Toiminnot

Magdalan Maria

Ortodoksi.netista

Ristiinnaulitseminen
Stabat Mater -maalaus, Gabriel Wüger, 1868
Magdalan Maria polvistuneena ristin edessä
Kuva: Wikipedia
Mirhantuojat Kristuksen haudalla
Ikoni 1400-1500 -luvulta
Kuva: Wikipedia
Pyhä apostolienvertainen
Magdalan Maria
romanialainen seinämaalaus
Kuva: Pyykkönen

Pyhä apostolienvertainen, mirhankantaja Magdalan Maria, tunnettu myös aiemman Raamatun käännöksen nimellä Maria Magdaleena, oli Jeesuksen opetuslapsi. Hän oli kotoisin Magdalasta, pienestä galilealaisesta kylästä Kapernaumin ja Tiberiaksen välillä. Nykyisin sillä paikalla sijaitsee pieni kylä nimeltään Mejhdel.

Marian nimitykset

Mariaa nimitetään apostolien vertaiseksi, joskus myös apostolien apostoliksi sekä mirhankantajaksi. Apostolit julistivat Kristuksen ylösnousemista koko maailmalla, mutta Magdalan Maria julisti ylösnousemista apostoleille itselleen. Tästä syystä häntä nimitetään apostolien apostoliksi.

Nimitys apostolienvertainen johtuu myös saman kaltaisista asioista. Hän oli ensimmäinen itsensä Herran lähettämä viestintuoja, joka ilmoitti Hänen ylösnousemisestaan. Nimitystä käytetään niistä, jotka olivat apostolien työn jatkaja.

Mirhankantaja- tai mirhankantajanainen-nimitystä käytetään niistä naisista, jotka menivät Kristuksen haudalle voitelemaan ruumiin mirhalla osoittaakseen Hänelle juutalaisen tavan mukaisesti suurta kunnioitusta, sen jälkeen kun hänet oli otettu ristiltä ja viety hautaan. Matteuksen evankeliumissa heidän sanotaan olevan Magdalan Maria ja se toinen Maria (Matt.28:1-15). Markuksen evankeliumissa heidän sanotaan olleen Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome (Mark.16:1-8 ). Myös Johanneksen evankeliumi (Joh.20:1-10) kertoo tästä ja nimeää henkilöksi Magdalan Marian.

Magdalan Maria Raamatun teksteissä

Luukkaan evankeliumissa (Luuk.8:2) kerrotaan pahojen henkien poisajamisesta Mariasta.

Matteuksen evankeliumi (Matt.27:55-61) kertoo Magdalan Marian olleen läsnä, kun Kristus kuoli ristillä:

"Siellä oli myös useita naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Galileasta lähtien he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti Maria ja Sebedeuksen poikien äiti.

Illalla tuli paikalle Joosef, rikas arimatialainen, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. Hän meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Pilatus käski antaa sen hänelle. Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen pellavavaatteeseen ja pani hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon. Hän vieritti hautakammion ovelle suuren kiven ja lähti pois. Magdalan Maria ja se toinen Maria olivat hekin siellä; he istuivat hautaa vastapäätä."


Edellä mainittiin jo, että Maria näki ensimmäisenä ylösnousseen Kristuksen (Mark. 16:1-10 ja Joh. 20:1-18). Siten Maria oli ensimmäinen ihminen, joka tervehti muita seurakuntalaisia pääsiäistervehdyksellä, "Kristus nousi kuolleista!".

Perimätiedon kertomuksia Mariasta

Pääsiäismunat

Perimätiedon mukaan Magdalan Maria ollessaan aterialla keisari Tiberius Caesarin (vv. 14-32) kanssa, hän puhui tälle Kristuksen ylösnousemisesta. Keisari sanoi Marialle halveksivaan sävyyn, ettei kukaan voi nousta kuolleista, kuten ei hänen kädessään oleva kananmunakaan voi muuttua punaiseksi. Samalla aivan välittömästi kananmuna muuttui punaiseksi. Siksi Magdalan Maria kuvataan ikoneissa toisinaan pitämässä kädessään punaista kananmunaa. Tämän tarinan vuoksi kananmunat värjätään yhä ortodoksisessa kirkossa pääsiäisenä punaisiksi.

Apostolinen työ

Perimätiedon ja useiden kirkkoisien ja pyhien tekstien kirjoittajien todistuksen mukaan Magdalan Maria avusti Efesossa pyhää apostoli Johannes Teologia hänen evankeliumin kirjoitustyössään aina siihen saakka, kunnes Maria kuoli ja haudattiin tähän samaan kaupunkiin.

Reliikit

Pyhän Marian reliikit siirrettiin 900-luvulla Konstantinopoliin pyhän Lasaruksen luostarin kirkkoon, mutta katoliset ristiretkeläiset ryöstivät ne ja veivät Roomaan Lateraanikirkkoon. Pyhäinjäännöksiä sanotaan olevan myös Ranskassa lähellä Marseillesia sijaitsevassa Provagessa.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko kunnioittaa Mariaa pyhänä ja hänen muistopäivänsä on heinäkuun 22. päivä. Mariaa muistetaan myös yhtenä mirhantuojanaisista Mirhantuojien sunnuntaina, joka on toinen sunnuntai pääsiäisen, Kristuksen ylösnousemisen juhlan jälkeen. Magdalan Marialle on kirjoitettu myös akatistos.

Tropari ja kontakki

Tropari 1.sävelmä

Oi pyhä Maria Magdaleena, sinä pidit Kristuksen käskyt | ja seurasit Häntä, joka meidän tähtemme syntyi Neitseestä. | Tänään me juhlimme sinun muistoasi || saaden päästön synneillemme rukouksiesi kautta.

Kontakki 3.sävelmä

Seisoen Vapahtajan ristin edessä, | kärsien Herran Äidin kanssa, | kaikkein kunniallisin Maria Magdalena, uhrasi ylistystä kyynelehtien. | Hän huusi: mikä on tämä outo ihme? | Hän, joka pitää koko luomakuntaa kädessään valitsee kärsimyksen. || Kunnia olkoon Sinun voimallesi!

Toinen kontakki 4.sävelmä

Kun Jumala, joka on ylivertainen olemus, tuli lihaksi maailmaan, | Hän otti sinut todelliseksi opetuslapseksi, oi mirhankantaja, | sillä sinä käänsit kaiken rakkautesi Häneen. | Sen vuoksi sait itsellesi moninaisia parannuksia. | Nyt, kun olet päässyt taivaaseen, || älä lakkaa rukoilemasta maailman puolesta.

Minea

Hannu Pyykkönen

Kirjallisuutta

  • Kirkkovuoden pyhät II, Apostolienvertainen Maria Magdaleena ss. 1049-1051

Katso myös