Ristinkumartamisen sunnuntai (opetuspuhe)

(Mark.8:34 - 9:1) Jeesuksen seuraamisesta 34 Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. 36 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37 Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? 38 Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."

Ristinkumartamisen sunnuntaina

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen

Kristikunta viettää pääsiäistä edeltävän pyhän ja suuren paaston aikaa. Hengellistä opetusta ja ohjausta paaston viettoon saamme kirkon jumalanpalveluksien rukouksista ja lukukappaleista.

Paaston aikana luetaan paljon Vanhaa testamenttia. Lukeminen aloitettiin maailman luomisesta. Sitten seurasi syntiin lankeaminen ja Adamin ja Eevan paratiisista poiskarkottaminen. Heidän kanssaan meidätkin ikään kuin ajettiin pois paratiisista paaston erämaahan ja korpeen. Sitten seurasi vedenpaisumus. Jumala tahtoi tällä hukuttaa maailman. Mutta muutos oli tulossa. Perjantai-illan ehtoopalveluksessa kuulimme tästä vakuutuksen. Arkkiin joukkoineen pelastunut Nooa lähetti kyyhkysen ulos vapauteen. Lintu palasi seitsemän päivän kuluttua nokassaan tuore oliivipuun lehti. Elämä oli palaamassa maan päälle. Vielä suurempi uskon vahvistus on meitä odottamassa tänä viikonvaihteena. Se on Kristuksen eläväksitekevä risti.

Eilen illalla vigiliajumalanpalveluksessa Kristuksen risti kannettiin juhlallisesti seurakunnan eteen ja veisasimme: Sinun ristillesi me kumarramme Valtias ja sinun pyhää ylösnousemistasi ylistämme. Näin teimme myös täällä Oulun ortodoksisessa katedraalissa. On ristinkumartamisen sunnuntai, seitsenviikkoisen paaston puoliväli.

Kirkkorukouksessa luemme näinä päivinä: - Paaston keskivälissä suuresti kunnioitettava ristinpuu kutsuu hartaaseen palvontaan kaikkia, jotka omilla kärsimyksillään osallistuvat Kristuksen kärsimyksiin. Tulkaa kaikki uskovaiset. Kumartakaamme tätä pelättävän salaisuuden puuta. Paasto on siis osallistumista Kristuksen kärsimyksiin, samoin hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

Suuren paaston aika on ehtinyt jo pitkälle. Ymmärrämme tämän ajan itsekieltäymyksen, katumuksen ja hiljaisuuden ajaksi. Omalla vähäisellä kilvoituksellamme yritämme tänä aikana osallistua Kristuksen kärsimyksiin, eläytymällä niihin ja muistella niiden pelastavaa merkitystä. Vähäistä se on ollut. Kolme paastoviikkoa on jo kulunut ja nyt on tämän tärkeän ajanjakson puoliväli. Monta kertaa olemme katkerasti huomanneet paaston tiellä omien voimiemme vähäisyyden ja heikkouden. Monenlaisia lankeemuksia on tapahtunut. Tarvitsemme voimaa ja viisautta ylhäältä. Kristuksen risti antaa meille tätä voimaa ja toivoa. Kärsimyksien jälkeen seuraa vapahdus ja ylösnousemus.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu meille ristin sisäisestä merkityksestä: - Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Mark. 8.34. Kristityn velvollisuus on ristin ottaminen ja sen kantaminen. Se on osallistumista koko maailman murheen kantamiseen niin omassa kuin lähimmäisen elämässä. Tämän kautta osallistumme Kristuksen kärsimyksiin. Sen pitäisi olla työtä ja toimintaa, menemistä ja tulemista, eikä vain hurskasta mietiskelyä.

Kristuksen kärsimyksiin osallistumme etsimällä, löytämällä ja rakastamalla hänen luomaansa ihmistä eli lähimmäistämme. Huonosti tähän pystymme. Mehän elämme lähinnä itsellemme, omaa hyvinvointiamme vaalien ja rakastaen. Tietysti voimme esittää erilaisia puolusteluja käyttäytymiseemme. Tämä on kuitenkin turhaa ja siinä valehtelemme myös itsellemme. Vähintä mitä voisimme tehdä, on se, että myönnämme, kuinka huonosti toteutamme elämässämme Kristuksen rakkauden lakia. Jospa tuntisimme siitä myös kipua sydämessämme.

Elämämme kuluu oman hyvinvoinnin rakentamiseen ja siinä Jumala, kirkko ja lähimmäinen jäävät toiselle sijalle. Heille jää ropoja, jos niitäkään. Evankeliumissa kuitenkin varoitetaan: - Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voitta omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? (Mark. 8:36) Tässä totuudessa ajallisuus ja iankaikkisuus taistelevat keskenään. Ajallinen elämä on lyhyt, sitten on edessä iankaikkisuus. Risti viitoittaa tietä iankaikkisuuteen ja siinä elämään Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen isänsä valtakunnassa. Käytännössä tämä ristin tie merkitsee työtä ja vaivaa oman sielun puhdistamisessa ja lähimmäisen hyväksi elämisessä. Se on osallistumista Kristuksen kärsimyksiin.

Paaston alussa meidät vertauskuvallisesti ajettiin ulos paratiisista ja pyhän puutarhan eteen Jumala asetti vartiomieheksi enkelin palava miekka kädessään. Nyt enkeli saa väistyä. Kirkko veisaa: Leimuava miekka ei enää vartioi Eedenin porttia, sillä ristin puu on ilmestynyt, kuolema on karkotettu ja Vapahtaja lausuu: Tulkaa jälleen paratiisiin.

Aamen.

KP metropoliitta Panteleimon