Toiminnot

Polykarpos Smyrnalainen

Ortodoksi.netista

Pyhä Polykarpos Smyrnalainen
muistopäivä 23.2.
(Kuva © Pyykkönen)

Pyhä pappismarttyyri Polykarpos Smyrnalainen oli alkukirkon marttyyripiispa ja kahden apostolisten isien kirjoituksiin luettavan tekstin kirjoittaja, josta on sanottu kolossalaiskirjeen mukaisesti (Kol.1:10), että hän

”kantoi hedelmää tekemällä kaikkea hyvää”.

Pyhän Polykarposin on sanottu olleen myös pyhän apostoli Johannes Teologin opetuslapsi ja seuranneen häntä myös joillain apostolin matkoilla. Polykarposta pidetään yhtenä alkukirkon tärkeimmistä johtajista.

Elämä

Hänen syntymävuotensa on arveltu eri lähteissä sijoittuvan jonnekin vuosien 69 ja 81 välille ja vastaavasti marttyyrikuoleman sijoittuvan vuosien 155 ja 167 välille. Tarkkoja vuosia ei ole tiedossa. Hänen alkuperäinen nimensä oli Pankratios, mutta se muutettiin muotoon Polykarpos, joka tarkoittaa ”paljon hedelmää” hänen jo varhain osoittamiensa laupeudentöiden vuoksi. Hän jäi varhain orvoksi, mutta enkelin johdatuksesta hänet adoptoi hurskas leski Kallista. Adoptioäitinsä kuoleman jälkeen hän antoi pois omaisuutensa ja alkoi viettää yksinkertaista elämää pitäen huolta sairaista ja vanhoista. Hän oli kiintynyt ja toimi läheisessä yhteistyössä Smyrnan piispan, pyhän Bukolos Smyrnalaisen (muistopv 6.2.) kanssa, ja Bukolos vihki hänet diakoniksi haluten hänet saarnaamaan Jumalan sanaa kirkkoon. Tätä varten hän vihki myöhemmin Polykarpoksen papiksi.

Polykarpos tapasi myös yhden apostolisen isän, pyhän piispa Ignatios Antiokialaisen (muistopv 20.12.), joka lähetti hänelle kirjeen Troaksesta ja mainitsee hänet kirjeessään efesolaisille ja magnesialaisille. Kirjeessään Polykarpokselle Ignatios sanoo:

”Minä annan tunnustuksen sille, että olet ajatuksiltasi Jumalaan suuntautunut ja niin vakaa, kuin olisit järkähtämättömälle kalliolle perustettu, ylistän suuresti onneani, että minut on katsottu arvolliseksi henkilökohtaisesti tapaamaan sinut ja näkemään moitteettomat kasvosi.” (kirjasta Apostoliset isät, suomentanut H. Koskenniemi)

Polykarpos vieraili Roomassa paavi Anicetuksen (152-160) aikana ja totesi heidän tapansa noudattaa pääsiäistä erilaiseksi. He sopivat sitten asiasta kuitenkin rauhanomaisesti. Polykarposille tarjottiin mahdollisuutta osallistua eukaristiaan ja jakaa ehtoollista paavin kirkossa.

Ainoa hänen jälkeensä säilynyt kirjoitus on kirje filippiläisille ja apostolisten isien kirjoituksiin luettava "Polykarpoksen marttyyrio", jotka molemmat luetaan mukaan niin sanottuihin apostolisten isien kirjoituksiin. Jälkimmäistä pidetään ensimmäisenä aitona jälkiraamatullisena selontekona kristillisestä marttyyriudesta ja yhtenä harvoista aidoista kirjoituksista vainojen todelliselta ajalta. Se on myös yksi ensimmäisistä selonteoista reliikkien kunnioittamisesta. Teos osoittaa, että Polykarpoksen polttouhrin jälkeen hurskaat uskovaiset keräsivät hänen luunsa talteen kallisarvoisina aarteina.

Pyhä Ireneos Lyonilainen, Polykarposin opetuslapsi, kertoo kuinka ja miten hänestä tuli kristitty ja kirjeessään Florinukselle ilmoittaa, että hän henkilökohtaisesti näki ja kuunteli Polykarposta Vähässä-Aasiassa. Erityisesti hän kuuli selonteon Polykarposin yhteydestä pyhään Johannes Teologiin ja muihin, jotka olivat nähneet Jeesuksen. Ireneos kertoo, että apostolit olivat käännyttäneet Polykarposin kristinuskoon ja he olivat vihkineet hänet piispaksi ja sitten ilmoittaneet niille lukuisille ihmisille, jotka olivat nähneet Jeesuksen. Hän toistuvasti korosti Polykarposin korkeaa ikää. Kokiessaan marttyyrikuoleman Polykarpos oli 86-vuotias.

Marttyyrikuolema

Perimätiedon mukaan hänet poltettiin elävältä roviolla Smyrnassa, joka oli hänen piispanistuimensa sijoituspaikka. Smyrna on nykyisin Turkissa ja sen uusi nimi on Izmir.

Polykarposin kuolinpäivästä ei ole saatu tutkijoiden piirissä yksimielisyyttä. Eusebios Kesarealainen nimeää päivän keisari Marcus Aureliuksen hallintokaudella noin vuosille 166-167. Kuitenkin Eusebioksen jälkeiset tutkimukset osoittaisivat, että marttyyrikuolema sijoittuisi konsuli Statius Quadratuksen ajalle noin vuosille 155-156. Nämä aiemmat ajat tuntuvat oikeammilta, kun sitä ajatellaan suhteessa hänen yhteyksiinsä Ignatiokseen ja Johannes Teologiin.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää pappismarttyyri Polykarpos Smyrnalaista vuosittain helmikuun 23. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4. säv.

Luonteeltasi apostolien kaltaisena ja heidän istuimensa perijänä | Jumalan hengessä sinä teoissa koit hengen näkyjen korkeutta. | Sen tähden toimittaessasi totuuden sanan palvelusta | sinä kärsit uskosi tähden aina verikuolemaan asti. || Rukoile, pappismarttyyri Polykarpos, Kristukselta Jumalalta pelastusta sieluillemme.

Kontakki, 1.säv.

Oi viisas piispa Polykarpos, sinä tarjosit Jumalalle hengellisiä hedelmiä tullen otolliseksi Hänelle hyveittesi vuoksi. Siksi me, joita opetuksesi ovat valaisseet, kunnioitamme muistoasi antaen Herralle kunnian.

Muualla Internetissä

Katso myös