ritarikunnan 4. luokan ritarimerkki 1930,
• Arkkipiispan siunauskirja kultateksteineen 1933,
• Laatokan ansiomerkki 1934, ja
• Pyhän Karitsan ritarikunnan 1 luokan komentajamerkki 1936.

Elämän illassa

Vuonna 1939 tammikuun 28 pnä Okulov sai haivauksen, samana vuonna syttyi sota, hälytyssireenit ulvoivat – vihollisen koneet pommittivat. Perhe muutti Kuopioon. Siinä suuressa hädässä ja tuskassa, jonka alaisina 1939-40 elettiin, Okulov säilytti loppuun asti levoilisuutensa: "Olkaamme huoletta", hän lausui usein, "Jumala kääntää tämän vielä parhaaksemme. Ei hän ole Karjalaa kautta vuosisatojen voimallisin käsin ohjannut, antaakseen sen nyt hukkua. Ei se huku." Iltapimeässä hänet haudattiin Kuopion hautausmaahan ja maalliset jäännökset siirrettiin Sortavalaan 1942, joulukuussa. Karjalan vahva honka oli kaatunut, mutta siitä versoi tuhansia uusia taimia karjalaisia ortodokseja, jotka eivät koskaan saa kuolla sukupuuttoon, se on vain Karjalan kansan ikioma perintö. Okulovin elämäntyö on myös Karjalan historiaa, ortodoksisen kirkon historiaa – alku uuteen elämään – vapauteen. Haudalle pystytettiin 1942 kesällä mustaksi hiottu graniittiristi, jonka juurella oli kivestä veistetty kirja, jossa luki: "Ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme" (Hepr. 13:14).

Esitelmän on referoinut K.Merikosken kirjoittamasta kirjasta ”Sergei Okulov, palanen Raja-Karjalan sivistyshistoriaa”, kansalaiskoulun opettaja Alvi Sergejev.