Toiminnot

Rukousasennot ortodoksisissa jumalanpalveluksissa

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 17. huhtikuuta 2013 kello 07.14 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Tämä artikkeli on 2. osa kolmen artikkelin kokonaisuutta. Tutustu muihinkin osiin. Linkit niihin ovat tämän artikkelin lopussa
Tämä artikkeli on osa artikkelisarjasta:
Tutustu
ortodoksiseen kirkkoon
Traditio
Raamattu
Uskontunnustus
Ekumeeniset kirkolliskokoukset
Pyhät
Ortodoksinen jumalanpalvelus
osa 1 | osa 2 | osa 3
Liturgia
Kanonit
Ikoni
Symbolismi
Pyhä Kolminaisuus
Isä (Jumala)
Jeesus Kristus
Pyhä Henki
Yksi, Pyhä, katolinen ja apostolinen Kirkko
Ekklesiologia
Kirkkohistoria
Mysteriot

Seisominen

Yksi selvästi erottuva erikoisuus ortodoksisessa jumalanpalveluksessamme on, että kirkkokansa yleensä seisoo koko palveluksen ajan. Tämä vaihtelee kuitenkin hieman riippuen kunkin maan paikallisista tavoista ja perinteestä, mutta historiallisesti kansa on seisonut kirkossa säilyttääkseen huomiokykynsä ja tarkkaavaisuutensa koko ajan. Istuminen on kuitenkin tarvittaessa käytössä tiettyinä, erikseen määrättyinä aikoina jumalanpalveluksissa, ja se on suositeltavaa niille, jotka eivät fyysisiltä ominaisuuksiltaan pysty seisomaan. Useimmat kirkot tarjoavat näille ihmisille tuoleja tai penkkejä esimerkiksi kirkon seinustoilla. Ulkomailla saattaa löytää myös joistakin kirkoista penkkejä tai tuolirivejä, joiden edessä ihmiset seisovat ja ajoittain myös siis istuvat.

Suomessa ortodoksisessa kirkossa slaavilaisen kirkollisen perinteemme vuoksi siis yleensä seistään, edellä mainituin poikkeuksin. Väsymyksen kohdatessa on täysin sallittua istua. Joidenkin palveluksen osien aikana olisi hyvä, jos kaikki seisomaan kykenevät seisoisivat. Tällaisia ovat muiden muassa evankeliumin lukeminen, Isä meidän rukouksen lukeminen ja ehtoollisen pyhittäminen.

Myös istumiselle on Suomen ortodoksisessa kirkossa hiljalleen vakiintunut paikkansa. Useat istuvat opetuspuheen eli saarnan aikana, mutta joskus myös luettaessa pyhien elämänkertaa, katismoita (ehtoo- ja aamupalveluksen sekä suuren paaston hetkissä luettavia psalmeja) tai parimioita (tässä tapauksessa VT:sta valittuja tekstejä, jotka sisältävät juhlan aiheeseen tai muistettavaan henkilöön liittyviä ennustuksia).

Kumarrukset

Palveluksen aikana tehdään usein kumarruksia taivuttamalla päätä ja niskaa. Se on kuitenkin enemmän kuin pelkkä pään nyökkäys. Näitä kumarruksia tehdään esimerkiksi ristinmerkin yhteydessä tai papin tai diakonin sanoessa: ”Kumartukaamme Herran edessä.”

Polvistumiset

Puolivartalokumarrus

Toinen kumarrusele, joka ei ole kuitenkaan kovin yleinen suomalaisessa ortodoksisessa perinteessä, on puolivartalokumarrus (metania). Sana metania tulee kreikankielen sanasta metanoia, katumus. Se suoritetaan tekemällä ensin ristinmerkki. Sitten toisella kädellä tavoitellaan kohti lattiaa avoimella oikealla kädellä kämmen eteenpäin ja kosketetaan sormenpäillä tai rystysillä lattiaa tai maata. Tätä elettä käytetään muualla kuin Suomessa joskus maahan kumartamisen sijasta silloin kun kumartamisesta on säädetty, mutta se ei ole sallittua Kirkon kanonien mukaan (kts. alempaa maahan kumarrus). Puolivartalokumarrusta käytetään usein myös kunnioitettaessa ikonia ja lähestyttäessä piispaa tai pappia siunauksen pyytämiseksi.

Kuten edellä ilmeni, puolivartalokumarrus (slaaviksi: poiasni poklon), ei ole kovin yleinen Suomen ortodoksisessa kirkossa, mutta esimerkiksi slaavilaisessa perinteessä se on erittäin yleinen ja käytetty ele. Eleen käyttö on kuitenkin maahamme muuttaneiden ortodoksien myötä lisääntynyt viime aikoina myös Suomessa ja suomalaisten käytössä.

Maahan kumarrus / maakumarrus

Täydellinen maahan kumartaminen (kreikaksi: proskunesis, slaaviksi: zemnoi poklon) tapahtuu polvistumalla ja jakamalla paino polville, jaloille ja käsille sekä samalla koskettamalla pään etuosalla lattiaa. Tässä asennossa voidaan pysyä niin kauan kuin halutaan tai on tarpeen ja sitten noustaan ylös. Yleensä tehdään myös ristinmerkki ennen ja jälkeen kumarruksen.

Täyttä kumarrusta kutsutaan myös joskus hieman harhaanjohtavasti polvistumiseksi. Polvistuminenhan merkitsee painon jakamista vain polvien ja jalan osalle.

Maahan kumartaminen yhdistetään myös katumusharjoituksiin, kuuliaisuuteen ja nöyryyteen. Tavan ja perinteen mukaan maahan kumartaminen tapahtuu eri aikoina palveluksissa kirkkovuoden aikana. Ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen 20. kanoni kieltää kuitenkin polvistumisen sunnuntaisin ja 50 päivän ajan pääsiäisen ja helluntain välillä. Sunnuntain maahan kumartamisesta on Suomessa annettu piispojen toimesta poikkeavat ohjeet ehtoollisen asettamisen jälkeen ja ehtoollisen edellä luettavan rukouksen yhteydessä tapahtuvan kumartumisen osalta, jolloin meillä Suomessa kumarrutaan muulloin paitsi tuona edellä mainittuna 50 päivän jaksona (katso kyseinen päätös -> pöytäkirjan pykälä).

Kumartamisesta on pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittanut pitkästi kirjassaan 'Ikoneista (III puhe, kohdat 27-42). Hänen mukaansa kumartaminen on alistumisen ja nöyrtymisen merkki ja hän luettelee viisi tapaa kumartaa:

  1. palvontana kumartaminen yksinomaan Jumalalle,
  2. Jumalalle kumartaminen ihailun vuoksi,
  3. kiitokseksi kumartaminen,
  4. puutteen ja lahjojen toiveen takia kumartaminen
  5. katumuksen ja synnintunnustuksen vuoksi kumartaminen.

Nämä kaikki kohdistuvat siis suoraan Jumalalle. Muille luoduille kumartamisesta Johannes Damaskolainen listaa seuraavat:

  1. niille kumartaminen, joissa ainoa Pyhä, pyhissä lepäävä Jumala lepää,
  2. niille kumartaminen, joiden kautta ja joissa Jumala on toteuttanut pelastuksemme,
  3. kumarramme Jumalalle kuuluvaa kuten esimerkiksi pyhää evankeliumia,
  4. kumarramme kuvia, jotka ilmestyivät profeetoille,
  5. kumarramme toisiamme, koska meillä on osallisuus Jumalan kanssa ja koska meidät on luotu Jumalan kuviksi,
  6. kumarramme niitä, joilla on halllitus ja valta,
  7. yhtenä tapana Johannes mainitsee vielä orjien kumarruksen isännilleen.

Kaikessa pyhä Johannes tähdentää, että kumartaminen on pelon, kaipuun ja kunnioituksen sekä alistumisen ja nöyrtymisen merkki. Mutta - pyhä Johannes Damaskolainen tähdentää -

"ketään ei pidä kumartaa niin kuin Jumalaa."

Polvistuminen

Polvistuminen sanan varsinaisessa, maakumarruksesta poikkeavassa merkityksessä on käytössä joissain ortodoksisissa palveluksissa. Tällöin puhutaan polvirukouksista, joita on palveluksissa muun muassa helluntaina ja suuren paaston aikana. Polvistuminen yhdelle polvelle eli oleminen polvillaan vain oikealla polvella on yleisesti käytössä roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta ortodoksisessa kirkossa sitä ei yleensä käytetä.

Joissakin ulkomailla olevissa kirkoissa, joissa on penkit, ne on joskus varustettu erityisellä polvistumisalustalla tai tyynyllä istuimen etuosassa tai irtonaisina kirkon seinustoilla, niin että seurakuntalainen voi polvistua sen päälle lattian sijasta. Vaikka polvityynyt eivät ole niin yleisiä ortodoksisessa kirkossa, niitä on käytössä jossain kirkoissa. Erityisesti sellaisissa kirkoissa, joissa on kiinteät penkit tai rakennus on myöhemmin ostettu esimerkiksi roomalaiskatolisilta tai liturgisilta protestanttisilta kirkoilta. Suomessa polvityynyjen käyttäminen on vielä harvinaisempaa.

Kohotetuin käsin rukoileminen

Rukousasentoihin kuuluu myös papin tai piispan palveluksissa tekemät rukoukset kohotetuin käsin. Tällaisessa rukouksessa rukoilija nostaa molemmat kädet hieman sivuilleen ja ylöspäin ja lukee rukouksen joko ääneen tai ns. salaisesti. Kirkkokansa ei rukoile tällä tavoin, näin tekee vain papisto.

Katso myös