Toiminnot

Nestoriolaisuus

Kohteesta Ortodoksi.net

Nestoriolaiset olivat suuri harhaoppinen ryhmä, jotka erotettiin alkukirkosta tai yleisestä eli katolisesta kirkosta Efeson ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 431. Sai nimensä perustajansa Konstantinopolin patriarkka Nestoriksen mukaan. Harhaoppi korosti Kristuksen ihmisyyttä ja väitti Hänen jumaluutensa olleen vain armon ansiota.

Tämän ryhmän edustajia toimii yhä mm. Assyyrian itäisen kirkon piirissä. Kirkon jäseniä elää mm. Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Intiassa. Kirkon jäsenmääräksi on arvioitu noin 400 000 ja heidän johtajanaan toimii (v. 2005) Yhdysvaltojen Illinoisissa residenssiään pitävä katolikos ja Itäisen kirkon patriarkka Mar Dinkha IV (vuodesta 1976 lähtien).

Toinen tuohon nestoriolaiseen ryhmää kuuluva ryhmä ovat ns. Tuomas-kristityt, jotka katsovat kirkkonsa perustajan olleen apostoli Tuomaksen. Tuomas-kristittyjen keskuspaikka on nykyään Intian Keralassa ja heidän autonomisen kirkkonsa päämies on Assyyrian itäisen kirkon alainen koko Intian ja Portin metropoliitta.

Saman ryhmän jäseniä kuuluu nykyään myös Syyrian ortodoksiseen kirkkoon, Syyrian malankaralaiseen ortodoksiseen kirkkoon, syyrialais-malabarilaiseen katoliseen kirkkoon ja syyrialais-malankaralaiseen katoliseen kirkkoon.

Tämä varsin hajanainen ja sirpaloitunut ryhmä on jakaantunut karkeasti ottaen ainakin kahteen eri traditioon – gnostilaiseen pohjoiseen ja tuomaskirkkolaisten eteläiseen. Syyrialainen kirkko väittää saapuneensa Intiaan ensimmäisenä ja saaneensa alkunsa 72 kristitystä juutalaisesta perheestä, jotka muuttivat sinne vuonna 345. Joka tapauksessa syyrialainen kirkko on ortodoksien ohessa yksi kristikuntamme vanhimmista kirkkokunnista.

Hannu Pyykkönen