Toiminnot

Euthymios Suuri

Ortodoksi.netista

Pyhittäjä Euthymios Suuri, muistopäivä 20.1.
(Kuva © Pyykkönen)

Pyhittäjä Euthymios Suuri (377-473) (nimestä käytetään myös muotoa Evthymios) oli palestiinalainen luostarin johtaja eli igumeni ja oman aikansa ortodoksisen uskon vankkumaton tukipylväs. Hänet lukee pyhien joukkoon kuuluvaksi niin ortodoksinen kirkko kuin myös roomalaiskatolinen kirkko.

Lapsuus ja nuoruus

Euthymios syntyi Melitenessä Vähässä-Armeniassa. Kristillisen perimätiedon mukaan vanhemmat olivat rukoilleet Jumalalta itselleen poikaa Melitenessä pyhän Polyeuktuksen kirkossa.

Koska Euthymioksen isä kuoli pojan ollessa kovin nuori, Melitenen piispa Eutropios koulutti häntä ja nähdessään, että poika oli Jumalalle mieleen, myöhemmin vihki hänet erittäin nuorena, vasta 19-vuotiaana papiksi ja asetti hänet valvomaan kaikkia Melitenen hiippakunnan luostareita. Noin kolmenkymmenen vuoden ikäisenä Euthymios lähti salaa pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ja asui siellä jonkin aikaa Jerusalemin ympäristössä sijaitsevan munkkien siirtokunnan lähistöllä sijaitsevassa luolassa siellä sijaitsevan pyhän Haritonin (muistopv. 28.9.) perustaman Faranin lavran, suuren luostarin, luona.

Erämaahan kilvoittelijaksi

Vuonna 411 hän vetäytyi kanssakilvoittelijansa pyhän Theoktistoksen (muistopv. 3.9.) kanssa erämaahan eläen siellä luolissa erittäin äkkijyrkällä vuorenrinteellä. Kun heidän ympärilleen alkoi kokoontua useampia oppilaita, joille ei enää riittänyt luolia asuinsijoiksi, he muuttivat luolan kirkoksi ja rakensivat pian sen jälkeen paikalle luostarin, joka tuli pyhän Theoktistoksen vastuulle. Euthymios säilytti eristäytyneen elämäntyylinsä, mutta antoi silti ohjeita ja neuvoja muillekin.

Noin vuoden 420 tienoilla tapahtuneen Persian armeijan puolella taistelevan beduiiniheimon saraseenipäällikön sheikki Aspebetuksen pojan Terebonin ihmeellinen pelastuminen Euthymioksen rukouksien avulla edesauttoi Euthymioksen maineen kasvamista ja leviämistä koko Palestiinaan ja sen rajojen ulkopuolellekin. Aspebetus vihittiin jonkin ajan kuluttua papiksi nimellä Pietari ja hänestä tuli myöhemmin vielä oman kansansa piispa, missä tehtävässä hän sitten osallistui Efesoksen kirkolliskokoukseen vuonna 431.

Euthymioksesta tulee kuuluisa

Kun kertomus Terebonin ihmeellisestä pelastumisesta oli tehnyt Euthymioksen nimen kuuluisaksi koko Palestiinassa, suuria väkimääriä alkoi vierailla munkin erakkolassa. Siksi hän vetäytyi opetuslapsensa Dometianoksen kanssa Ruba-el-Khalin (suomeksi: ”Yksinäisyyden asuinsija”) erämaahan lähelle Kuollutta merta. Siellä hän eli jonkin aikaa syrjäisellä vuoristoseudulla, jota kutsuttiin nimellä Marda ja josta hän sitten myöhemmin vetäytyi vielä Zifon (muinaisen En-Gedin (Joos.15:62), nykyisen Israelissa sijaitsevan Ein Gedin) erämaahan.

Kun suuret ihmisjoukot seurasivat häntä näillekin paikoille, hän palasi lopulta pyhän Theoktistoksen luostarin naapuriin asettuen asumaan lähistöllä olevalle kuivalle alueelle luolaan. Joka viikonvaihde hän osallistui luostarissa jumalanpalveluksiin. Lopulta, koska lukuisat opetuslapset halusivat häneltä hengellistä opetusta ja ohjausta, hän perusti vuonna 420 Jerusalemista Jerikoon vievän tien oikealle puolelle samanlaisen lavran kuin Faran. Luostarin kirkon vihki vuonna 428 Jerusalemin ensimmäinen patriarkka Juvenalios.

Kirkolliskokouksissa

Tuohon aikaan lukuisat teologiset kiistat vaivasivat kirkkoa ja niitä käsiteltiin ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. Näistä kahteen – vuonna 431 Efesoksessa ja vuonna 451 Khalkedonissa – Euthymios osallistui joko itse tai lähettämiensä oppilaitten välityksellä.

Kun Khalkedonin kirkolliskokous vuonna 451 tuomitsi monofysitistisen konstantinopolilaisen arkkimandriitta Eutykhesin virheistään, Euthymioksen arvovallan vuoksi suurin osa itäisistä erakoista hyväksyi kirkolliskokouksen antamat määräykset. Eutykheen mukaan Kristuksessa on vain yksi luonto: lihaksitulemisen jälkeen on mahdotonta erottaa jumalallista ja inhimillistä luontoa toisistaan. Efesoksen kokouksessa jo vuonna 431 Eutykhes erotettiin kirkosta. Näissä asioissa pyhällä Euthymioksella oli siis suuri vaikutus sen ajan kirkossa ja hän todella oli koko kirkon kannalta katsottuna vahva tukipylväs.

Euthymioksen oppilaita

Pyhän Euthymioksen oppilaina oli useita myöhemmin pyhien joukkoon luettuja ortodoksisia vaikuttajia: pyhä Sabbas (5.12.), Kyriakos (29.9.) ja Gerasimos (4.3.) sekä lukuisia piispoja.

Muistopäivä

Pyhää Euthymios Suurta muistellaan ortodoksisessa kirkossa hänen kuolinpäivänään tammikuun 20. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Iloitse hedelmätön erämaa, | ja riemuitse hyödytön aavikko, joka koskaan et ole tuntenut synnytystuskia! | Innokas mies on lisännyt poikiasi, | hän istutti ne uskossa ja hurskaudessa. | Hän kasteli niitä Pyhällä Hengellä, | ja ne kasvoivat itsekieltäymyksessä ja täydellisissä hyveissä. | Hänen esirukouksiensa kautta, | oi Kristus Jumala, || varjele kansaasi rauhalla.

Kontakki, 8.säv.

Erämaa iloitsi syntymästäsi, pyhä isä Euthymios. | Muistoksesi se tuo riemun sadon ihmeittesi kautta. | Nämä ihmeet virtasivat sielustasi ikään kuin kaivosta | ja puhdistivat meidät synneistämme, || jotta laulaisimme: Halleluja!

Minea