Toiminnot

Katumus, synnintunnustus ja hengellinen isä (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 30. lokakuuta 2010 kello 13.50 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Tito Colliander kuvaa lyhyttä keskustelua munkin ja maallikon kesken. Maallikko kysyy: ”Mitä sinä teet luostarissa. Tähän munkki vastaa: ”Me lankeamme ja nousemme, lankeamme ja nousemme, lankeamme ja nousemme”. Emme nouse vain luostareissa, se on koko kristikunnan kokemus. Me lankeamme syntiin, mutta synnintunnustuksen kautta nousemme. Synnintunnustuksen sakramentti auttaa meitä jatkamaan. Aina kun osallistumme synnintunnustuksen sakramenttiin, me nousemme ylös ja jatkamme matkaa.

Mitä katumus tarkoittaa? Kreikan sana Metanoia tarkoittaa mielen muutosta. Katumus ei ensisijaisesti tarkoita syyllisyyttä tai itseinhoa. Katumus on uusi tapa katsoa itseämme, toisiamme ja Jumalaa. Katumus tarkoittaa, että näemme asiat uudella tavalla. Useat ajattelevat, että katumus on vain kurjuutta, mutta siitä ei ole kysymys. Katumukseen kuuluu että näemme, mitä olemme. Katumus ei ole vain sitä, että näemme missä olemme epäonnistuneet, vaan mitä Jumalan arvoista voimme olla.

Katumus ei ole katsomista maahan, vaan katsomista ylöspäin Jumalaan. Pyhä Johannes Klimakos sanoo: ”Katumus on toivon tytär ja epätoivon kieltämistä”. Katumukseen kuuluu suru, joka johtaa iloon. Katumus on tilaisuus kulkea ilosta suruun. Papin tehtävä ei ole saada tuntemaan, kuinka pahoja katuvat ovat olleet, vaan heidän tehtävä on johdattaa uuteen toivoon. Jos ihminen lähtee lannistettuna, pappi on epäonnistunut tehtävässään.

Oikeussali ja sairaala

Katumuksen sakramenttia voidaan ajatella oikeussalina tai sairaalana. Monet ajattelevat tulevansa sakramenttiin Kristus tuomarinaan. Jos tätä ajatellaan kriittisesti, silloin päämäärä on vain synninpäästön saaminen. Tämä ei ole kuitenkaan tärkein tapa lähestyä katumusta. Katumus voi olla myös sairaala, jossa ajattelutapa ei ole oikeudellinen vaan terapeuttinen.

Tässä toisessa mallissa Kristus on lääkäri. Tuomme Kristuksen eteen itsemme kokonaisena. Tuomme koko langenneen olemuksemme, jolle etsimme parannusta. Venäläisessä katumuksen sakramentissa sanotaan: ”Lapseni Kristus on näkymättömästi läsnä. Katso tulit parantuaksesi ja lähdet täältä parantuneena”. Muistakaa, että ette puhu papille vaan Kristukselle. Joskus ihmiset sanovat: ”Oi isä, mitä nyt ajattelet minusta, kun sanon tämän”. Kallistos vastaa, ettei ole väliä mitä hän ajattelee vaan mitä Kristus ajattelee. Jos pappi antaa epitimian eli katumusrangaistuksen, sitä ei tule nähdä rangaistuksena vaan lääkkeenä.

Kun ajattelemme katumusta sairaalana, se tarkoittaa, että katumus on lähellä sairaanvoitelua. Molemmat ovat erillisiä sakramentteja, joilla on oma tarkoituksensa. Ne ovat samanaikaisesti yhden saman parantumisen mysteerion eri puolia. Ihmisen ruumis ja sielu molemmat paranevat yhdessä. Jaakobin viidennessä kirjeessä sanotaan: ”Jos joku teistä on sairas, kutsukoon papin ja hän rukoilee ja voitelee hänet”. Sairas paranee voitelun kautta ja saa syntinsä anteeksi. Ruumiin ja sielun parantuminen kulkevat käsi kädessä.

Nämä kaksi mallia eivät ole poissulkevia, vaan ne täydentävät toisiaan. Sairaala tuo meitä kuitenkin lähemmäksi parantumisen mysteeriota. Tavoitteemme ei ole laillisten tapojemme muuttuminen vaan persoonamme muuttuminen.

Usein minulta kysytään, miksi mennä synnintunnustukselle, kun voin tunnustaa tekoni iltarukouksissani. On totta, että siitä hetkestä lähtien, kun ihminen todella katuu Jumala antaa synnit anteeksi. Jumala on innokkaampi antamaan anteeksi kuin me olemme pyytämään. Tito Colliander kirjoittaa: ”Jos otamme yhden askeleen jumalaa kohti hän ottaa sata askelta meitä kohti”. Tuhlaajapojan isä ei vain odota poikaa takaisin, vaan ryntää häntä vastaan. Näin myös jumala toimii meitä kohtaan. Miksi synnintunnustukselle tulisi mennä? Se ei ole vain velvollisuus vaan mahdollisuus. Synnintunnustuksessa voimme katua täydellisemmin.

Minä

Sakramentissa on kolme henkilöä läsnä – minä, pappi todistajana ja Kristus, joka antaa synnit anteeksi. Mitä he tekevät? Minä puhun synneistäni evankeliumin ja ristin edessä papin kanssa. Puhutussa sanassa on todellista voimaa. Voin tunnustaa syntini iltarukouksissa, mutta papin kanssa evankeliumin edessä ääneen tunnustaminen tekee tunnustuksesta voimakkaampaa. Kun puhun kirkossa, enkä vain omissa rukouksissani, ymmärrän paremmin mitä olen tehnyt.

Erämaaisät Egyptissä korostivat näitä asioita. Gerontikossa sanotaan, että älä piilota epäpuhtaita ajatuksiasi, vaan kerro niistä hengelliselle isällesi, etteivät ne vahvistuisi vaan tuhoutuvat. Jos piilottaa asioita itseltään ja muilta, ne alkavat saada suuren voiman sinusta. Jos voit tuoda ne esille avoimesti Jumalan läsnä ollessa, nämä pahat ajatukset menettävät voimansa. Tämä on modernin psykoanalyysin mukaista, mutta erämaaisät ajattelivat näitä jo viisisataa vuotta ennen Jungia ja Freudia.

Pappi

Papin tehtävä on antaa neuvoja. Meidän ei pidä odottaa liikoja papeilta, hekin ovat vain ihmisiä. Seurakuntapappinne eivät ole kuten Serafim Sarovilainen, mutta nöyrä pappi saattaa sanoa juuri ne sanat, jotka sinun tulee kuulla. Kirjoissa voi olla hyviä neuvoja, mutta sanottuna ne lävistävät tulisena sydämesi. Kuuntele pappia, koska se voi olla juuri se, mitä tarvitset. Sekä sinä että pappi rukoilette jumalaa ja molemmat odotatte pyhää henkeä.

Venäläisessä konventissa Lontoossa asui isä Johannes, joka oli vähäsanainen mies. Hän ei halunnut pitää opetuspuheita tai ottaa synnintunnustuksia vastaan. Eräs vanha nainen tuli ja kertoi isä Johannekselle avioasioistaan pitkän kaavan mukaan. Hän oli tullut siihen lopputulokseen, että vaimo oli oikeassa ja aviomies väärässä. Ihmiset tulevatkin usein tekemään jonkun muun synnintunnustusta. Rouva jatkoi kertomistaan. Isä Johannes katsoi häntä ja sanoi: ”Auttoiko se?” Ja antoi synninpäästön. Ne kaksi sanaa muuttivat hänen elämäänsä. Rouva huomasi, ettei ollut tarpeellista voittaa aina tai riidellä. Eräs toinen henkilö meni kreikkalaisessa luostarissa Lontoossa synnintunnustukselle. Hän oli sitä mieltä, että se oli hyvä synnintunnustus. Pappi antoi vain viiden sanan neuvon: ”Ei vakavia, mutta liian paljon”. Tämä muutti naisen ja asenteensa itseensä. Pappi ei vain tarjoa neuvoja, vaan hän puhuu Kristuksen nimessä. Joskus ihmiset sanovat, etteivät papin sanat auta. Tällöin Kallistos kysyy, kuunteliko hän todella mitä pappi sanoi.

Pappi toteuttaa myös toista tehtävää. Kirkon alkutaipaleella katumus oli julkinen tilaisuus. Kirkon kasvaessa ei ollut mahdollista julkisiin synnintunnustuksiin. 300-luvulla synnintunnustus tuli yksityiseksi ja siinä on rippisalaisuus. Ei kuitenkaan ole puhtaasti yksityisiä syntejä. Kaikki synnit ovat itseäni ja jumalaa vastaan, sekä myös lähimmäistäni vastaan. Jopa salaisimmat ajatukseni tekevät muiden kristittyjen elämästä vaikeaa. Synnintunnustus ei ole siis täysin yksityinen. Meidän tulee siis pyytää anteeksi Jumalan lisäksi veljiltämme ja sisariltamme. Pappi on synnintunnustuksessa myös yhteisön edustajana. Tämä on papin toinen tehtävä.

Eräs mies tuli tunnustamaan arkkipiispa Johannes Maksimovitsille syntejään, kun kirkko oli jo aivan täynnä. Mies sanoi, että olen tehnyt syntiä ja että ymmärtää sen, mutta hänen sydämensä on kuin kiveä, eikä tunne mitään surua. Arkkipiispa Johannes sanoi: ”Mene keskelle kirkkoa ja polvistu ihmisten eteen ja pyydä kaikilta anteeksi ja tule sitten takaisin”. Mies teki näin. Kun hän meni polvilleen, hänen elämänsä muuttui. Hänen raskas olonsa hävisi ja hän alkoi itkeä. Arkkipiispa ei sanonut mitään lisää hänelle vaan antoi synninpäästön. Meidän tulee pyytää anteeksi lähimmäisiltämme ja piispa edustaa heitä.

Kristus

Katumuksessa ei ole vain papin tapaamista vaan se on kirkon mysteeri. Katumuksessa Kristus toimii suoraan. Pappi ei omista kyvyistään pyhitä pyhiä lahjoja ehtoollisessa, vaan Kristus tekee sen papin kautta. Katumuksessa papin epitrakiili ei ole papin vaan Kristuksen. Katumus on meille henkilökohtainen kokemus, jossa Kristus on läsnä. Katumus ei ole velvollisuus vaan mahdollisuus. Jos Kristus antaa tätä mahdollisuutta, kuka meistä voi kieltäytyä.

Artikkelin on kirjoittanut metropoliitta Kallistos Waren PSHV:n tiistaiseurapäivillä 26.9.2008 Lappeenrannassa pitämää luentoa mukaillen Petja Pyykkönen

Kuuntele koko luento (Tallenna tiedosto ensin omalle koneellesi)

Kuuntele luennon jälkeiset kysymykset ja metropoliitta Kallistoksen vastaukset (Tallenna tiedosto ensin omalle koneellesi)

  • Voiko pappi antaa epitemioita?
  • Miksi ihmisellä olisi hyvä olla vain yksi rippi-isä?
  • Kuinka usein katumuksen sakramenttiin tulisi osallistua?

Katso myös