Toiminnot

Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Pääsiäinen Pyhän Tuomaan kirkossa, ihmiset lähtevät kirkosta kynttilät käsissään.
(valokuva © Nicholas Econopouly)
Viikonloppuisin kirkoissa luetaan ylösnousemusevankeliumi. Lauletaan myös ”Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen…”. Onhan sunnuntai ylösnousemuksen päivä – pieni pääsiäinen.

Ylösnousemusevankeliumit, yhteensä niitä on yksitoista, julistavat monipuolisesti ylösnousemuksen todellisuutta. Eroavaisuuksistaan huolimatta ne vakuuttavalla tavalla julistavat ylösnousemuksen ilosanomaa.

Ylösnousemuskertomuksissa on paljon eroavaisuuksia. Eräiden mielestä jopa sovittamattomia ristiriitaisuuksia. Kertomuksissa ei kuitenkaan ole niinkään ristiriitoja, vaan ne ovat elävää todistusta Ylösnousseen kohtaamisesta. Tämä on osoitus niiden aitoudesta. On todettu, että rikostutkimuksissa vain keksityt valetarinat ovat aukottomia ja siistejä – aidot ja rehelliset lausunnot ovat eläviä ja aitoja kaikissa ristiriitaisuuksissaankin.

Ihmiset kohtasivat Ylösnousseen omalla erityisellä tavallaan. Esimerkiksi itkevä Maria Magdalena kohtasi Kristuksen haudalla ja Pietaria hämmensi avattu ja tyhjä hauta. Johannes tunnisti Kristuksen järven rannalla. Emmauksen tien vaeltajilla meni aikansa tunnistaa Ylösnoussut. Kristuksen voi myös kohdata epäilyksen tiellä. Tämä oli Tuomaan tie eikä häntä hylätty, vaikka hän totesi olevansa epäuskoinen, vaan hänet kutsuttiin mukaan seuraavalla viikolla. Lopulta Kirkon vainooja Paavali kohtasi vastoin kaikkia odotuksia Ylösnousseen.

Ylösnousseen kohtaamiset jatkuvat omaan aikaamme asti. Keskuudessamme on olemassa Marioita, Pietareita, Johanneksia, Emmauksen tien vaeltajia ja myös Tuomaita sekä Paavaleita. Tai sitten sekoitus heidän kokemuksiaan. Kaikki kohtaavat omalla tavallaan Ylösnousseen.

Kauniisti on venäläinen pappi Aleksandr Men (1935-1990) kirjoittanut:

”Ylösnoussut Kristus ei ole nähtävissä, mutta ilmestyy selvästi jokaiselle meistä. Kuka tahansa, joka elämänsä aikana on edes hetken vaistonnut toisen maailman läheisyyden – on kohdannut Ylösnousseen Herran. Hän tulee jokaisen luokse, koputtaen sydämen ovelle ja löytää kaikille sopivat sanat. Meidän tehtävämme on kuunnella ja vastata koputukseen, sillä Herra on tullut pelastamaan, elävöittämään ja muuttamaan, ei vain kaikkien vaan meidän jokaisen elämän.”

Isä Lars Ahlbäck