Toiminnot

Joona Profeetta

Ortodoksi.netista

Kala sylkee profeetta Joonan maalle Jumalan käskystä.
Profeetta Joona, muistopäivä 22.9.
(Kuva © Pyykkönen)
Profeetta Joona, muistopäivä 22.9.
(Kuva © Pyykkönen)
Profeetta Joona, muistopäivä 22.9.
(Kuva © Pyykkönen)

Profeetta Joona (hepreaksi: וֹנָה / Yona, latinaksi: Ionas) eli noin vuonna 800-750 eKr. ja hän oli Vanhan testamentin niin sanotuista pienistä profeetoista ja profeetta Elisan seuraaja Israelin pohjoisessa osassa valtakuntaa. Vanhan testamentin Joonan kirja sisältää profetioita Israelin kansan tuomioista, Vapahtajan kärsimyksistä, Jerusalemiin saapumisesta ja maailman lopusta. Ennustusten lisäksi Joonan kirjassa kerrotaan siitä, kuinka hänet lähetettiin Niniveen saarnaamaan parannusta. (Joona 3:1-10)

Joona oli toisen kuningasten kirjan mukaan (2.Kun.14:25) Gat-Heferistä, muutama kilometri Nasaretista, kotoisin olevan Amittain poika. Hän eli Jerobeam II:n hallitusvallan (786-746 eKr.) aikana. Apokryfisen Profeettojen elämänkertojen mukaan hänen sen sijaan sanottiin olevan sen leskivaimon poika, jonka profeetta Elia herätti kuolleista.

Kuuluisaksi Joonan on tehnyt hänen tarinansa meripedon tai valaan (tai uuden käännöksen mukaan ison kalan, kreikaksi: κητος μεγας / ketos megas, hepreaksi: דג גדול / dag gadol) vatsassa. (Joona 1:1-17, 2:1-10). Kun kirjanoppineet ja fariseukset vaativat merkkiä Kristukselta, Hän sanoi, ettei muuta merkkiä ollut, kun profeetta Joonan merkki:

"Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. (Matt.12:39)
Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. (Matt.12:40)

Näillä sanoilla Kristus osoitti selvästi profeetta Joonan kirjan sanojen symbolisen merkityksen suhteessa Kristuksen ristinkuolemaan, tuonelaan laskeutumiseen ja ylösnousemukseen.

Moittien juutalaisia katumuksen puutteesta ja niskoittelusta Hän sanoi:

Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona! (Matt.12:41)

Nykyään Joonan kirja luetaan kokonaisuudessaan suurena lauantaina. koska se on oivallinen profeetallinen esikuva Kristuksen tuonelaan laskeutumisesta ja ylösnousemuksesta. Aamupalveluksessa kanonin kuudes veisu on omistettu profeetta Joonalle ja Joonan rukous:

”Hädässäni minä huusin Herraa, ja Hän vastasi minulle.”

on innoittanut monia liturgisten tekstien kirjoittajia kirjoittamaan aiheesta suuren määrän tropareja.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää profeetta Joonaa aina vuosittain syyskuun 22 päivä (slaavilaisessa traditiossa), kreikkalaisessa traditiossa häntä muistellaan päivää aikaisemmin.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 2.säv.

Viettäen profeettasi Joonan pyhää muistoa | me hänen rukouksiinsa vedoten rukoilemme Sinua: || Pelasta sielumme, oi Herra.

Kontakki, 4.säv.

Sinä hyväksyit kutsun korkeudesta tulla Herran profeetaksi, oi pyhä Joona, | täyttääksesi pyhän kaitselmuksen olit valmis jopa valaan nieltäväksi. | Ja tullen ulos kalasta kolmen päivän kuluttua, | sinä edeltäkuvasit Sanan ylösnousemista. | Siksi me kunnioitamme sinua Vapahtajan loistavana esikuvana, || joka paljastit Jumalan rakkauden salaisuuden koko ihmiskunnalle.