Toiminnot

ONL:n synty - osa XI

Ortodoksi.netista

(Tämä on yhdestoista ja samalla viimeinen osa useammasta artikkelista koostuvasta sarjasta "ONL:n synty".)
(Voit myös kuunnella tämä artikkelin klikkamalla linkkiä "Kuuntele" ja halutessasi lukea tekstin samaan aikaan puhutun tekstin kanssa, kun siirrät puhutun tekstin uuteen välilehteen.)

Aamun Koitto 1943 nro 7 / 15.4.1943 s.16-17

Kuuntele artikkelin teksti


P.K. (mahollisesi Paavo Kontkanen):

Nuorten Ortodoksisten Liitto perustettu

Aamun Koiton nr. 7

Heleänä valkenee Marianpäivän aamu. Juokse, junahepo, joudu! Sortavalaan on matka, ja kiire onkin, sillä siellä on aamusta pitäen vietetty juhlia, tärkeitä juhlia. Perustetaan kirkkokuntamme nuorille oma yhdysside, Ortodoksisten Nuorten Liitto sekä vedetään todellisuuden piiriin monen mielessä kauan kangastellut haave, oma ortodoksinen kansanopisto. – Mutta juna noudattaa aikatauluaan eikä malttamattoman matkustajan toivomuksia. Ja niinpä allekirjoittaneelta jäi kuin jäikin kokematta juhlan ensimmäinen vaihe, Pyhän Johanneksen kirkossa pidetty liturgiajumalanpalvelus. Aurinkoiselle kadulle vastaan rientävät ystävät vain yhdestä suusta kiirehtivät kertomaan, että liturgia oli ollut juhlallinen ja harras, pieni pyhäkkö täpötäynnä väkeä ulko-ovelle saakka ja että pastori Olanto oli pitänyt hyvän saarnan.

Toinen vaihe päivän ohjelmassa oli kansanopiston perustamiskokous. Tämä ohjelmanumero oli kuitenkin vain harvoille valituille, nimittäin seurakuntien edustajille. Kirkollishallituksen sihteerin, tuomari A.Perolan toimiessa puheenjohtajana ja fil. kand. P.Härkösen hoitaessa sihteerin tehtävät, tehtiin päätös kansanopiston perustamisesta; esitettiin yhtiöjärjestys sekä suoritettiin alustava osakkeenmerkintä.

Klo 15 täyttyi kirkkokunnan talon juhlasali ääriään myöten juhlaväestä. Tuntui niin ihanan kotoiselta nähdä taas yhdessä kaikki tutut, rakkaat ihmiset, jotka aina ennenkin oli tottunut tapaamaan tämän talon juhlatilaisuuksissa. Monia kirkkokunnan merkkihenkilöitä arkkipiispa Hermanista alkaen oli läsnä, vanhoja, ansioituneita kirkon työntekijöitä, opettajia, innostuneita nuorimman pappispolven edustajia, monia asetakkisiakin, lisäksi muita asianharrastajia ja viimein salin täydeltä kultaista nuorisoa, jota oli kertynyt kaukaa maaseudultakin.

Alkajaisiksi laulettiin juhlapäivän tropari. Alkurukouksen piti rov. N.Ortamo. Tekstinään 2.Tim.3:1-5, hän puhui nuorisoliiton tarpeellisuudesta nuorison herättäjänä ja johdattajana Kristuksen tielle. Nuoriso on kasvatettava rakastamaan kirkon sanomaa. Rukousta seuraavassa tervehdyspuheessa fil. kand. P.Härkönen hahmotteli perustettavan nuorisoliiton toiminnan suuntaviivoja, sen kasvatuksellista ja yhteiskunnallista merkitystä. – Välillä tuomiokirkon kuoro esitti voimakkaasti ja mukaansatempaavalla tavalla laulut: Meidän tähden ja Maa julistaa suurta iloa. Pappiskokelas T.Repo nousi sitten puhujan paikalle vangiten kuulijainsa mielenkiinnon täydellisesti sisältörikkaalla, ortodoksisessa Karjalassa suoritettavaa nuorisotyötä käsittävällä esitelmällään. Jokaisen sydän varmaan lämpeni niistä tulevaisuuden näyistä ja ihanteista, joita hän Suur-Suomen karjalaiselle nuorisolle hahmotteli.

Siirryttiin sitten virallisiin asioihin. Tuomari A.Perola avasi ONL:n perustamiskokouksen. Hänet valittiin sitten kokouksen puheenjohtajaksi. Sihteeriksi tuli fil.kand. P.Härkönen. Saatiin kuulla liiton säännöt, jotka melkein sellaisenaan hyväksyttiin. Liiton puheenjohtajaksi tuli maisteri J.Suhola ja sihteeriksi fil.kand. P.Härkönen. Johtokuntaan valittiin past. A. Ryttyläinen, pappiskokelas T. Repo ja ylioppilas Paula Kononen, varalle neiti Paula Home, pastori A.Olanto sekä maisteri P.Kontkanen. Liiton perustamiskirjan ja sen rekisteröimisen allekirjoittajiksi valittiin rovasti N.Ortamo, tuomari A.Perola, maisteri J.Suhola ja ylioppilas Paula Kononen. – Väliajan jälkeen esitti Kirkkokuoro iki-ihanan »Baabelin virtain tykönä». Saimme sitten kuulla rouva Tyyne Niikon hartaan laulu- ja kanteleensoittoesityksen. Laulut olivat: Heläjä hopeakello, Siks' on aikasi iloita, Nuoren rukous ja Ah, etten mitään oisi. – Viimeisenä puhujana esiintyi arkkipiispa Herman. Puhuja viittasi liiallisen vapaamielisyyden sekä sodan nuorisolle tuottamiin siveellisiin vaaroihin, tähdensi nuorison johtajien vastuuta ja toivotti ONL:n toiminnalle Jumalan siunausta. Aamun Koiton palstoilla saanemme tarkemmin tutustua tähän kuten muihinkin juhlassa pidettyihin puheisiin.

Juhla päättyi yhteislauluun: »Kiittäkää Herran nimeä» kaikui todella sydämen kyllyydestä. – Ohjelman päätyttyä toi maisteri Suhola vielä pappisseminaarin toverikunnan sekä eräiden helsinkiläisten ystävien terveiset. Juhlan jälkeen oli halukkailla tilaisuus kirjoittautua ONL:n jäseniksi. Vielä samana iltana vasta valittu johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa.

Kaikille juhlan osanottajille tämä juhla varmaan koitui pysyväisesti voiman ja innostuksen lähteeksi. Nyt on siis saatu alulle keskitetty nuorisotyö kirkossamme. Sille nuorelle väelle, joka tähän saakka on kaivannut ikäkaudelleen sopivaa aktiivista osanottomahdollisuutta seurakuntaelämään, se tarjoaa monipuolista toimintaa ja ohjausta. Ne nuoret, jotka tähän saakka ovat pysyneet kylminä, se tahtoo vetää isien kirkon kautta Kristusta palvelemaan. Marian päivän päätöksellä on arvaamattoman kauaskantoiset seuraukset. Jumala suokoon nuorisollemme tosikristittyjä, valveutuneita, nuorisoa ymmärtäviä, toimekkaita johtajia. Silloin ONL pystyy kasvattamaan haltuunsa uskotun ortodoksisen nuorison Jumalan kunniaksi ja Karjalan kaunistukseksi. – Ja nyt siis eteenpäin Jumalan avulla.

P. K.

(seuraavat voit lukea tai kuunnella oheisista linkeistä)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa I)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa II)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa III)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa IV)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa V)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa VI)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa VII)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa VIII)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa IX)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa X)
(lue tai kuuntele: ONL:n synty - osa XI)