Toiminnot

Nazari Valamolainen

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhittäjä Nazari (Nasari) (Игумен Назарий, maallikkonimeltään Nikolai Kondratjev /Николай Кондратьев; 1735–1809) oli Laatokan Valamon luostarin johtaja 1700-luvun lopulla. 17-vuotiaana hän meni Sarovin luostariin ja hänet vihittiin Astrahanin piispa Mefodin toimesta noin 1760 munkiksi, jolloin hän sai tuon kirkollisen nimensä Nazari.

Igumeni, pyhittäjä Nazari Valamolainen

Kun Pietarin metropoliitta Gabriel (Gavriil) sai kuulla Nazarin kilvoituselämästä, hän kirjoitti vuonna 1781 Sarovin luostarin johtajalle rakentaja Pahomille pyytäen tätä lähettämään Nazarin Valamon luostarin johtajaksi. Isä Pahomi ei halunnut luopua hyvästä pappismunkista, joten hän yritti esittää metropoliitalle Nazarin olevan tyhmä ja hengellisessä elämässä kokematon. Metropoliitta pysyi kuitenkin kannassaan. ”Minulla on omasta takaa paljon viisaita”, hän vastasi isä Pahomille, ”lähettäkää te tyhmyrinne minulle.” Näin Nazari vuonna 1782 nimitettiin Valamon luostarin igumeniksi.

Venäjän kirkko kanonisoi eli liitti pyhittäjä Nazarin Valamon pyhien joukkoon vuonna 2004. Hän on ensimmäinen pyhäksi kanonisoitu Valamon igumeni.

Pyhää Nazari Valamolaista, Karjalan pyhää, muistellaan ortodoksisessa kirkossa 23. helmikuuta.
---
Oheinen kirjoitus on vuoden 1959 Aamun Koitosta ja sen kirjoittajaksi on merkitty J.U. (mahdollisesti isä Johannes Usvamo):

Valamon luostarin rakentaja

Valamon luostarin jälleenrakentaja igumeni Nasari oli syntynyt vuonna 1735 Tambovin läänissä Venäjällä Anosovan seurakunnan kirkonisännöitsijän poikana. Jo poikasena hän erottui muista uskonnollisuudellaan ja 17-vuotiaana sulkeutui Sarovin luostariin, missä tuli munkiksi. Vuonna 1776 Nasarista tuli pappismunkki. Alusta pitäen Nasari vietti ankaraa kilvoituselämää. Hänen mieliharrastuksenaan oli Raamatun ja isien kirjoitusten ainainen lukeminen. Käytännöllisistä maallisista asioista ei hänellä ollut edes käsitystä. Hän oli suoraluontoinen ja toisinaan jopa kärsimätön, mutta kaiken alkujuurena oli Jumalan tahto, mille hän kaiken alisti. Näöltään vaativaisena ja kovana, hän silti veti tykönsä ihmisiä ja viritti heidät nöyryyteen. Hän alinomaa paastosi ja tyytyi kaikkein välttämättömimpään.

Vuonna 1781 metropoliitta Gabriel kutsui hänet Pietariin. Täällä hän sai tehtäväksi jälleenrakentaa Valamon saarelle luostarin, mikä ruotsalaisten hävityksen jälkeen oli raunioitettuna ja autiona toistasataa vuotta.

Kun Nasari saapui Valamoon, löysi hän sieltä vain yhden munkin, yhden siviilimiehen ja kaksi maallikkopappia, jotka pian hukkuivat Laatokalla.

Kaksikymmentä vuotta vietti Nasari luostarisaaressa ja sinä aikana hän pystytti raunioista uuden suurluostarin, josta muodostui "Pohjolan Athokseksi" nimitetty mainehikas kilvoittelijain tukipylväs ja tyyssija.

Nasarista tuli arvossapidetty sekä arvovaltainen rakentaja-erakko. Hän helposti sai taivutetuksi puolelleen keisarin, metropoliittoja ja ministerejä.

Lisäksi hän oli hurskas ja omisti selvännäkijän lahjoja.

Keisarinna Katariinan aikana Ruotsin laivasto tunkeutui Pietarin edustalle ja avasi tykkitulensa kaupunkia kohti. Pietarissa syntyi pakokauhu ja paniikki. Itse Metropoliitta Gabriel sulkeutui kellariin. Nasari sattui juuri siihen hätään osumaan Pietariin, etsi metropoliitan käsiinsä ja käski: Mene ja ilmoita keisarinnalle, että ruotsalaiset jo pakenevat. Näin ihmeellisiä näkyjä läntisellä taivaalla.

Myöhemmin alkoi tulla viestejä Ruotsin laivaston tuhosta Viipurin lahdella ja vetäytymisestä Kotkan vesille.

Rakennusasiat pakottivat Nasaria vierailemaan Pietarissa tuon tuostakin. Kun kerran eräs korkeassa asemassa ollut henkilö joutui epäsuosioon ja oli vaarassa joutua karkotettavaksi maalle, silloin hän tuli äkkiä sairaaksi. Mitkään armahdusvetoomukset eivät auttaneet. Silloin kutsuttiin hänen luoksensa Nasari. Onneton ja sairas mies sekä hänen vaimonsa pyysivät Nasarilta, että hän menisi keisarin luo sekä pyytäisi armahdusta. Nasari sanoi: Antakaa minulle vähäsen rahaa. Hänelle tuotiin suuria seteleitä ja kultaruplia. Nasari sanoi: Ei näitä, vaan onko teillä pienempää vaihtorahaa. Tuotiin sitäkin suuret määrät.

Nasari otti rahat, meni Pietarin köyhälistökortteleihin, jakoi rahat sinne, missä hätä oli suurin ja käski autettuja köyhiä rukoilemaan sairaan ja onnettoman puolesta.

Kun se työ oli tehty, silloin keisari Aleksanteri I yhtäkkiä päätti tarkistaa syytetyn tuomion perusteellisemmin. Tällöin keisari totesi, että kysymyksessä oli vain kateudesta johtunut ovela juoni ja sitten hän armahti sen virkailijan.

Myöhemmin, kun virkailija kysyi Nasarilta, kuka keisarin neuvonantajista oli enemmän edesauttanut armahduksen aikaansaamista, selitti Nasari, että sellaisina olivat olleet köyhät, sairaat, nälkäiset, kodittomat, ym. kurjat.

Vuonna 1794 Nasari sai Synodilta käskyn muodostaa Valamon munkeista ryhmän, joka lähtisi ortodoksisen kirkon lähetyssaarnajaatyöhön Aleuteille, Alaskaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Nasari valitsi ja valmensi siihen 8 munkkia. Nämä olivat Joasaf, josta myöhemmin tuli piispa, Juvenali, joka kuoli Aleuteilla marttyyrina, Makari, Afanasi, Etefan, Nektari, Joosef ja Herman, josta myöhemmin tuli pyhä mies.

Nämä Valamon munkit suorittivat sitkeän työn ja kastoivat kristinuskoon monia tuhansia pakanoita.

Vuonna 1804, kun Valamo oli jälleenrakennettu loppuun, vetäytyi Nasari takaisin Sarovin luostariin. Suuria järjestelykykyjä osoittanut Nasari kaipasi alinomaa yksinäisyyttä. Valamossakin hänellä oli oma erakkomajansa, johon hän aina vetäytyi, milloin vain oli siihen tilaisuutta ja aikaa. Nasari jätti jälkeensä useita askeettisia teoksia ja neuvoja munkkiveljestölle.

J.U.

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 26/1959, joka ilmestyi lokakuun 15.päivänä 1959, sivulla 257 [s.5])