Toiminnot

Pjotr Tšaikovski

Kohteesta Ortodoksi.net

Pjotr Tšaikovskin näky ortodoksisesta kirkkomusiikista

Pjotr Tšaikovski 1874
(Kuva:Wikipedia)

Virkamiehestä musiikin ammattilaiseksi

Tšaikovskin isä oli ammatiltaan kaivosinsinööri ja hänen äitinsä oli ranskalaissyntyinen. Äidiltään nuori Pjotr peri musikaalisuuden. Lapsuusvuosista lähtien hän oli kiinnostunut musiikista. 12-vuotiaana hän alkoi opiskella Pietarin lainopillisessa koulussa, josta hän sai diplomin vuonna 1859. Tämän jälkeen hän sai viran oikeusministeriössä. Tšaikovski kirjoittautui vuonna 1862 Pietarin hiljattain perustettuun konservatorioon, ja vuonna 1863 hän luopui virastaan ministeriössä antautuakseen kokonaan musiikille.

Pietarin konservatoriossa Tšaikovski sai opettajikseen saksalaista koulukuntaa edustaneen Nikolai Zaremban (1821-1879) sekä säveltäjä Anton Rubinsteinin (1829-1894), joka tuki ja kannusti oppilastaan ja antoi tälle pysyviä virikkeitä.

Tšaikovski omistautuu kokonaan sävellystyölle

Tšaikovskin ensimmäiset teokset eivät saavuttaneet sanottavaa menestystä ja siksi hänen elämänsä oli melko epävarmaa aina vuoteen 1876 asti, jolloin hänen ihailijattarensa, varakas leskirouva Nadezda von Meck alkoi maksaa hänelle 6000 ruplan suuruista vuotuista eläkettä. Sen turvin Tšaikovski saattoi kokonaan vapautua sävellystyöhön. Hän ei milloinkaan tavannut henkilökohtaisesti hyväntekijäänsä, mutta oli tämän kanssa vilkkaassa kirjeenvaihdossa vuoteen 1890, jolloin rouva von Meck lopetti suhteen.

Vuosi 1877 oli tärkeä Tšaikovskin elämässä; silloin saivat ensiesityksensä neljäs sinfonia f-molli, suosittu ooppera Jevgeni Onegin ja baletti Joutsenlampi. Samana vuonna hän solmi avioliiton entisen oppilaansa Antonina Miljukovan kanssa, mutta liitto päättyi varsin pian säveltäjän itsemurhayritykseen.

Salonkimainen venäläinen musiikkimaku

Suuret venäläiset 1800-luvun klassikot sävelsivät myös kirkkomusiikkia. Venäjän vallankumouksen (1917) jälkeisinä vuosina sen sijaan elettiin unelmaa ateistisesta, kommunistisesta järjestelmästä ja siksi kirkkomusiikki tietoisesti häivytettiin taka-alalle. Stalinin aikana venäläisen kirkollisten musiikkiteosten esittäminen oli tarkoin rajattu määrältään yhä harvempien kirkkorakennusten sisälle.

Venäläisten suosiman Modest Musorgskin (k.1881) Boris Godunov ja Hovanstsina-oopperoiden liturgiset kohtaukset olivat tuolloin harvoja poikkeuksia, joita kuultiin kirkkojen ulkopuolella. Mutta vanha traditio välittyi kuitenkin myös vallankumouksen jälkeisinä vuosina ja ehkä nerokkaimmin ne elävät Dimitri Šostakovitšin (k. 1975) 13. ja 14. sinfonian solistiosissa sekä hänen kamarimusiikkiteostensa yksinkertaisen koskettavassa kauneudessa. Näistä viimeisessä (Elegia-osa) hän on lähinnä muinaisvenäläisen musiikin syvyyttä ja perinnettä.

Pjotr Tšaikovski rakensi kuoroteoksensa venäläiselle musiikkiperinteelle, joka oli kehittynyt bysanttilaisesta yksiäänisyydestä, mutta johon oli tullut runsaasti vaikutteita lähinnä ukrainalaisesta ja pohjoisvenäläisestä kansanmusiikista.

Venäläisen kirkkolaulun tutkija professori Johann von Gardner (k. 1984) arvioi, että jo 1100- ja 1200-luvulla alkoi sangen omaperäinen venäläinen znamenni-musiikki kehittyä. Varhainen znamenni-musiikin kehityskausi sisältää yhä monia ratkaisemattomia ongelmia, mutta 1500-luvulta alkaen sen moniäänisiä aineksia aletaan tuntea yhä paremmin. Seuraavalla vuosisadalla yksiääninen liturginen laulu alkoi syrjäytyä Venäjällä yhä selkeämmin. Venäläiset kirkkosäveltäjät omaksui lähes kritiikittömästi vaikutteita varhaisemmista läntisistä, eurooppalaisista koraalimusiikin tyyliperinteistä.

Venäjällä alkoi 1800-luvun alkupuolella ilmetä ensimmäisiä pyrkimyksiä vanhan, traditionaalisen kirkkomusiikin palauttamiseen ja sen mukaiseen tyyliperinteen vaalimiseen. Pjotr Tšaikovski oli hyvin tietoinen näistä vuosisadan alun pyrkimyksistä. Hänen alkusoittonsa 1812, joka oli tilausteos Napoleonin epäonnistuneen Venäjän valloitusretken kunniaksi, sisältää tunnetun keisarihymnin. Teos on melodisesta idearikkaudestaan ja monenkirjavien sävelainesten sekoituksesta huolimatta hengellisesti varsin ulkokohtainen. Noihin aikoihin venäläistä musiikkimakua kahlitsi hyvin eurooppalainen salonkimainen eli yläluokkainen makutottumus.

Säveltäjän kirkkomusiikkikausi

Tšaikovski arvosteli Modest-veljelleen lähettämissään kirjeissä venäläisen kirkkolaulun ulkomaisia tyylivaikutteita:

"Haluan puhdistaa venäläisen kirkkolaulun niin kuin sen tunteillani koen, ei vain musiikkiteoreettisesti, vaan myös taiteellisesti voimakkaista eurooppalaisista vaikutteista".

Samoja tuntojaan hän purkaa veljelleen eräässä toisessa kirjeessä:

"Haluan säveltää kirkkomusiikkia, joka on lähellä vanhaa venäläistä tyyliperinnettä (znamenni-sävelmät), joka kuitenkin sisältää myös kansanlaulujemme kauneuden ja hengen . Jos joku käy säännöllisesti ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ja ymmärtää jokaisen riitin ja vertauskuvan, hän ei voi jäädä hengellisesti kylmäksi. Mutta minä pidän myös vigilioista. Kun menen lauantaina pieneen ikivanhaan kirkkoon ja seison siellä suitsutuksentuoksuisessa puolihämärässä ja kuuntelen kuoron hiljenevää laulua, tunteeni valtaa hiljainen ekstaasi. Se on minun suuri iloni. Minulla ei ole Bortnjanskin tai Berezovskin kirkkolaulun ansioita, mutta toisaalta kuinka vähän heidän musiikkinsa on sopusoinnussa bysanttilaisen arkkitehtuurin, ikonitaiteen ja koko ortodoksisen jumalanpalveluksen kanssa.”

Tšaikovskin liturgia julkaisukiellossa

Vuosina 1877-1881 Tšaikovski oli säännöllinen vieras J.V. Davidovin perheen suurtilalla Kamenkassa. Suvun päämies J.V. Davidov kuvaa näitä vierailuja seuraavasti:

"Isä Aleksei Tarnovitš vieraili usein meillä. Hän oli hiljainen, vaatimaton, ulkonäöltään hyvin kaunis mies, joka rakasti valtavasti viulu- ja pianomusiikkia. Isä Aleksei oli myös itse lahjakas musiikin tulkitsija. Kun hän kuuli säveltäjämestari vierailevan maatilallamme, hän mieluusti tuli luoksemme. Juuri Isä Aleksei innoitti Pjotr Tšaikovskia säveltämään myös jumalanpalvelusmusiikkia."

On varsin todennäköistä, että pappi Aleksei Tarnovitšin vaikutuksesta Tšaikovski sävelsi liturgian kesällä vuonna 1878 von Meckin maatilalla Brailovossa. Teos esitettiin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1880. Säveltäjä kirjoitti liturgian luomistyön aikana Nadezda von Meckille:

"Haluan tehdä jotakin kirkkomusiikin hyväksi. Kirkkomusiikki tarjoaa valtavan ja laajan työhaasteen säveltäjälle. Pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia on eräs suurimmista.”

Tšaikovski aloitti liturgian säveltämisen toukokuussa 1878 ja teos oli valmis heinäkuun puolivälissä 1878, jolloin hän lähetti sen julkaistavaksi. Seuraavan vuoden alussa liturgia julkaistiin, mutta tuolloin keisarillisen hovi- kuoron johtaja N.I. Bahmetjev totesi, ettei muilla kuin hovikuorolla ollut oikeutta julkaista kirkkomusiikkia.

Asia vietiin oikeuteen ja ratkaisua saatiin odottaa aina vuoden 1880 loppupuolelle. Liturgian julkaisija P.I. Jurgenson voitti oikeusjutun, sillä Tšaikovskin teoksella oli Moskovan kirkollisen valvontakomission lupa. Liturgia esitettiin ensimmäisen kerran virallisesti Moskovassa joulukuun 18. päivänä vuonna 1880. Esityksen järjesti Moskovan venäläinen musiikkiyhdistys ja kuoroa johti P.I. Saharov. Teos oli esitetty epävirallisesti jo aiemmin Kiovan yliopistossa.

Tšaikovskin liturgian ektenioissa ja yksittäisissä hymneissä (etenkin uskontunnustuksessa) on helposti tunnistettavissa venäläiselle kansanlaululle ominainen melodinen rakenne. Liturgia on kuoroteoskokonaisuus, joka rakentuu lahjakkaan säveltäjän herkän lyyriselle henkilökohtaisten tuntemusten perustalle, ei niinkään vanhoille znamenni-sävelmille. Säveltäjä rakentaa liturgiansa papin ja kuoron dialogille. Hän seuraa tässä latinalaisen ja protestanttisen musiikkiperinteen jälkiä.

Tšaikovski pyrki liturgiassaan samanlaiseen yksinkertaisuuteen, joka oli ominaista unkarilaisen Franz (Ferenz) Lisztin (k. 1886) tai saksalaisen Franz Schubertin (k. 1828) Saksalaisen messun Barokin mahtipontisuutta karttavalle sävellystyylille. Liturgian hymneistä tämän havaitsee etenkin Tšaikovskin karun vaikuttavasta Herran rukouksesta. Hän sävelsi liturgian hymnit siten, että hengellisen riemun ja voiton henki valtaa yhä enemmän alaa lähestyttäessä liturgian loppua. Tämä tulee erityisesti esille kuunnellessa lopun monien armorikkaitten vuosien toivotusta.

Kirkkoveisuja ja hengellisiä sävellyksiä

Vuosina 1884 ja 1885 Tšaikovski sävelsi kolme kerubihymniä sekä useita ennen pyhitettyjen lahjain liturgian (muun muassa Nyt taivasten voimat ja Nouskoon minun rukoukseni), liturgian (esimerkiksi Sinulle veisaamme, Totisesti on kohtuullista ja Isä meidän) ja hautauspalveluksen hymnin: Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton. Nämä sävellykset saivat kantaesityksensä Moskovassa helmikuun 17. päivänä vuonna 1886 V.S. Orlovin johtaman Cappella-kuoron tulkitsemana.

Tšaikovskin hengellisistä sävellyksistä on tullut suosituksi myös kuoroteos Legenda. Hengelliset ainekset ovat heijastuneet myös hänen eräisiin maallisiin sävellyksiinsä , esimerkiksi ensimmäisen sinfonian (No 1 g- molli) toisen osan muistumat Valamon matkasta. Tšaikovski vieraili Pietarin konservatoriosta valmistuttuaan keväällä 1866 ystävänsä Aleksei Apuhtinin kanssa Valamon luostarissa. Säveltäjä puhuu "synkistä seudusta ja sumuisesta maan kolkasta" . Hän nimesi sinfoniansa Talviunelmaksi. Muista hengellisistä aineksista on syytä mainita lisäksi kuudennen sinfonian ensimmäisen osan alun vainajien muistopalvelukselle ominaiset sävelkulut.

Vigilian sävellystyö uuvutti mestarin

Pjotr Tšaikovski
(Kuva:Wikipedia)

Pjotr Tšaikovskin hengellisistä kuoroteoksista vigilia (vuodelta 1882) kuvastaa paljon syvempää liturgisen lauluperinteen ymmärtämistä kuin liturgia, vaikka säveltäjän tyylitaju horjuu yllättäviin ihmeellisyyksiin, kuten vigilian Polyeleo-osan händelmainen polyfonia jäljitelmä Messia-oratoriosta osoittaa. Hän kuitenkin käyttää yleensä sovitustensa pohjana znamenni-aineistoa.

Venäläisen mestarin kirkkomusiikilla on erityisasema hänen vokaalisävellystensä joukossa. Hän halusi uudistaa Venäjän ortodoksisen kirkon musiikkia. Tšaikovski kirjoitti musiikkituottaja P.I. Jurgensonille toukokuussa vuonna 1881:

"Haluan tarttua vigilian sävellystyöhön ja siksi tarvitsen sen täydellisen tekstiaineiston... olen aloittanut kirkkomusiikin sääntöjen opiskelun ja koska on kyse on valtavasta ideasta, tarvitsen Dimitri Razumovskin kirkkomusiikin historian. Voisitko ystävällisesti toimittaa sen minulle..."

Jurgenson toimitti Tšaikovskille teokset ja pyysi samalla säveltäjää editoimaan kanssaan Dimitri Bortnjanskin (k. 1825) kirkkomusiikin kokoomalaitosta, joka oli valmisteilla. Tšaikovski hyväksyi tarjouksen, varsinkin kun hän sai työstä lisäkorvauksen. Kuitenkin Tšaikovski ehdotti Jurgensonille, että teokseen otettaisiin vain parhaimmat Bortnjanskin kirkolliset sävellykset.

Vigilian luomistyön aikana Tšaikovski kirjoitti Kamenkan kylästä veljelleen Modestille:

"Tässä stikiirojen, ylistyslaulujen, troparien ja eksapostilaarioiden valtameressä olen täysin hukassa. Tämä kaikki tekee minut yksinkertaisesti hulluksi."

Ja kuitenkin säveltäjällä oli salainen toive puhdistaa venäläinen kirkkolaulu keisarillisen hovikapellin länsimaisesta, jähmeästä ja vanhan musiikkiperinteen "saastuttaneesta" konservatiivisuudesta.

Vigilian säveltäminen oli Tšaikovskille raskas ja uuvuttava työ. Hän tunsi, ettei ollut onnistunut tehtävässään. Toisaalta Vigilian saama varsin penseä vastaanotto Venäjän kirkollisissa musiikkipiireissä masensi osaltaan säveltäjää. Näin hän kadotti vähitellen mielenkiintonsa kirkkomusiikkiin, joka oli kaiken kaikkiaan jotenkin erillinen saareke hänen musiikillisessa luomistyössään.

Tšaikovskin sävellysten, etenkin vigilian kokema torjunta osoittaa, kuinka vaikea venäläisten 1800-luvun kirkkolaulutyylin vaalijoiden oli tajuta, miten länsimaisvaikutteinen venäläinen kirkkolaulu eli syvässä rappiossa noihin aikoihin. Tätä jumalanpalveluksen liturgista rappiota ja epäaitoutta olivat edesauttaneet italialaistyyliset (Sarti, Degtjarev, Vedel ja Bortnjanski) ja saksalaistyyliset (Lvov, Staroruski, Vinogradov ja Arhangelski) luomukset. Tšaikovskin pietarilainen tyyli sisälsi kuitenkin myös moskovalaisen kirkkolaulun perinteen aineksia (Kastalski, Glazunov, Tgesnokov, Gretšaninov, Rahmaninov ja Gardner).

Musiikin parissa elämän loppuun

Pjotr Tšaikovski suhde nuorvenäläisen koulukunnan säveltäjiin jäi etäiseksi. Hän ei antanut arvoa Modest Musorgskin tuotannolle eikä hän hyväksynyt tästä viiden säveltäjän ryhmästä muita kuin Nikolai Rimski- Korsakovin ja Mili Balakirevin (k. 1910).

Tšaikovski uurasti musiikin parissa elämänsä loppuun saakka. Hänen viimeisiä vuosiaan varjostivat kuitenkin elämänväsymys ja kuoleman odotus. Hän kirjoitti Firenzestä vuonna 1890 Alexander Glazunoville (t 1936):

"Tarvitsen nyt ihmisten ystävyyttä ja jatkuvaa yhteydenpitoa. Kuljen läpi omituista elämänvaihetta kohti hautaa. Ajoittain tunnen kauhistuttavaa epätoivoa, jotakin toivotonta finaalia."

Säveltäjämestari sairastui vuonna 1893 koleraan, johon hänen äitinsä oli menehtynyt vuonna 1854. Tšaikovski kuoli samaan tautiin 53-vuotiaana.

Isä Pentti Hakkarainen

YouTube-video

  • P.I TCHAIKOVSKY : hymn of the cherubim by The USSR Ministry Of Culture Chamber Choir

'"`UNIQ--youtube-00000000-QINU`"'